Kanteleen päivä on lauantaina 16.9.2023 järjestettävä valtakunnallinen juhlapäivä, jota vietetään näkyvästi ympäri Suomea. 

Flashmob Helsingin Keskustakirjasto Oodin aulassa klo 13 on erityisesti kanteleensoiton harrastajien juhlahetki, kun lastenmusiikin lähettilään, rakastetun taiteilijan Satu Sopasen johtamaan 100 kanteletta So-La-So flashmob:iin kutsutaan osallistumaan kaikki kanteleen harrastajat.  Flashmobissa mukana on myös kanteleen supertähdet Maija Kauhanen, Ida Elina, Eija Kankaanranta ja Aurora Visa. Lisäksi tilaisuudessa kuullaan Kulta ry:n toiminnanjohtajan Rosa Meriläisen juhlapuhe. Tapahtuma on avoin kaikille. Oodin keskustapahtumasta otetaan etäyhteys Kuhmoon, Rääkkylään sekä Inariin, ja Satu Sopanen kyselee tunnelmia näiden paikkakuntien Kanteleen päivän tapahtumista. Tilaisuuden lopuksi esiintyvät Etno-Emmalla palkittu Maija Kauhanen sekä popkanteletar Ida Elina. 

Päivä huipentuu Kantelegaalaan Oodissa, jossa palkitaan alan merkittäviä tekijöitä ja juhlitaan kanteletta musiikkialan järjestöjen ja vaikuttajien kesken. Gaalassa kuullaan äskettäin edesmenneen säveltäjä Kaija Saariahon musiikkia kanteleensoittaja Eija Kankaanrannan tulkitsemana. Kankaanranta toimii Saariahon kanteleteosten tulkkina muun muassa Only the Sound Remains -oopperassa sekä kamarimusiikkiteoksissa. Kanteleen päivän suojelijana toimii tohtori Jenni Haukio. Gaala on kutsuvierastilaisuus.

Gaalan palkintoehdokkaat

Gaalassa jaetaan mm. kanteleen kansainvälistymis– ja  vuoden esiintyjä –palkinnot. Kansainvälistymis-palkinnon saaja ehdokaat ovat Kardemimmit, Maija Kauhanen, Ida Elina, Eva Alkula & Tomoya Nakai ja Eija Kankaanranta. Vuoden esiintyjä -palkinnon ehdokkaina puolestaan ovat Jutta Rahmel, Eva Alkula & Pippa Reid-Foster, Äijäkanteleet, Cienna, ENKEL, Jenni Venäläinen Melkutus party ja Arja Kastinen.  Lisäksi jaetaan muita kantelealan palkintoja. Palkintojen saajat valitsee musiikkialan ammattilaisista koottu raati.

Kanteleen päivällä juhlistetaan kantelealan merkitystä

Tiesitkö, että kanteleensoittajia on Suomessa noin 5000?

Musiikkiopistoja, joissa opetetaan kanteletta on noin 70.

Kanteleensoiton ammattilaisia on lähes sata. 

Kanteleliitossa on jäseniä noin 900. Kanteleliitto on kantelealan oma järjestö, jolla on myös sisarjärjestö Japanissa, Nihon Kantele Tomonokai. Kanteleliitto perustettiin vuonna 1977. 

Suomen kansallissoitin kantele ansaitsee oman juhlapäivänsä suomalaisten kulttuurin juhlapäivien joukossa. Kanteleen päivän järjestää Kanteleliitto ry, jonka tavoitteena on tehdä päivästä vuosittainen juhlapäivä, ja tavoitteena on tehdä siitä virallinen liputuspäivä. 

Kantele-ala ansaitsee tulla suurempaan valokeilaan. Kantele liitetään usein Kalevalan päivään, mutta harva tuntee kanteleen modernia puolta ja siksi kanteleella tulee olla myös oma juhlapäivänsä”, Kanteleliiton toiminnanjohtaja Sanni Virta toteaa. 

Kanteleen päivää vietetään ympäri Suomen

Tiesitkö, että myös Inarissa ja Ivalossa on elinvoimainen kanteleyhteisö? Kanteleen päivän konsertteja järjestetään ympäri Suomen: muun muassa Rääkkylässä, Inarissa, Kuhmossa, yli 50 soittajan konsertti Jyväskylän uudella Musiikkikampuksella ja Mikkelissä. Kanteleen päivän projekti mahdollistaa konsertit myös maakunnissa. Lisää tietoa ohjelmasta tiedotteen lopussa.

Linkki painokelpoisiin kuviin:

https://drive.google.com/drive/folders/1Qp2nSTvfgdcwE5V94PlbtmT8VWANB4YH?usp=sharing Visuaalinen ilme: Jimmy Träskelin

Tapahtumaa tukevat Taike, Helsingin kaupunki, MES, Elmun säätiö sekä Kansalaisfoorumi ry, Inarin kunta ja Inarin koulutustoimi.

Tapahtuman yhteistyökumppanit: Oodi, Kanto ry, Visit Karelia, Kuhmo, Suomalais-ugrilainen kulttuuripääkaupunki 2023

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt: 

Sanni Virta

Kanteleliiton toiminnanjohtaja

+358 505228077

sanni.virta@kantele.net

kantele.net

Kanteleliitto Facebookissa

Kanteleliitto Instagramissa

Tapahtuma Facebookissa

Kanteleen päivä ympäri SuomenRääkkylässä, Inarissa, Kuhmossa…

Inari:

Kanteleen päivää vietetään kaksi viikkoa. 

Kansalaisopistossa kantelekursseja 

Kanteleenrakentaja Pekka Lovikka Ylitorniosta kurssittaa kanteleen rakentamisesta sekä huollosta

Kanteleen päivän konsertti Koulu- ja kulttuurikeskus Kaarteen konserttisalissa

Inarin ohjelman tuottajana kantelepedagogi Jessika Lampi

Kuhmo:

Kainuusta kotoisin olevan kanteleensoittajan MuM, Suvi Eevi Karhun konsertti ja workshopista Kuhmo-talossa musiikkiopiston kanteleoppilaille

Video kanteleensoiton yhdistämisestä Kuhmon maisemiin, julkaistaan itsenäisyyspäivänä

Kuhmon ohjelman tuottajana Kuhmon musiikkiopiston rehtori, kanteleensoittaja Elisa Kerola

Rääkkylä:

Kanteleen päivän lisäksi juhlistetaan 40-vuotista kanteleensoiton opetusta paikkakunnalla. 

Tapahtumapäivä Villa Ruusulassa konsertteineen ja työpajoineen

Esiintymässä ovat muun muassa Aino ja Miihkali, yhteiskanteleyhtye Veila sekä sekä Keski-Karjalan musiikkiopiston oppilaat. Rääkkylän ohjelman tuottajana Värttinä-yhtyeestä tuttu Sari Kaasinen


Notice: ob_end_flush(): failed to send buffer of zlib output compression (1) in /home/kantele/public_html/wp-includes/functions.php on line 5427

Notice: ob_end_flush(): failed to send buffer of zlib output compression (1) in /home/kantele/public_html/wp-includes/functions.php on line 5427