Uusia ystäviä Japanissa

Toukokuun viimeisenä päivänä perustettiin Tokiossa Nihon Kantele Tomonokai eli Japanin kanteleen ystävät -niminen yhdistys. Läsnä oli kuusi kanteleen soittajaa ja opettajaa Tokiosta ja Sapporosta, sekä Sirkku Sakane, tokiolainen tulkki ja konsultti, ja Suomen kanteleliitosta Eva Alkula, Riitta Huttunen, Pauliina Syrjälä, Pekka Lovikka ja Matti Kontio. Puheenjohtajaksi ensimmäiselle tämän vuoden loppuun kestävälle toimikaudelle valittiin Eva Alkula, varapuheenjohtaijiksi kanteleensoiton opettajat Miho Sato (Tokyo) sekä Hiroko Ara (Otaru/Hokkaido).
Pitkä uurastus palkittiin, kun Japanin yhdistyksen perustaminen varmistui nuijan kopautuksella. Yhdistyksen perustaminen Japanin lainsäädännön mukaan ei ole heikkohermoisille sopiva harrastus. Ilman Haruko Hayakawan ja Sirkku Sakasen asiantuntemusta ja paneutumista olisi ollut vaikea välttää kaikkia juridisia ja kulttuurieroista johtuvia kompastuskiviä. Yhdistyksen hallitukseen onnistuttiin saamaan tasapuolinen edustus sekä Tokion että Sapporon opettajia ja soittajia, sekä kaksi miestä, suomenkielen opettaja Hideaki Mizumoto ja aikoinaan Japanin Helsingin lähetystössä työskennellyt Masayoshi Watanabe. Eva Alkula on lupautunut yhdistyksen alkutaipaleen matkaoppaaksi.
Perustamistilaisuuden jälkeen Tokion Suomen suurlähetystö oli järjestänyt komeat juhlat suomalais-japanilaisen yhteistyön kunniaksi. Kuultiin mm. Evan ja Pauliinan soittoa, suurlähettiläs Julinin innostava puhe, palkittiin Japanin Suomi-instituutin Aarne Toivonen ja lähetystön kulttuurineuvos Seppo Kimanen. Virallisen ohjelman jälkeen käynnistyi sitten kaikkein tärkein: keskustelu ja ideonti pienissä ryhmissä vapautuneessa tunnelmassa.
Upea näyttö kanteleen lumovoimasta, Kanteleliiton dynaamisen duon (Eva ja Riitta) tarmosta ja Japanin kanteleen ystävien uskosta kehitykseen, hienoa olla mukana näin lupaavan yhdistyksen syntymässä! Mielenkiinnolla odotan, mitä virikkeitä Japanin kanteleensoittajilta siirtyy Suomen soittajille. Pientä esimakua siitä ovat vaikkapa Hiroko Aran kantelesävellykset tai Evan yhteistyö kotonsoittajan Tomoya Nakain kanssa.
Jännittävän päivän jälkeen Eva purki tunteitaan sanoiksi: Mä rakastan teitä kaikkia!
Minnehän päin maailmaa perustetaan seuraava kanteleyhdistys?
teksti ja kuva: Matti Kontio
Kantele 3/2008
Aiheeseen liittyviä artikkeleita:
- Konsertteja ja koulutusta: Kantelevierailu Japanissa 2009 Minna Raskisen koulukonsertti Esashissa Ensimmäinen matkani Japaniin tapahtui Maija Karhisen kanssa vuonna 1987. Silloin vierailimme suomalaisen delegaation mukana “International Youth Village” -tapahtumassa Osakassa ja lisäksi Tokiossa, Fukuissa ja Kiotossa. Tutustuimme...
- Uusia säveliä Helsingissä kantaesitettiin 1.4.2006 konsertillinen Kanteleensoiton Opettajat ry:n tilaamia kanteleteoksia. Kaksi vuotta aiemmin käynnistetyssä uraauurtavassa projektissa oli mukana viisi säveltäjää, joiden ”kantelekonsultteina” toimivat Eva Alkula, Eija Kankaanranta ja Ritva Koistinen. Tavoitteena...
- Uusia soitinrakentajamestareita Keväällä 2011 valmistui jälleen uusia soitinrakentajamestareita Suomeen. Nyt heitä on maassamme täysi tusina. Valmistuneiden mestareiden joukossa on tällä kertaa myös kanteleenrakentajana tunnetuksi tullut Pekka Lovikka Ylitorniolta. Pekka Lovikan (oik.) näytön...
- Tenguyama Sanotaan, että yksi parhaista ajoista vierailla Japanissa on syksy; pienet punaiset vaahteranlehdet hehkuvat vuorilla ja puistoissa, syksyn viimeiset kukat kukkivat ja ilma on vielä melko lämmin. Fuji-san on jo vetänyt...
- Kanteletunnustukset 2008 Kanteleliitto myöntää Kultakanteletunnustuksen haapavetiselle Pertti Hankoselle ja Vuoden kantele 2008 -tunnustuksen tansanialaissyntyiselle Arnold Chiwalalalle. Elämäntyönsä eläinlääkärinä tehnyt Hankonen on tehnyt alueellaan merkittävää työtä Jokilaaksojen kanteleyhdistyksen parissa ja Kanteleliiton pitkäaikaisena tilintarkastajana....