Vilskettä Lahden leirillä

teksti: Aho Johanna, 18.6.2009

Finn-Kanteleet ry:n järjestämä Lahden Kanteleleiri pääsi jälleen käyntiin – nyt  jo 35. kerran. Upean järvimaiseman ympäröimänä pidettiin avajaiset, joissa leirin teemana oleva rytmiikka kuului kun Duo Pizzicato (Sanni Missonen ja Mona Marjamaa) Lahdesta esitti kanteleyhtyekilpailujen ohjelmistoonsa kuuluneen Martti Pokelan sävellyksen Hiidenkirnu ja Silja Huovisen sävellyksen Kaisla.

Duo Pizzicato, Sanni Missonen ja Mona Marjamaa

Duo Pizzicato, Sanni Missonen ja Mona Marjamaa

Kun huoneet oli jaettu ja omat soittotuntiajat selvillä, halusi Roosa Mynttinen Elimäeltä esitellä itse nikkaroimansa minikanteleen. Inspiraatio oli kuulemma iskenyt kun televisiosta tuli jokin nikkarointiohjelma. Niinpä Roosa piirsi itse kanteleen mallin, isä auttoi sahaamisessa sekä kaikuaukon poraamisessa ja Roosa itse viimeisteli työn hiomalla puun sileäksi. Sattuipa myös löytymään sopivan mallinen puupala, joka oli kuin luotu esittämään sammutuslautaa. Soitin sai aikaan iloisen naurun remakan huoneessa, kun mietittiin, mihin kaikkeen sitä voisi käyttää. Kaikuaukkoon voisi laittaa vaikka kynttilän  palamaan! Saisikohan siihen asennettua myös oikeat kielet? Tulevaisuus näyttää tuleeko Roosasta kenties kanteleenrakentaja.

Roosa Mynttinen ja minikantele

Roosa Mynttinen ja minikantele

Leirillä ei kuulemma ole ollut tekemisen puutetta soittotuntien ulkopuolella. Joka päivä on päässyt saunomaan ja uimaan joko järveen tai uima-altaaseen. Eilen ohjelmassa oli rantasauna ja letunpaistoa. Tänään oli hupi-illan vuoro. Ilta aloitettiin lukemalla luontopolulla syntyneiden runojen satoa. Koska kaikki runot olivat niin hyviä, päätti tuomaristo arpoa kilvan voittajaryhmän. Palkinnoksi kukin ryhmän jäsen sai pienet pehmoleluavaimenperät. Ohjelma jatkui musiikkiesityksellä, kun Jaalasta kotoisin oleva Iida-Maria Kuronen esitti leiriopettajansa Tuuli Lukkarisen kanssa duon Aurinko, lintuja ja ystäviä. Lopuksi he liihottelivat linnun lailla pois lavalta.

aurinko-lintuja-ja-ystavia

Iida-Maria Kuronen esiintyy leiriopettajansa Tuuli Lukkarisen kanssa

Hupi-illassa esiintyi myös jo lähes legendaksi noussut ryhmä; opettaja Anu Itäpelto oppilaidensa  Eevi ja Sini Hölsän kanssa. Heidän ryhmänsä “Kansanomainen pektaakkeli” esitti hupisikermän, jossa kuultiin pienkanteleilla mm. Toivo Kärjen Tango XYZ, Taivas on sininen ja valkoinen, Yksi ruusu on kasvanut laaksossa, Asikkalan puiset rattaat, Jaakko Kulta sekä – yleisön pyynnöistä huolimatta – Ukko Nooa.

sini-holsa-kansanomainen-pektaakkeli

Sini Holsa ja kansanomainen pektaakkeli

Lopuksi harjaannutettiin rytmikorvaa ja tasapainoaistia kun opettaja Mirva Minkkinen laulatti ja tanssitti leiriläisiä afrikkalaisen tanssin ja kehorytmien avulla. Jotta varmasti motoriikkaa harjoitettaisiin tarpeeksi, laulatti myös Anu Itäpelto tutun laulun tien laidassa olevasta hirsimökistä. Laulun aikana kädet toistivat tarinan kulkua.

Ohjelma päättyi mukavissa tunnelmissa ja leiriläiset kokoontuivat iltapalalle nauttimaan tuoreita sämpylöitä ja kaakaota ilta-auringon loistaessa järveltä.

helmi-heimonen-ja-aino-uotila-iltapalalla

Helmi Heimonen ja Aino Uotila iltapalalla

Anu Itäpelto

Anu Itäpelto

Näytä Kanteleleirit 2009 suuremmalla kartalla

Kerro meistä muille:
  • Digg
  • del.icio.us
  • Facebook
  • MySpace
  • Google Bookmarks
  • Technorati
  • BlogMemes Jp
  • email
  • Live
  • Print
  • Tumblr
  • TwitThis
  • Yahoo! Buzz
  • YahooMyWeb

Aiheeseen liittyviä artikkeleita:

  1. Emma Vähätalolle kantelekilpailujen voitto Pietarissa Emma Vähätalo Pietarissa Emma Vähätalo (s. 1998) voitti marraskuussa Pietarissa järjestetyn kansainvälisen kanteleensukuisten kielisoittimien kilpailun. Osallistujia kilpailussa oli Venäjältä, Valkovenäjältä, Latviasta, Liettuasta, Virosta ja Suomesta. Vähätalo kilpaili 10–14-vuotiaiden sarjassa....
  2. Leirimuistoja Ilomantsista Sähkökanteleryhmä loppukonsertissa Saavuin illansuussa sunnuntaina 7.6.2009 Ilomantsin Pogostan koululle, jossa kanteleleirillä oli jo täysi tohina päällä. Camp Majorilla opiskelevat sekä soitinrakentajat olivat saapuneet leirille jo perjantaina ja ahkera työnteko oli...
  3. Anneli Kuparinen – kanteleen kyljessä kasvanut Anneli Kuparinen. Kuva: Timo Väänänen Musiikkineuvos Anneli Kuparisen lapsuudenkodissa Laatokan-Karjalassa kantele oli aina läsnä, kuultavissa ja kosketeltavissa. Siitä syntyi rakkaus kansallissoittimeen ja musiikkiin, joka on jatkunut koko elämän ajan. Se...
  4. Iloa Ilomantsista Ilomantsin loppukonsertti 2010 Ilomantsin 39. kanteleleiri pidettiin kesäkuun puolivälissä Pogostan koululla. Innokkaita soittajia oli saapunut aina Japanista ja Kanadasta saakka. Enemmistö kuitenkin tuli eri puolilta Suomea. Opetusohjelmassa oli erikokoisia kanteleita...
  5. Viiden sävelen syvyys kuva: Arja Kastinen Kanteleliitto ja Helsingin diakonissalaitoksen Heponiemen Hiljaisuuden keskus järjestivät kolmannen retriitinomaisen viisikielisen kanteleen alkeiskurssin 23.–25.7.09 Karjalohjalla. Puujärven rannalla sijaitsevalle luonnonkauniille Heponiemelle saapui 10 kurssilaista Suomesta ja kaksi Japanista....