Paroni Paakkunainen

Seppo Paroni Paakkunaisen sävelsivellin on lavea ja monivärinen. Siitä ovat lähtöisin niin Kirkan Hetki lyö -hitin sovitus kuin lukuisat yhtye-, big band-, kuoro-, sinfoniaorkesteri-, teatteri-, kirkko-, elokuva- ja radiomusiikitkin. Paronin sävelarkusta on pursunnut soulia, iskelmää, jazzia, sinfonista musiikkia, oopperaa, rythm’n’bluesia ja afrokuubalaisia säveliä. Ja rakasta hänelle on myös kantele- ja kansanmusiikki.

Paroni Paakkunainen sai hyvät eväät musisointiinsa kotoaan. Martta-äiti lauloi hänelle pienestä pitäen lasten- ja kansanlauluja ja puuseppänä työskennellyt isä Toivo soitti mandoliinilla kylätansseja. Isän opissa viulunsoitosta innostuivat Seppo ja hieman myös siskonsa Kaija. Paakkunaisen suvusta löytyy muitakin musiikintaitajia, kuten kirkossa virsien esilaulajana toiminut isoisä Juhana sekä arkkiveisuja laulanut ja viulua soittanut isoäidin setä Ukko-Jere.

Oppikoulun toisella luokalla Seppo aloitti viuluopinnot. Ensimmäisenä opettajana toimi musiikinopettaja Aarne Nurminen. Hänen kanssaan Seppo vaihtoi mielipiteitä myös iskelmästä ja jazzista klassisen musiikin ohella. 15-vuotiaana viulu vaihtui klarinettiin ja saksofoniin. Seppo perusti ensimmäinen bändinsä, jonka keikkamatka koulubileisiin kahdeksan kilometrin päähän taittui potkurilla. Vuotta myöhemmin poika lopetti koulunkäynnin ja on siitä lähtien tienannut leipänsä muusikkona.

Muusikkokokemusta, jonka kaikkia kiemuroita on mahdoton yhdessä artikkelissa kattavasti kuvata, on vuosien varrella karttunut muun muassa Dannyn, Katri Helenan, Eero, Jussi & The Boysin, Heikki Sarmannon, Edward Vesalan, UMO:n sekä Soulset-yhtyeen kanssa.

Kansanmusiikin juurille

Lapsena takkiin tarttuneet kansanmusiikkivaikutteet putkahtivat uudelleen Paroni Paakkunaisen musiikkimaailmaan 1960-luvun lopulla. Silloin Paroni perusti Karelia-yhtyeen, joka ensimmäisenä kokoonpanona Suomessa soitti sähköistä kansanmusiikkia. Yhtye halusi uudistaa kansanmusiikkikäsityksiä Suomessa ja tuoda huumoria mukaan etenkin esiintymisiin. Karelian ensimmäiselle levylle Suomi Soi Paroni soitti viisikielistä kanteletta oppaanaan A.O. Väisäsen Kantele- ja jouhikkosävelmiä -kirja.

”Sekä kansanmusiikki että kantele tuntuivat tutuilta sielussani ja sydämessäni. Kansanmusiikissa hyvin arkaainen kerrostuma eli runosävelmät ja itkuvirret ovat vieläkin innoitukseni sävellystyössä. Kanteleessa minua viehättää sen perussoundi: hiljainen, mietiskelevä ja akustisesti hajaantuva sointi on viehko”, kuvaa Paroni.

Eikä Paroni ole enää tämän jälkeen unohtanut musiikillista perinnettä ja kansallissoitinta. Yhtyeissään ja projekteissaan hän on synnyttänyt kansanmusiikkisävellyksiä sekä sovituksia vanhoista sävelmistä. Yhteistyötä Paroni on tehnyt muun muassa soitinrakentaja Rauno Niemisen sekä edesmenneen saamelaismuusikon ja runoilijan Nils-Aslak Valkeapään kanssa. Etnolevyjä eri kokoonpanojen kanssa on kertynyt parikymmentä. Paakkunaista voi kutsua uuden kansanmusiikin ja skandinaavisen maailmanmusiikin edelläkävijäksi.

”Olen yhdistänyt kansanmusiikkiin nykyhetken musiikillisia parametreja sekä rytmimusiikkipuolelta että niin kutsutulta klassiselta sektorilta. Myös eksoottisia etnomausteita eli vaikutteita eri musiikkikulttuureista ympäri maailman on tarttunut mukaan.”

Jouhikielinen rakkain, konserttikantele monipuolisin

Metallikielinen ja etenkin jouhikielinen viisikielinen kantele ovat Paronille mieluisimmat kanteleet. Mutta toki kieliä saa useampikin olla, sillä onhan konserttikantele soitinperheestään monipuolisin instrumentti.

