Violan ja Antonin koko perheen konsertti: Sateenkaaren aarteet su 8.2.2009 klo 14 Kansantalon Vaahterasalissa, Lahdessa

teksti: Kantele-lehti, 15.1.2009

Pikku Kakkosen Violan lauluista tutut laulajalapset Viola ja Antion Uotila konsertoivat lastenlauluen merkeissä jousikvartetin säestyksellä. Noin tunnin kestoisen konsertin tunnelmat vaihtuvat iloisista sävelmistä haikeisiin tunnelmiin. Mukana konsertissa Noora Nevalaisen satuaiheinen kuvitus. Konsertti sopii kaikenikäisille. Liput ovelta tuntia ennen esitystä 4€ / 5€.
Lisätiedot Lahden Kulttuuritoimi / Lahden lasten 26. talvikarnevaalit

Aiheeseen liittyviä artikkeleita:

  1. Violan laulut soivat TV:ssä Viola Uotila on kokenut esiintyjä, hänellä on mm. oma ohjelma ”Violan laulut” TV2:n Pikku Kakkosessa. Esiintymisiä on lukuisia takana ja soololevy on ilmestynyt tänä vuonna. Parhaillaan Viola valmistelee seuraavaa levyään....
  2. Lahdessa soivat sadut Lahden Felix Krohn -salissa oli 4.10.2008 lavalla suuri joukko kanteleita ja soittajia, mutta näiden lisäksi jättiläisiä, kameleita, koiria ja robotteja. Yleisöä oli salin täydeltä ja yhdessä päästiin kurkkaamaan lelulaatikkoon....
  3. Lahdessa soi tango 7.11.2008 säväytti Finn-Kanteleiden Kuutar -kvartetti yhdessä Hannu Lehtosen kanssa yleisöään tangokonsertilla Lahdessa. Ohjelmassa oli niin suomalaista kuin argentiinalaistakin tangoa. “Kantele sopii tangoon ihmeellisen hyvin. Rytmiikan käsittely on mielestäni usein haasteellista...
  4. Lahden konservatoriolle kantelelahjoitus   87-vuotias Kaisa Juutilainen lahjoitti oletettavasti viimeisen Paul Salmisen rakentaman konserttikanteleen Lahden konservatoriolle 16.12.2008. Lahden Jalkarannan sairaalassa asuva rouva opiskeli aikoinaan kanteleensoittoa Ulla Katajavuoren oppilaana. Kanteleen luovutus tapahtui Lahden Jalkarannan sairaalassa,...
  5. Taituruutta, luovuutta, musiikin moninaisuutta XIV valtakunnallinen kantelekilpailu Jyväskylässä 4.–6. kesäkuuta 2007 oli valtava menestys sekä osanottajamäärältään että taiteelliselta tasoltaan. Kun edellisen kerran soolokilpailuna neljä vuotta sitten järjestetyssä kisassa oli mukana 75 osanottajaa, nyt kilpailijoita...