Kansanmusiikki.fi-portaalin ja Pelimanni-lehden lukijaäänestys Vuoden kansanmusiikkilevy 2009 on päättynyt. Äänestyksessä eniten ääniä sai tällä kertaa LuoMuKanteleet-yhtyeen levy Tuulella, sateellakin.

Luomukanteleet: Tuulella sateellakin

Luomukanteleet: Tuulella sateellakin

LuoMuKanteleet-yhtye perustettiin vuonna 1997 kanteleensoittoa Luoteis-Helsingin musiikkiopistossa opiskelevista lapsista ja nuorista. Tällä hetkellä yhtyeessä on 31 kanteleensoittajaa. Soittimina heillä on 5- ja 10-kielisiä pienkanteleita sekä 36–39-kielisiä isoja kanteleita. Soittajat ovat iältään 6–19-vuotiaita ja he esiintyvät 2–4 eri kokoonpanona mutta tarvittaessa myös kaikki yhdessä.

Yhtyeen ohjelmisto koostuu pääasiassa perinteisistä sävelmistä, jotka sovitetaan usein yhdessä. Ohjelmistossa on suomalaista ja muuta pohjoismaalaista kansanmusiikkia sekä tanssimusiikkia valssista tangoon. Lisäksi ohjelmistossa on useita lauluja sekä yhtyeen jäsenten omia sävellyksiä. Yhtyettä on ohjannut alusta asti kanteleensoiton opettaja Maarit Aarvala.

Keväällä 2005 LuoMuKanteleet-yhtye teki ensimmäisen levynsä, jonka nimeksi tuli ”Hullu minä olin”. Yhtyeen toinen äänite ”Tuulella, sateellakin” julkaistiin lokakuussa 2009. Maija Karhinen-Ilo kirjoittaa levyn kansitekstissä:

”Tällä äänitteellä kuullaan kannelta sekä herkkien tunteiden tulkkina että oivana pelimannisoittimena. Yhteisnumeroissa panostetaan kaikkien 29 soittajan voimin tanssilliseen ja ryhdikkääseen pelimannimeininkiin. Kukaan ei voi jäädä kylmäksi kun nuoret äänet tulkitsevat hiljattain edesmenneen mestaripelimanni Toivo Alaspään kappaletta Aamu tunturissa: ’Kaikella täällä on aikaa, tuulella sateeellakin’.”

Lisätietoja: Suomen Kansanmusiikkiliitto / Kansanmusiikin ja -tanssin edistämiskeskus, Päivi Ylönen-Viiri, (09) 8731 320, 0500 431 913, toimisto@suomenkansanmusiikkiliitto.fi


Notice: ob_end_flush(): failed to send buffer of zlib output compression (1) in /home/kantele/public_html/wp-includes/functions.php on line 5427

Notice: ob_end_flush(): failed to send buffer of zlib output compression (1) in /home/kantele/public_html/wp-includes/functions.php on line 5427