Kantele
Looking for information in English? Click here!
Teksti ja kuva: Rauno Nieminen ja Timo Leisiö
Itämeren kantele tunnetaan Itämeren ympäristössä seuraavien nykyvaltioiden alueilla: Suomi, Viro, Latvia, Liettua, Puola, Ukraina, Valko-Venäjä ja Venäjä. Se on noussut monissa maissa kansallisen kulttuurin symboliksi ja kansallissoittimeksi, niin myös Suomessa. Olemassa olevien todisteiden pohjalta on vaikea olettaa muuta kuin että kantele oli sitrasoittimena kehitetty lyyrasta kanteleeksi noin vuoden 1000 paikkeilla. Vanhimmat kanteleet ovat toistaiseksi löytyneet Puolassa, Ukrainassa, Valko-Venäjällä ja Länsi-Venäjällä tehdyissä arkeologisissa kaivauksissa. Eri kielialueilla soittimelle on omankielinen nimensä. Kanteleilla on samanlainen epäsymmetrinen siiven muoto, viuhkamaisella kielijärjestelyllä. Kanteleita tehdään kovertamalla yhdestä puusta ja siksi niitä kutsutaan koverokanteleiksi. 1900-luvulla näitä alettiin rakentaa myös osista liimaamalla.
Koverokanteleen kieliluku alkoi kasvaa 1800-luvulla, jolloin soitinta alettiin tehdä liimaamalla eri osista ja näin kehitettiin laatikkokantele. Kussakin maassa laatikkokantele oli saanut omat muotonsa esikuvinaan paikalliset sitrat sekä aikakauden muut kielisoittimet. Silti soitinta kutsutaan edelleen muun muassa kanteleeksi, gusliksi tai srtibunikiksi. Laatikkokanteleen viritys voi olla diatoninen tai kromaattinen. Suomessa laatikkokanteleita rakennettiin sitran mallilla, mutta meillä kehitettiin myös korkeakoppainen, ohuista puumateriaaleista rakennettu kantelemalli. Laatikkokanteleita rakennettiin 1800-luvulla Keski-Pohjanmaalla ja Saarijärvellä. Pohjalaiset kanteleensoittajat kiersivät konsertoimassa Suomessa ja ulkomailla ja myivät samalla hevoskuormittain kanteleita. Voimakas kantelebuumi syntyi 1800-luvun lopulla nimenomaan Saarijärvellä, missä oli yli sata kanteleenrakentajaa. Paul Salminen suunnitteli 1920–1940 -luvuilla suuren joukon erilaisia laatikkokantelemalleja. Diatonisia kanteleita hän kutsui ”kotikanteleiksi”. Salminen teetätti monilla kanteleenrakentajilla ja puusepillä kanteleita ja hänen piirustuksensa levisivät heidän kauttaan ympäri Suomen. Jo 1960-luvulla Salmisen kotikantelemalli oli pääasiallinen malli, jolla Suomessa soitettiin. Muiden kansanomaisten laatikkokantelemallien käyttö jäi vähemmälle.
Paul Salminen ja Yhdysvalloissa asunut Hans Wallen kehittivät 1900-luvun alkuvuosikymmeninä sävelvaihtajan, jolla kanteleen jokaista kieltä voidaan ylentää tai alentaa. Tämä mahdollistaa kromaattisen soiton, vaikka soitin ei sinänsä ole kromaattinen. Konserttikanteleen ambitus on nykyään F1–c4. Sävelvaihtajalla varustettua kannelta Salminen kutsui ”Suur-eli harppukanteleeksi”. Mm. Paul Salminen, Hans Wallen, Jaakko Noso, Lauri Kellokumpu, Erkki Leskelä ja Keijo Planman ja olivat patentoineet kanteleen sävelvaihtajakoneistoja. Näistä Wallenin, Noson, Kellokummun ja Leskelän koneiston laakerointi on järjestetty eräänlaisella laakeritapilla. Salmisen liukulaakerikoneistot ja kanteleet ovat käyneet harvinaisiksi. Nykyiset kanteleenrakentajat ovat kehittäneet soitinta monin tavoin vastaamaan musiikin tarpeita ja uuteen sanastoon ovat vakiintuneet mm. termit ”koneistokantele” ja ”konserttikantele”.
Kannelta soitetaan näppäilemällä yhdysasentoisesti (sormet sormien lomassa), eroasentoisesti ja sulkusoittotyylillä monine variaatioineen. Eroasentoisessa soitossa toinen käsi soittaa sointuja ja toinen melodiaa. Sulkusoitossa sammutetaan, eli suljetaan pois ne sävelet, joiden ei haluta kuuluvan ja toisen käden sormilla, kynsillä tai plektralla soitetaan vapaita kieliä. Kannelta soitetaan joko lyhyen sivun tai pitkän sivun puolelta.
Kanteleen soitto ja rakentaminen ei ole koskaan loppunut Suomessa, mutta niillä on ollut erilaisia vaiheita. Viisikieliset kanteleet elvytettiin 1980-luvulla Kantele kouluun -projektissa samoin myös perinteiset Saarijärven ja Perhonjokilaakson kanteleet ovat elpyneet. Nyt kantele elää ja voi hyvin. Sähköllä vahvistetulla kanteleella on Suomessa historia 1930-luvulta lähtien. Nykyisin monet kanteleet on varustettu sähköisellä äänentoistolla. Suomessa on tuhansia harrastajia ja kymmeniä ammattilaisia. Kanteleen soittokoulutus on monipuolista, eikä erilaisten kantelemallien kirjolla näytä olevan loppua.
Tämä artikkeli perustuu pääasiassa kanteleeseen soittimena, sen rakenteeseen, rakennus- ja soittotekniikkaan.
Kuvateksti: Koverokanteleiden levinneisyys 1000-1900-luvulla.