Kantele eläväksi -hanke on julkaissut oppaan museoille kanteleiden luettelointia ohjaamaan. Oppaassa esitellään kantele soitintutkimuksen kannalta, kerrotaan mm. luokittelusta, osista, valokuvaamisesta ja materiaalitunnistuksesta. Hankkeessa ovat mukana Nurmeksen museo, museonjohtaja Meri-Anna Rossander, Rauno Nieminen ja Timo Väänänen. Hanke on saanut Museovirastolta rahoituksen ja hankkeen toinen osa käynnistyy tänä kesänä. Toisessa osassa soittimista rakennetaan kopiosoittimet sekä tutkitaan niitä soittamalla.
Nurmeksen museo käynnisti vuonna 2009 tutkimushankkeen “Kantele eläväksi”. Hankkeen tavoitteena on yhden esineryhmän, kanteleen, avulla tutkia, miten kulttuuriperintöön liittyvän tiedon, tarinoiden ja elämysten välittäminen yleisölle voisi tapahtua, ja miten tulisi harjoittaa siihen liittyvää tutkimusta, opetusta ja tiedonvälitystä sekä näyttely- ja julkaisutoimintaa.
Hankkeen aikana käynnistettiin kanteleiden kuvaus- ja luettelointityö, mutta suunniteltiin myös miten ja minkälaisia elämyksiä museossa voitaisiin tuottaa kanteleesta. Kun soittimen tehtävänä on tuottaa ääntä, on äänetön museosoitin kuollut. Kanteleiden mittauksen ja tutkimisen tavoitteena on löytää ne kanteleet, joista on mielekästä tehdä soitinkopio.
Soitinkopion avulla voidaan tutkia, miten alkuperäinen soitin on toiminut. Sillä voidaan tuottaa musiikkia ja tehdä kantele jälleen eläväksi. Soittimen rakentaminen ja soittaminen on näiden alojen ammattilaisten työtä, mutta näistä aiheista voidaan museoon järjestää opetusta, kursseja, luentoja, konsertteja sekä muita tapahtumia.
Hanke on julkaissut 50-sivuisen Kanteleiden luettelointioppaan. Opas on ilmainen sähköinen julkaisu. Sen voi ladata osoitteesta Kantele.net/kantele-elavaksi. Rauno Nieminen kirjoittaa oppaassa:
”Soitinten maailma on niin suuri, että on hyvä tehdä oma luettelointiohje kanteleelle. Yksinomaan kanteleitakin on niin monen mallisia, että ohjeessa on oltava esimerkit eri mallisten kanteleiden yleispiirteistä ja mittaamisesta.”
Opas antaa käytännön ohjeita valokuvaamisesta, jotta museoiden nyt siirtyessä digitaalisiin tietokantoihin saataisiin kuvat ja tiedot sen tasoisiksi, että niistä olisi myös tutkijoille hyötyä. Nurmeksen museon kanteleita on hankkeen aikana kuvattu oppaan ohjeiden mukaisesti. ”Tämä on vain ensimmäinen versio laajasta aiheesta. Mm. kanteleiden luokittelu ja osien nimet ovat ensimmäisiä ehdotuksia. Toivottavasti tästä lähtee keskustelu ja tutkimus liikkeelle”, Rauno Nieminen kertoo oppaan taustoista.
”Kanteleen tutkimiseen tulisi perustaa laaja tutkimushanke. Aihe on hyvä ja tutkijoitakin olisi”, pohtii Nieminen. Museoilla ei ole nykyään voimavaroja itse toteuttaa tutkimusta. Monesti ei ole resursseja kuin aivan vähimpään. Tutkittavaa museoissa kuitenkin riittäisi – myös kanteleita.
”Eri museoissa on lukuisa määrä kanteleita, joista ei ole välttämättä mitään tietoja. Olisi hienoa saada museoissa tämä asia liikkeelle niin, että saisimme ajan myötä tarkemman kuvan siitä, millaisia kanteleita on – ja kuinka paljon”, kertoo Suomen kantelemuseon perustaja Kari Dahlblom. ”Opas tulee varmasti tarpeeseen!”
Kari Dahlblom kirjoittaa parhaillaan Keski-Suomen kanteleista kirjaa, jossa hän esittelee laajasti alueen kanteleperinnettä. ”Päähuomion annan itse kanteleille”, kertoo Kari painotuksestaan. Timo Väänänen kävi yhdessä Kari Dahlblomin kanssa Keski-Suomen museossa kuvaamassa kanteleita toukokuussa 2010. Kuvaamisen apuna on käytetty Kantele eläväksi -hankkeen kuvausopasta, vaikka nyt kuvatut kanteleet tulevatkin kirjaan – ei museon tietokantaan.
”Kanteleita löytyy aina vaan lisää, täältäkin löytyi jälleen luetteloihin merkitsemätön kaksoiskantele. Vaikka soitin onkin huonokuntoinen, on se aivan verraton löytö tutkijalle”, Kari iloitsee. Kaksoiskantele on todellakin aivan romuna. On helppo ymmärtää, että tässä kunnossa olevat soittimet ullakoilla ja varastoissa eivät tule monelle mieleen, kun tutkijat kysyvät soittimista. ”Olen kuitenkin huomannut, että kun ihmisiä – varsinkin täällä Keski-Suomessa – vähän jututtaa niin kyllä soittimia ja tietoa löytyy.
teksti ja kuvat: Timo Väänänen
Kantele 2/2010