Kalevi Kiviniemi
Mitä yhteistä on herkällä ja hiljaisella kanteleella ja mahtavasti ukkosen lailla jylisevillä uruilla? Urkutaiteilija Kalevi Kiviniemen kanssa keskustellessani pirttisoittimenakin pidetty kantele tuntuu ehkä hieman yllättäenkin löytävän soitinsielunkumppaninsa mm. gladiaattori-, orgia- ja sirkussoittimena sekä sittemmin usein kirkkomusiikkisoittimena pidetyistä uruista.
Vaikka niin kokonsa kuin volyymikapasiteettinsakin puolesta kantele jää kauas urkujen mahtavuudesta, soittimilla tuntuu olevan paljon yhdistäviä tekijöitä. Ennen kaikkea molempien soitinten historialla on suuri vaikutus ihmisten mielikuviin siitä, mikä soittimelle on soveliasta esitettävää. Osaavien ja uskaltavien taiteilijoiden käsissä molemmat soittimet mahdollistavat kuitenkin vahvasti uudenlaisten sointimaailmojen sekä musiikillisten elämysten luomisen – ja siinä juuri on niiden rikkaus.
Vuosien mittaan olen itse kasvanut uskomaan vahvasti kanteleeseen mahdollisuuksien soittimena; se on oma liikuteltava sinfoniaorkesterini uniikkien sävelmaailmojen luomiseen. Uskoni on välillä horjunut, enkä ole aina uskaltanut luottaa omien visioideni toteutumiseen. Muiden mielikuvat ovat ajoittain pyrkineet rajoittamaan myös omiani. Haaveita on ollut kuitenkin hyvä haudutella, sillä mahdottomaltakin tuntuneesta on tullut mahdollista. Menneenä vuonna pääsin itse vihdoin toteuttamaan erästä omaa suurta ja rakasta haavettani: sovittamaan Sibeliuksen Finlandiaa kanteleille Kuutar-yhtyeen levylle. Pitkäaikaisesta haaveesta tuli totta – fantastista musiikkia oli ilo soittaa fantastisella soittimella fantastisten muusikoiden kanssa. Ajatus kanteleesta pirttisoittimena alkoi tuntua kaukaiselta historian havinalta – ukkosen lailla jylisevä kantele tämän päivän todellisuudelta.
Keskustellessani Kalevi Kiviniemen kanssa kanteleesta on meille molemmille itsestään selvää, että puhumme mahdollisuuksien soittimesta. Oli hienoa ja voimauttavaa huomata, kuinka maailman luokan urkutaiteilija näki suoraan soittimemme ytimeen ymmärtäen sen hienoudet sekä haasteet. Puhuimme uskalluksesta haaveilla sekä uskalluksesta toteuttaa. Usko soitimemme mahdollisuuksiin kannattaa, sillä potentiaalia tästä pienestä sinfoniaorkesterista löytyy. Seuraavassa Kalevi Kiviniemen ajatuksia kanteleesta kiehtovan keskustelumme pohjalta.
”Kantele on taidesoitin, kun soittaja on taiteilija.” Urkutaiteilija Kalevi Kiviniemi arvostaa kanteletta taidesoittimena yhtä lailla viulun tai muiden perinteisempien taidemusiikkisoitinten rinnalla. Maailmallakin mainetta niittäneenä urkutaiteilijana hänellä on myös vankka näkemys kasvatustyön merkityksestä soittimelle: lastenkonserttien järjestäminen on ehdottoman tärkeää, sillä se luo pohjaa tulevaisuuden aikuisväestön kuulijakunnalle. Kiviniemi muistuttaa nokkelasti, kuinka kansallissoittimemme kantele onkin hyvin samankaltainen kosketinsoitinperheen kanssa: ”Pirttisoitin kantele ja klavikordi ovat tietyllä tapaa sukua toisilleen. Klavikordi oli myös kotisoitin, jolla saattoi tehdä taidetta. Sillä mm. Bach pystyi harjoittelemaan sillä aikaa, kun lapset nukkuivat. Toisaalta sillä myös nukutettiin lapset.”
Soitinta Kiviniemi pitää aina sielullisen tilan jatkeena: ”Se on sisäisen laulun ja sielun jatke”. Taiteentekijän on tärkeää olla aina auki, jotta oikeanlaiset asiat taiteessa pääsevät nousemaan siivilleen. Lähtökohtana tälle on hyvä oman soittimen repertuaarin ja historian tuntemus. Kiviniemi muistuttaa, että soittimen alkuperä antaa visioita siitä, mitä soittimella kannattaa lähteä etsimään. ”On muistettava kuitenkin, että ihmisten mielikuva asiasta on eri asia kuin totuus. Taiteilijan tehtävän on murtaa se. Kun mielikuvat murretaan useaan kertaan, useamman eri taiteilijan toimesta, ihmiset löytävät aarteen. Jotta suuri yleisö ymmärtää, kuinka hieno soitin kantele on, tarvitaan jokin muurinmurtajajuttu sekä monipuolisuutta.” Taide on Kiviniemen mukaan valo ihmiselle: ”Suuren taiteen jälkeen elämä on uniikisti muuttunut. Taiteilijan tulee uskoa taiteeseensa. Pitää uskoa kvaliteetteihin ja tehdä musiikkia suurella sydämellä, yhtä loistokkaasti kuin Metropolitanissa. Pitää uskaltaa tehdä jotain uniikkia.”
