Väinämöisen henkilöllisyys selvitetty?
Etelä-Suomen Sanomissa 18.10.2009 julkaistun artikkelin mukaan Kalevalasta löytyvät runot pohjaavat ainakin osittain todellisuuteen. Kirjoittajan mukaan Liettuan valtionarkistoissa on tarkat tiedot valtavista aarteista, jotka eräs venäläinen mies ryösti Novgorodin ruhtinaalta viedäkseen ne Ruotsiin. Pihkovasta kuitenkin lähetettiin retkikunta, joka kaappasi aarteen ja vei sen Pihkovan linnoituksiin. Tämä retki ja aarre saivat nimen Sampo, koska ryhmän venemiehenä olivat Itä-Preussin Sambian maakunnasta tulleet samboi-heimon miehet laivoineen. Liiviläiset antoivat Pihkovan ruhtinaalle nimen Väinämöinen, koska hän saapui etelästä Väinäjoen varrelta Pihkovaan.
“Tämä herra Väinämöinen oli siis todellinen prinssi ja ruhtinas.”
Pidetyn ruhtinaan kuoltua kansa itki kaksi viikkoa Väinämöisen kuolemaa. Artikkelin on kirjoittanut jyväskyläläinen metsänhoitaja Ilmari Kosonen, joka on tutkinut Baltian yhteyttä Suomen historiaan ja kulttuuriin.
Aiheeseen liittyviä artikkeleita:
- Väinämöisen kantele Kuva kirjasta Kasvot – mielikuvia kanteleesta, Timo Väänänen & Ilari Ikävalko, Maahenki&Maanite 2008 Olen usein laulanut Väinämöisen kanteleesta yhdessä muiden kanssa. Se on aina yhtä merkillinen ja vaikuttava kokemus. Laulun...
- Väinämöisen kanteleita Kangaslammilta Lumpeelan kanteleita. Kuva: Rauno Nieminen Vuonna 1968 julkistettiin Marjatta ja Martti Pokelan, sekä Oiva Heikkilän yhteistyönä syntynyt 5-kielinen kantele. Kanteleen mitoitus noudatteli Armas Koiviston kannelta, mutta jopa moderniksi voisi kutsua...
- Kantelemuseo Jyväskylään Palokan Pelimannitalossa avataan Kalevalan päivän aattona 27.2.2009 kantelemuseo. 152 vuotta vanhasta viljamakasiinista rakennettu talo on museolle sopiva ympäristö. Museosta vastaa soitintutkija Kari Dahlblom. Hänen oman kokoelmansa lisäksi esillä on yksityisten...
- American dream Jimi Hendrix olisi laittanut sähköt kanteleeseensa Olemme pieni kansakunta Pohjois-Euroopassa Skandinavian ja Venäjän välissä. Sekä lännessä että idässä on voimakas valtio, jonka alaisuudessa olemme joutuneet olemaan. Etelässä meri erottaa meidät...
- Kantele on kantele, eikä kirjekuori Kolme Väinämöiskuvaa On ihanaa lumoutua! Lumoutuessaan ihminen hämmästyy, ihmettelee, sitten (vielä, jos on hidasta tyyppiä) sulattelee ja lopulta ihastuu – ”että tällaistakin on!”. Minä lumouduin perinpohjaisesti vieraillessani Ateneumin Kalevala-näyttelyssä. Lumouduin vahvoihin...