Viiden sävelen syvyys
Kanteleliitto ja Helsingin diakonissalaitoksen Heponiemen Hiljaisuuden keskus järjestivät kolmannen retriitinomaisen viisikielisen kanteleen alkeiskurssin 23.–25.7.09 Karjalohjalla. Puujärven rannalla sijaitsevalle luonnonkauniille Heponiemelle saapui 10 kurssilaista Suomesta ja kaksi Japanista.
Kurssin 10 oppituntia oli jaoteltu torstai iltapäivästä lauantain puoleenpäivään. Kurssin opettajana toimi allekirjoittanut (Arja Kastinen). Kanteleensoiton lisäksi oli mahdollisuus osallistua Maisa Kumpulaisen vetämiin rukoushetkiin (joissa laulettiin mm. runomittaan sovitettuja psalmeja) sekä allekirjoittaneen kantelekonserttiin Heponiemen kappelissa. Omien uinti- ja souturetkien lisäksi oli perjantaina mahdollisuus myös saunomiseen. Kurssin luonteen vuoksi hiljaisuus oli rajattu illan viimeisestä rukoushetkestä aamun ensimmäiseen oppituntiin.
Osa 1. Kieli nro 5.
Opettajan kannalta haasteellisinta tällaisen kurssin rakentamisessa on oikean aallonpituuden tavoittaminen ensimmäisen oppitunnin aikana. Osallistujat ovat eri-ikäisiä aikuisia erilaisilla taustoilla ja tavoitteilla (ja tällä kurssilla vielä myös eri äidinkielellä). Kurssin onnistumisen kannalta pitäisi pyrkiä saavuttamaan heti ensimmäisessä tapaamisessa levollisuuden ja hyväksynnän ilmapiiri. Ajatus siitä, että jokainen otetaan vastaan omana itsenään ja jokaisen tuottama musiikki on tasavertaisesti osa kokonaisuutta ja sitä täydentävää.
Osa 2. Kieli nro 1.
Improvisaatio. Musiikkia omasta päästä. Tai, jos haluatte: omasta sielusta. Jokaisen soittajan kosketus on ainutlaatuinen, jokainen kantele on yksilö. Mitä yksi sävel voi sisältää? Miten sisältö voi muuttua kosketustavan, soittotekniikan tai soittajan vaihtuessa?
Osa 3. Kieli nro 2.
Kuuntele. Keskity sointiin. Opi hyväksymään oma musiikkisi osaksi kokonaisuutta. Opi luottamaan musiikin kantovoimaan. Jos haluat vain kuunnella ilman soittamista, sekin on hyvä.
Osa 4. Kieli nro 4.
Kulttuurimme juuret. Runosävelmät ja viisikielinen. Laitetaan pallerot viivastolla elämään, tehdään muunnelmia, lisätään omia improvisaatioita.
Osa 5. Kieli nro 3.
Vaihdokas. Mollin ja duurin vaihtelun lisäksi koko kanteleen viritystason muuttaminen muuttaa myös sointiväriä. Tutustu omaan soittimeesi niin syvällisesti, että pystyt tuomaan esille sen parhaat puolet ja saat siten mahdollisuuden myös oman valtakuntasi syvämatkustamiseen.
Jatkokurssi 5.–7.2.2010.
Näytä Kanteleleirit 2009 suuremmalla kartalla
teksti: Arja Kastinen
Kantele 3/2009
Aiheeseen liittyviä artikkeleita:
- Kantele hyvin esillä Sommelossa Kantele on jälleen hyvin esillä kansanmusiikkijuhla Sommelossa heinäkuun alussa. Viime vuonna hienosti toteutunut kansainvälinen kantelekurssi Kantele Camp SOI toteutuu myös tänä kesänä. Opettajina ovat Eva Alkula konserttikanteleissa, Arja Kastinen pienkanteleissa,...
- Leirimuistoja Ilomantsista Sähkökanteleryhmä loppukonsertissa Saavuin illansuussa sunnuntaina 7.6.2009 Ilomantsin Pogostan koululle, jossa kanteleleirillä oli jo täysi tohina päällä. Camp Majorilla opiskelevat sekä soitinrakentajat olivat saapuneet leirille jo perjantaina ja ahkera työnteko oli...
- Musiikin muisti esittelee kansansoittimia Arja Kastinen perinteisen viisikielisen kanteleen ääressä. kuva: Kalle Sipilä MUSIIKIN MUISTI – ERILAISIA MUSIIKKIVIDEOITA KANSANSOITTIMISTA 5×15’ YLE TEEMA alkaen 13.1. 2009 keskiviikkoisin n. klo 20.45 ja uusintana perjantaisin klo...
- Olga ja Tatjana Kurikka tutustuivat kansainväliseen kanteleeseen jo lapsena Tanja (vas.) ja Olga Kurikka ovat asuneet noin puolet elämästään Venäjällä ja puolet Suomessa. kuva: Arja Kangasniemi Olga ja Tatjana Kurikka aloittivat kanteleensoiton pikkutyttöinä Petroskoissa, jossa he saivat vahvan kosketuksen...
- Kantele Musiikin Ajassa Asko Hyvärinen, kuva: Maarit Kytöharju, FIMIC Musiikin Aika, Finland Festivals 2009:n vuoden festivaali, soi tänä kesänä 7.–12.7. Viitasaarella teemanaan Muut musiikit länsimaisen taidemusiikin sisällä. Festivaali edustaa Suomen kesässä aikamme musiikkia,...
