teksti: Sanni Virta kuvat: Jimmy Träskelin
Kanteleensoittaja ja säveltäjä Sarah Palun Ikivirta-albumi on saanut paljon kansainvälistä huomiota, Spotifyn mukaan levyä on kuunneltu 92 maassa ja striimauksia on kertynyt jo puoli miljoonaa. Viimeisimpänä levyn saavutuksena on Etno-Emma 2021 ehdokkuus. Albumilla on myös kiinnostava fyysinen muoto; se on tyylikäs suklaalevy, jonka kääreen sisältä löytyy digitaalisen albumin latauskoodi.
Tässä haastattelussa Sarah Palu kertoo havainnoistaan albumin teosta symbolein ja kauniin sanankääntein. Kävimme filosofista, koskettavaa keskustelua musiikista, elämästä ja ihmisyydestä. Taiteellisen puolen lisäksi Sarah valottaa albumin markkinointia ja haluaa jakaa tietouttaan oman musiikin levittämisestä myös muille nuorille musiikin tekijöille.
Emma-ehdokkuus
Emma-ehdokkuus tuntuu Sarahista hämmästyttävältä. Yksistään albumin teko oli Sarahille elämänmittainen unelma. Ikivirta julkaistiin maaliskuussa 2020 ja siitä asti levy on työllistänyt Sarahia aktiivisesti. “Ikivirta tuli sydämestä, ja tuntuu ihan ihmeelliseltä, että se on otettu näin vastaan.
On ihan mielettömän kiitollinen olo”, Sarah sanoo.
Ikivirta noteerattiin vuoden parhaiden levyjen joukossa Hufvudtadsbladetissa, suositussa Pupulandia-blogissa ja se on noussut maailman musiikkilistoille, World Music Chart Europe -listalle top 20:een, Roots Music Report -listauksen top 10:een ja Merging Arts Global Radiossa se on ollut soitetuimpana levynä. Spotifyn kautta kuuntelijoita on Suomessa, Yhdysvalloissa, Englannissa, Saksassa ja Kanadassa näin muutamia mainittuna. Radiohaastatteluja Sarah on antanut esimerkiksi Puolaan, ja radiokanavat pyytävät levyä soittolistoilleen. Ikivirta on soinut muun muassa Amerikassa, Espanjassa ja Japanissa.
Emma Gaala järjestetään 14.5.2021 Hartwall-areenalla.
Miltä tuntuu, että aivan tuntemattomat ihmiset kuuntelevat musiikkiasi näin paljon?
“Minulla oli yksi tärkein unelma albumin suhteen; toivoin, että mahdollisimman moni kuulisi Ikivirtaa. Näin todellakin on käynyt yli odotusten”, Sarah sanoo naurahtaen.
Hän saa edelleen viikottain palautetta ja kiitoksia ympäri maailman kaikenlaisilta ihmisiltä. Tällä hetkellä Ikivirran ensimmäinen painos on lähes loppuun myyty.
Mutta millaista työtä tällainen menestys on vaatinut?
Sarah lähetti suklaa-albumejaan tiedotteen kera radiotoimittajille ja journalisteille Suomessa ja Euroopassa. “Lähetin myös sähköisesti tiedotettani ja albumia sellaisille radioille ja lehdille, jotka kuulostivat siltä, että voisivat olla samaa maailmaa kanssani”. Sarahilla ei ole taustalla mitään levy-yhtiötä, vaan hän on itse julkaissut levyn, mikä tekee albumin menestyksen erityisen hämmästyttäväksi.
”Opiskelin, miten kirjoitetaan tiedote, miten voi saada musiikkia Spotifyhyn ja miten musiikin jakelu tapahtuu”, Sarah kertoo. Kaiken opiskelu ja tekeminen ensimmäistä kertaa oli suuri ponnistus. Silti hän huomaa monen asian levyn suhteen syntyneen varsin omalla painollaan, myös markkinointimateriaalien.
“Kirjoitin Ikivirtaa säveltäessäni paljon tekstejä ja keräilin kaikenlaista visuaalista materiaalia, joka heijasti minulle jotain samaa kuin syntyvä musiikki. Esittelin sitten Ikivirran maailmaa muille tekijöille, kuten mahtavalle kuvaajalleni Iiris Heikalle, ja oli ihmeellistä todistaa, miten hän muutti kuviksi sen, mitä sydämessäni koin. Jokainen Ikivirran tekijä vaikutti omalla panoksellaan virran kulkuun, ja jokainen syntyvä palanen johdatti seuraavaan. Markkinointia varten ei siis tarvinnut varsinaisesti keksiä mitään, vaan materiaali syntyi luonnostaan tutkimalla kaikkea jo olemassa olevaa. Sitten tuli vain kristallisoida tuo runsaus tiiviimmäksi, informatiiviseksi paketiksi – ikään kuin portiksi, josta on mukava käydä sisään myös sellaisen ihmisen, joka ei koskaan aiemmin ole kuullut musiikkiani”.
Sarahin viesti muille musiikintekijöille on jatkaa sinnikkäästi, vaikka joskus pelot esimerkiksi muiden mielipiteistä nousisivatkin pintaan: “Taistelin kovan itsekritiikin ja epäuskon kanssa, joka meinasi katkaista prosessin satoja, ellei tuhansia kertoja. Hiljalleen kuitenkin aloin luottaa prosessiin ja musiikkiin. Ja samalla itseeni ja elämään. Pelon ja epäuskon voi siis selättää”, Sarah sanoo ja jatkaa iloisesti: “Minulle vain tuli tämä musiikki, ja nyt haluan jakaa sen muille. Vaikka musiikkia tekee koko sydämellään, voi siihen samanaikaisesti suhtautua myös kevyesti ja jättää määrittelyn, ylianalysoimisen ja sen pohtimisen, mitä joku jossain tästä ajattelee. Kannattaa myös tehdä yhteistyötä ja kysyä neuvoa”.