”Minua kiinnostaa myös uusi, uusin tekniikoin soitettu ja moderneja musiikin parametreja sisältävä kantelemusiikki. Olen säveltänyt Fraghal-sarjan konserttikanteleelle ja jousikvartetille. Se on seitsemänosainen teos, joka pohjautuu Halosen taiteilijasuvun kantelesävelmien fragmentteihin. Kanteleorkesterille olen tehnyt sävellykset Oriental kantele ja Kotoinen kantele, jonka orkestraatiossa on mukana japanilainen koto”, selittää Paakkunainen.

Paroni on käyttänyt kanteletta myös omissa yhtyeissään. Uudessa Kareliassa, jossa soittaa myös kanteleensoittaja Matti Kontio, on mukana erityyppisiä kanteleita, samoin big band -teoksissa Nunnu ja Ethnic Confony.

”Lisäksi täysimittaiselle sinfoniaorkesterille ja etnoyhtyeelle sävelletty Tanomania sisältää konserttikantelestemman improvisoidun soolon kera. Myös Helsingin kaupunginteatterin Kanteletar-näytelmään vuonna 1976 tehty musiikki sisälsi kanteleen, soittajana oli Hannu Syrjälahti. Muusani eli muijani Mimu soitti näytelmässä jouhikkoa ja viulua.”

Täyspäiväinen sävellystoiminnan harrastaja

Paroni Paakkunaisen uraan ja elämään mahtuu valtavasti musiikkia. Teoston rekisterissä on yli tuhat Paronin teosta, hän on ollut mukana noin 140 levyllä muusikkona, säveltäjänä, sovittajana ja kapellimestarina ja on esiintynyt eri puolilla maailmaa useiden yhtyeiden kanssa. ”Viimeisimmät viritykseni ovat viime ja tänä vuonna sävelletyt tunturisaamelaisen joikumelodiikan piirteistä ammentavat neljä teosta joikhaajalle ja sotilassoittokunnalle. Yksi niistä, Ruska, sai kuusi esitystä Moskovan Tattoossa Punaisella torilla Angelin tyttöjen ja Lapin sotilassoittokunnan esittämänä vuosi sitten.”

Soittovirettäkin löytyy edelleen. Paroni soittaa muun muassa Kareliassa, puupuhallinyhtye Saxperimentissa ja Trio Nueva Finlandiassa, jotka kaikki tällä hetkellä pitävät taukoa. Viime vuosina hän on joutunut luopumaan säännöllisistä soittoharjoituksista sormien nivelrikon vuoksi. Mutta erilaiset huilut ja saksofonit pysyvät toki edelleen sormissa ja ansatsi löytyy, kun on keikan aika. Itse hän sanoo olevansa pääasiassa täyspäiväinen eläkeajan sävellystoiminnan harrastaja ja opiskelija.

”Minulle musiikki on yhden suhde yhteen kuin elämä ala- ja ylämäkineen. Jo pelkästään yhden äänen tuottaminen pitkään ja hartaasti suo minulle sielunrauhaa. Sovittaminen ja etenkin säveltäminen on haasteellista ongelmanasettelua, johon on innovoivaa löytää ratkaisut. Nykyisin kuuntelen etenkin klassisen puolen merkkiteoksia partituuri silmien alla. Tulevaisuudessa tulen kuitenkin feidailemaan musiikillisia aktiviteetteja. Ihmisen on opittava luopuminen. Mehän luovumme loppujen lopuksi kaikesta.”

Musiikkisuku jatkuu

Koko Paakkunaisen perhe on musikaalinen. Vaimo Ritva opiskeli laulua Sibelius-Akatemiassa, mutta joutui luopumaan laulu-urastaan sairauden takia ja opiskeli äänitarkkailijaksi. Ritva eli Mimu on aina ollut Paronin paras kriitikko ja musisoi miehensä kanssa Abotti ja Robotti -duossa.

Ritvan ja Paronin tytär Riika työskentelee markkinointijohtajana, mutta on ansioitunut myös laulajana ja säveltäjänä. Hänen tyttärensä Kerttu opiskelee pianonsoittoa ja säveltää pikkukappaleita ja pikkuveli Keijokin on osoittanut lahjakkuutensa viheltämällä musikaalisesti. Paakkunaisten poika Niko toimii rytmimuusikkona, sovittajana, säveltäjänä ja musiikkiteknologina. Nikon vaimo Krisse on trumpetisti Ladie´s First Big Bandissä, heidän poikansa, 13-vuotias sähköbasisti Santtu, debytoi trionsa Sweet Guns kanssa Porvoossa tänä syksynä ja pikkuveli Veikka soittaa rumpuja.

”Perhe on minulle tärkeä. Kun sukuni alkoi laajeta lastenlasten myötä vuonna 1996, tulivat läheiset ihmissuhteet yhä tärkeämmiksi ja ovat tällä hetkellä numero yksi”, toteaa ylpeä isoisä Ukko-Paakkunainen.

