Vuonna 1971 Erkki Ala-Könni ja Martti Pokela toimittivat Pienoiskantele-oppaan. Oppaassa on soitto-ohjeet ja sävelmistö viisi- ja yhdeksänkieliselle kanteleelle. Tavoitteena oli saada kantele koulusoittimeksi. Tarkoitusta varten Marjatta ja Martti Pokela suunnittelivat viisikielisen kanteleen ja Ala-Könni kouluopetukseen tarkoitetun yhdeksänkielisen kanteleen. Kanteleita valmisti Oiva Heikkilä ja Väinö Salmisto. Oiva Heikkilä kertoi Karjalainen-lehdessä vuonna 1977 rakentaneensa noin 4000 suurta ja noin 700 pientä kannelta. Heikkilä oli 1970-luvun alussa Suomen ainoa ammattimainen kanteleenrakentaja.
A-K -kannelta ei ole koverrettu perinteiseen tapaan yhdestä puusta. Kopan ontoksi kovertaminen on tehty vannesahalla, jolloin kanteleen tappipuoli, ponsi ja sivut on sahattu yhdestä lankusta irti. Näin saatuun kehään on liimattu leppäinen pohja ja kuusinen kansi. Ponnen yläosa on liimattu kehään. Tappipuolen ja ponnen alaosien muotoilussa on otettu huomioon sarjavalmistuksen vaatimukset. Pyöreät muodot on ollut helppo tehdä hiomakoneella. Kantele on petsattu ruskeaksi ja lakattu katalyyttilakalla. Kantele on 630 mm pitkä 150 mm leveä ja 82 mm korkea.
Vaikka kantele on rakennettu nykyaikaisella tekniikalla, on Ala-Könni onnistunut suunnittelussaan tuomaan soittimeen vanhan savupirtin kanteleen piirteitä. Ponnessa on rautanaulasta tehty varras ja tappipuolella kielet kulkevat raudasta tehdyn tallan yli sydämen muotoisilla lavoilla varustettuihin viritystappeihin. Kannessa on kaksi ääniaukkoa, pyöreä ja ristin muotoinen. Vaikka soittimessa on varras, kieliä ei ole kiinnitetty siihen, vaan kielille on porattu kanteen pienet reiät, joista kieli menee ponnen alapuolelle. Jokaisella kielellä on oma rautatangon palanen johon kieli on kiinnitetty.
Pienoiskanteleen oppaassa sanotaan, että soittimen toiseksi pidemmän kielen viritystasoksi sopii yksiviivainen f. Kielet viritetään perussävelestä (f1) sen yläoktaaviin (1–8). Kanteleen matalin kieli (0) viritetään tarpeen mukaan 7., 6., tai 5. kielen alaoktaavin tasolle. Oppaassa neuvotaan myös kanteleen virittäminen puhtaaseen eli ns. pythagoralaiseen vireeseen.
Oiva Heikkilä kertoo Karjalainen-lehdessä, että kanteleen tekeminen on vaikea ja monitahoinen työ: ”Tosin mies kuin mies rakentaa kanteleen, mutta on eri kysymys saada soittimeen hyvä sointi. Se on vaikeaa ja vaatii paljon perehtymistä.”
Lähteet:
- Ala-Könni, Erkki Pokela, Martti ( 1971) Pienoiskanteleen opas. Musiikki-Fazer: Helsinki (ISBN: F.M. 05173-0)
- Paimensoittimet kuuluvat karjalaiseen kulttuuriin. Karjalainen 4.8.1977
teksti ja kuvat: Rauno Nieminen
Kantele 3/2008