Vieremän Kanteleyhdistys täytti kaksikymmentä vuotta 25.3.2007. Yhdistys perustettiin tukemaan yläsavolaisessa pitäjässä 1980-luvun lopulla virinnyttä suurta kanteleensoittoinnostusta. Pelimanni Väinö Kumpulainen sai luokanopettaja Maija-Liisa Balkin innostumaan kanteleensoitosta ja soiton opettamisesta ja pian Vieremällä oli kymmeniä kanteleensoittajia, eivätkä kaikki halukkaat aina mahtuneet kansalaisopiston kanteleryhmiin. Merkittävin osa Kanteleyhdistyksen toimintaa ovat olleet vuodesta 1992 alkaen järjestetyt kanteleleirit. Leiriläisiä on ollut vuosittain 20–40. 

Alkuvuosien tärkein tehtävä oli hankkia kanteleita, joita kanteleensoiton harrastajat saivat lainata, jottei oman soittimen puute estäisi kanteleensoiton aloittamista tai jatkamista. Yhdistyksen perustamisesta saakka puheenjohtajana olleelle Aino Säilynojalle ja saman ajan sihteerinä toimineelle Aino Toivolalle yhdistykseen kuuluminen on ollut tärkeää. ”Vaikka välillä esimerkiksi leirien järjestäminen vie paljon voimia, on yhdessä tekeminen ja oleminen mukavaa ja lasten kanteleensoittoinnostuksen näkeminen aina palkitsevaa”, summaa Aino Toivola. 

Yhdistys on vuosikymmenten aikana innostanut kanteleensoittajia osallistumaan monenlaisiin kilpailuihin sekä käytännön järjestelyjen että taloudellisen tuen avulla. Moni yhdistyksen jäsen on myös ollut kilpailumatkoilla huolehtimassa niin lapsista kuin soittimistakin. Vieremän kanteleensoittajat ovat saavuttaneet mm. lukuisia valtakunnallisia voittoja. Tällä hetkellä yhdistyksessä on kolmisenkymmentä jäsentä ja aktiivisia toimijoita kymmenkunta. Lähiajan suurin ponnistus on jälleen heinä–elokuun vaihteessa järjestettävä kanteleleiri. 

Teksti: Eveliina Kontio, kuva: Oskari Balk

Kantele 2/2007


Notice: ob_end_flush(): failed to send buffer of zlib output compression (1) in /home/kantele/public_html/wp-includes/functions.php on line 5427

Notice: ob_end_flush(): failed to send buffer of zlib output compression (1) in /home/kantele/public_html/wp-includes/functions.php on line 5427