Seppo Paroni Paakkunainen

• syntyi 1943 Tuusulassa musikaaliseen perheeseen ja sukuun.
• aloitti viulunsoiton isän johdolla alle kouluikäisenä ja jatkoi opettajinaan Aarne Nurminen ja Erkki Pohjola 1955–59.
• osti klarinetin, perusti jazzbändin ja aloitti keikkailun 1959. Kuuli saksofonisti Lars Gullinin soittoa ja rakastui soittimeen.
• lopetti koulun ja alkoi keikkailla säännöllisesti 1960.
• alkoi soittaa Korson jazzklubilla ja musiikkikuviot vahvistuivat 1962.
• opiskeli huilunsoittoa Reijo Veijalaisen ja Olli Ruottisen johdolla sekä teoriaa ja pianonsoittoa Sibelius-Akatemiassa 1962–66.
• sai kiinnityksiä eri kokoonpanoihin 1960-luvulla ja alkoi soittaa ja sovittaa eri musiikkityylejä, mm. soulia, kansanmusiikkia, rhythm’n’bluesia ja iskelmää.
• avioitui Ritvan kanssa 1966.
• opiskeli jazzteoriaa ja soittoa George Russelin johdolla 1966–67.
• perusti sähköisesti vahvistettua kansanmusiikkia soittavan Karelia-yhtyeen Edward Vesalan (lyömäsoittimet), Pekka Sarmannon (basso) ja Ilja Saastamoisen (kitara) kanssa 1970. Karelian ensimmäinen levy Suomi Pop poiki yhteistyötä Rauno Niemisen ja Paavo Liskin kanssa.
• sovitti suomalaisia iskelmiä 1960–70-luvuilla.
• tutustui Nils-Aslak Valkeapäähän 1972, josta alkoi Ailun kuolemaan 2001 saakka kestänyt yhteistyö ja ystävyys.
• innostui afrokuubalaisesta musiikista 1973, perusti 1979 Conjunto Baron -yhtyeen, joka keikkaili myös Kuubassa.
• suunnitteli pop/jazz-musiikin koulutusohjelman Ilpo Saastamoisen, Klaus Järvisen ja Edward Vesalan kanssa 1973. On opettanut mm. kesäleireillä ja luennoinut eri oppilaitoksissa ja yliopistoissa.
• opiskeli sävellystä ja sovitusta Berklee College of Musicissa, USA:ssa 1975–76.
• kokosi Karelian uudelleen 1980-luvun alussa Matti Kontion (kantele), Esa Kotilaisen (koskettimet), Eerik Siikasaaren (basso) ja Jukka Wasaman (lyömäsoittimet) kanssa.
• työskenteli useissa projekteissa 1970–80-luvuilla, mm. alkuperäiskansojen kulttuuria ja musiikkia tuottavassa Ingenous Records -levy-yhtiössä 1978–86 Esa Kotilaisen ja Nils-Aslak Valkeapään kanssa sekä soitti sveitsiläisen George Gruntz Concert Jazz Bandissä 1980–84. GG CJB:ssä Paroni soitti 9-kielistä kannelta 1980 ja keikkaili yhtyeen kanssa eri puolella maailmaa, mm. ensimmäisenä suomalaisena jazzmuusikkona New Yorkin Garnegie Hallissa musisoiden myös tuohihuilusolistina.
• sai 15-vuotisen taiteilija-apurahan 1986.
• sävelsi Lillehammerin olympialaisten avajaismusiikin Valkeapään joikuun Kotilaisen kanssa 1994.
• on työskennellyt 1990–2000-luvulla useissa projekteissa: soittanut mm. Ursus Arctos-, Trio Nueva Finlandia- ja Fore! golfjazz-yhtyeessä ja tehnyt yhteistyötä Lars Sjöstenin kanssa; julkaissut useita levyjä; säveltänyt mm. oopperan Kaikkeuden ytimessä 1993–94, Tango Tritonuksen mieskuorolle ja kamariorkesterille 1998, Kaamoksen jazzkvartetille 2001 sekä musiikkia Radio Ateljeelle 1986–2003.
• on julkaissut Karelian kanssa levyt Suomi Pop ja Suomi Pop 2 1971, Tuohihuilu ja Hyvää joulua 1981, Maanitus 1983, The Best of Karelia 1990 ja Sound of the birchbark flute 1993.
• on säveltänyt kanteleelle teokset Oriental kantele, Kotoinen kantele ja Graphical kantele 1997 ja Fraghal-sarjan 2002 sekä käyttänyt kanteletta mm. teoksissa Nunnu 1971, Tanomania 1981–1982, Ethnic Confony 1987–1988 ja Epic Conphony 1989.
• kuvaa elämäänsä Oona Niirasen kirjoittamassa, 2003 julkaistussa kirjassa Baron.

teksti: Arja Kangasniemi

Kantele 4/2010