Kiviniemelle kantele näyttäytyy mahdollisuuksien soittimena. Soittimella hän näkee vain mahdollisuuksia, ei rajoja. ”Kantele on omiaan tietenkin niin perinne- ja kansanmusiikissa kuin taidemusiikissa ja modernissakin musiikissa. Se on myös fantastinen sointikudosten ja impressionististen sointien maalaaja. Mutta myös kaikkien edellä mainittujen genrejen symbioosit ovat kiinnostavia. Kantele hevibändeissä ja rockbändeissä. Ja sähkökantele laajentaa paljon vielä mahdollisuuksia!”
Kiertäessään maailmaa Kiviniemi kertoo kokeneensa paljon uskomattoman hienoja ja herkullisia musiikkielämyksiä aina sähkökitaran herkkyydestä suvereeniin harppusekstettiin sekä nähneensä mitä mielenkiintoisimpia kokoonpanoja, mm. taidemusiikkia esittäneen urut ja didgeridoo -duon. Urkutaiteilija toivoo myös, että kantelekonserttoja esitettäisiin enemmän ja pitää tärkeänä myös uusien konserttojen säveltämistä kanteleelle.
Soinnillinen sivistys, historian tuntemus sekä soittotekniset valmiudet muodostavat Kiviniemen mukaan taiteilijan. ”Tekniset asiat tulee viedä pitkälle – omaa sisäistä paganiniutta on etsittävä. Mahdottomastakin voi tulla mahdollista. Tärkeää on säilyttää soitossa aina lapsenomaisuus ja leikkiminen (vrt. ’play’).” Kiviniemi pitää taiteessa rajana vain soittajan mielikuvitusta ja perehtyneisyyttä soittimeen. ”Täytyy pyrkiä uusien uniikkien asioiden ilmaisemiseen. Koskaan ei saa kuvitella olevansa valmis. Vain mielikuvitusta pitää laajentaa. En usko vielä kuulleeni kaikkea kanteleella…” Kiviniemi korostaakin visionäärisyyden tärkeyttä taiteilijalle. ”Taide on kuin avaruus, joka antaa mielettömän suuret mahdollisuudet nähdä näkyjä ja toteuttaa niitä. Kun taotaan riittävän suuria asioita, ne alkavat näkyä. Kanteleensoiton ’paganinit’ on vielä kuulematta. Rima on asetettava niin korkealle, että korkeushypyssä ylitettäisiin 240 cm tai kanteleella tehtäisiin pituushypyn maailmanennätys. Taiteessa ei voi mitata sielun suuruutta, vaan mielikuvituksen määrää. Taide on šamanistista työtä, jossa soittaja on šamaani – näkyjen näyttäjä.”
Kansainvälisesti arvostettu konserttiurkuri Kalevi Kiviniemi (s. 1958) on perehtynyt erityisesti ranskalaiseen musiikkiin. Hän teki opintomatkoja Pariisiin 1981, 1982, ja 1986. Hän on konsertoinut useaan otteeseen Pariisin Notre-Dame-katedraalissa ja Sainte-Clotilde-basilikassa sekä levyttänyt Orléansissa ja Rouenissa historiallisilla Cavaillé-Coll-uruilla.
Kiviniemen kansainvälinen ura lähti käyntiin 1990-luvun alussa Japanissa ja Lontoossa pidetyistä konserteista, laajentuen pian muualle Eurooppaan sekä Yhdysvaltoihin, Venäjälle, Aasiaan, Australiaan ja Filippiineille. Vuoden 2010 tammikuussa Kiviniemi soitti suuren suosion saavuttaneen konsertin Texasissa ja hän tekee kesällä 2010 Pohjois-Amerikan kiertueen konsertoiden mm. Fort Worthissa ja San Diegossa. Soolo- ja kamarimusiikkikonserttien lisäksi Kiviniemi on esiintynyt useiden nimekkäiden orkestereiden, kuten Moskovan kamariorkesterin ja Moskovan sinfoniaorkesterin solistina. Hän on toiminut myös kansainvälisten urkukilpailujen tuomaristossa sekä pitänyt mestarikursseja. Lahden kansainvälisen urkuviikon taiteellisena johtajana Kalevi Kiviniemi toimi v. 1991–2001.
Kalevi Kiviniemi on tehnyt yli 140 levytystä, mm. historiallisilla soittimilla Yhdysvalloissa, Luxemburgissa, Filippiineillä, Australiassa, Italiassa, Ranskassa, Sveitsissä, ja Saksassa. Kiviniemi on saanut lukuisia levypalkintoja, mm. kaksi kultalevyä ja yhden platinalevyn. Levypalkintojen lisäksi Kiviniemelle on myönnetty muitakin tunnustuksia urkutaiteilijana, mm. Luonnotar-palkinto Lahden Sibelius-festivaalilla v. 2003 sekä v. 2004 Organum-seuran kiertopalkinto ansioituneesta työstä suomalaisen urkutaiteen hyväksi. Vuonna 2009 Kiviniemelle myönnettiin säveltaiteen valtionpalkinto. Kansainvälisten arvioiden mukaan Kalevi Kiviniemi kuuluu aikamme merkittävimpiin muusikoihin.