“En ollut yksin, vaikka olinkin yksin vastuussa. Minulla on ollut mukana tosi laaja ihmisjoukko, joka on jostain syystä inspiroitunut tästä ja tullut avuksi mukaan tekemään”, Sarah sanoo vaatimattomasti. Myös Sarahin ystävät ja perhe olivat mukana miettimässä esimerkiksi albumin nimeä. “Laitoin musiikin soimaan ja heitin nimiehdotuksia, kuten Virta – ikivirta, näin nimi alkoi yhteisesti ja luovasti syntymään. Yhteistyö teki levystä ehkä useammalle ihmiselle lähestyttävämmän”, Sarah kertoo.
Irti päästäminen ja luottamus
Albumin teko oli Sarahin mukaan mahtava mahdollisuus harjoitella irti päästämistä ja luottamusta. Esimerkiksi promokuvien ottamisessa Sarah halusi luottaa omien visioidensa lisäksi myös kuvaajan intuitioon. “Tulin kuvaustilanteeseen tyhjänä. En odottanut tiettyä lopputulosta tai vanginnut ajatuksiani tietynlaisista kuvista,vaan annoin mahdollisuuden yhteistyölle.”
Sarah kuvailee kauniisti prosessia levyn tekemisestä ja säveltämisestä, mistä huomaa tekstien olevan hänelle tärkeitä taiteessa. Albumi on menestynyt, mutta matka on ollut tärkein. “Antauduin luovalle tekemiselle. Se, miten olen muuttunut ihmisenä, on tavallaan tärkeämpää kuin se lopputulos.”
Sarahilla on kokonaisvaltainen tapa tehdä taidetta ja musiikkia. Kun uusi musiikki syntyy, Sarah kertoo saavansa yhteyden jonnekin tiedostamattomaan. Tunteet, mieli ja keho ovat läsnä ja säveltämisen oppaana kanteleen ääressä. Levyn kappaleet ovat syntyneet pitkän ajan kuluessa. Esimerkiksi Ikivirta-teoksessa on useita kymmeniä raitoja. Ikivirta-teoksen kohdalla oli mielenkiintoista, miten pieni pianomotiivi laajeni vähitellen teokseksi, jonka esittämiseen tarvittaisiin lähestulkoon orkesteri “Näissä kappaleissa annoin studiossa muusikoille nuotit käteen, mutta joissakin kohdissa oli myös väljempiä ohjeita muusikoiden oman luovuuden hyödyntämiseksi.
Sarah soittaa jokaisessa levyn kappaleessa kanteletta. “Mukana on hurjasti erilaisia kanteleita: konserttikanteleita, pienkanteleita, kankles ja Korpiselän kantele. Vierailevia soittajia ovat Maija Pokela, Laura Ikonen, Tiina Viitala ja myös Matias Tyni soittaa konserttikanteletta yhdessä kohtaa”, Sarah sanoo naurahtaen. Lisäksi Sarahin instrumentteja ovat kelttiharppu ja ohjelmointi.
“Musiikin teko on mulle aina matka tuntemattomaan, mysteeriin. Levyllä on paljon instrumentteja, joille en ollut koskaan säveltänyt. Tämä on musiikkia, jota en tiennyt osaavani tehdä. Antaudun säveltäessäni jollekin, joka paljastaa itsensä pikku hiljaa.”
Mistä keksit levyn fyysisen muodon, suklaalevyn?
“Albumin teema on elämän ikivirta eli se, että kaikki muuttuu koko ajan. Tuntui kauniilta, että fyysinenkin albumi olisi sellainen, josta on lopulta luovuttava.” Kyseessä oli myös käytännön aspekti; vaikka cd formaattina ei olisi kaikille enää ajankohtainen, monet syövät suklaata; sille on käyttöä aina. Toteutus tehtiin yhteistyössä suklaavalmistaja Goodion kanssa. Kukaan ei ole aiemmin tehnyt tällaista levyformaattia!
Viittaat somessa kotisaareesi. Mitä tarkoitat sillä?
“Asun Suomenlinnassa. Meren rannalla on ollut hyvä aloittaa uuden luominen.”
Olet kertonut matkasi debyyttilevyä kohti alkaneen siitä, kun sait lapsena käteesi kanteleen. Miten suhteesi kanteleeseen on muuttunut näinä vuosina?
“Saatuani oman kanteleen aloin aika pian säveltää. Se tunne kun alkaa säveltää on säilynyt samanlaisena koko elämäni, flow-tila kanteleen äärellä on sama kuin lapsena.” Sarahille on tärkeää olla hukkaamatta tätä jo lapsuudessa löydettyä luovaa mielentilaa muun elämän pyörteissä.
”Kantele on ollut olemassa arviolta pari tuhatta vuotta. Koen, että sille on syynsä, että se on säilynyt niin kauan.” Kuinka moni tämän arkipäivän asioista tulee olemaan edelleen olemassa satojen tai tuhansien vuosien kuluessa?”, Sarah kysyy.
Kannat minua läpi ilojen ja myrskyjen, ensikosketusten ja hyvästien. Hiljaa kuiskasit korvaani, että lopussa on alku.
(Sarah Palu)
Lue artikkeli loppuun uusimmasta Kantele-lehdestä 1/2021
Tilaa lehti mail(at)kantele.net