Uusi toiminnanjohtaja

Riikka Hiltunen
Toiminnanjohtaja Riitta Huttusen äitiysloman sijaisuutta hoitamassa ollut Sirpa Lahti jää myös äitiyslomalle kevään aikana. Hänen tilalleen uudeksi toiminnanjohtajan sijaiseksi on valittu Riikka Hiltunen. Riikka (FM musiikkitiede) on aikaisemmin ollut tuottamassa ja järjestämässä mm. Etno Soi sekä Etno-Espa festivaaleja sekä työskennellyt erilaisissa tehtävissä kansan- ja maailmanmusiikin saralla. Riikka aloitti Kanteleliitossa 15.2.2010 ja hänet tavoittaa vanhasta tutusta kanteleliiton numerosta 050-5645957 sekä uudistuneesta sähköpostiosoitteesta mail@kantele.net.
Aiheeseen liittyviä artikkeleita:
- Matleena Huovisesta Kanteleliiton toiminnanjohtaja Kanteleliiton edellinen toiminnanjohtaja Riitta Huttunen jäi tehtävästään lopullisesti siirtyessään työskentelemään Aito Records & Agencyn kulttuurivientihankkeessa. Riitan sijaisenaan toimineen Elisa Kerolan työsuhde päättyi heinäkuussa. Samalla hän jäi äitiyslomalle, perheenlisäystä on odotettavissa...
- Uusi hallitus 2011 Kanteleliiton syyspäivillä valittiin uusi hallitus vuodelle 2011. Jokavuotisia syyspäiviä isännöi tällä Kari Dahlblom Palokan Pelimannitalolla, jossa toimii mm. Suomen kantelemuseo, Jyväskylässä. Kanteleliiton syyspäivät ja -kokous pidettiin 25.–26.9.2010 Palokassa. Kokous valitsi...
- Kanteleliitolle uusi hallitus syyspäivillä Kemissä Kanteleliiton syyspäivät ja -kokous pidettiin 16.–18.10.2009 Kemissä. Syyspäivien ohjelmaan kuului virallisen kokouksen lisäksi tikkukantele- ja rytmiikkakurssi Emmi Knuutisen johdolla, Meri-Lapin Kanteleensoiton Edistämisrahaston CD:n julkistaminen ja konsertti Kemin kirkossa. Kurssille osallistui...
- Kanteleliiton tunnustukset 2010 Annikki Smolander-Hauvoselle ja Vilma Timoselle Vilma Timonen Quartet esiintyi Artic Paradice Live 2009 vieraille ja muulle yleisölle. KUVA: Jorma Airola Kanteleliitto myöntää Kultakantele 2010 -tunnustuksen Annikki Smolander-Hauvoselle, vuoden Kantele 2010 -tunnustuksen Vilma Timoselle. Kunniajäsenyydet myönnetään...
- Vilma Timonen Quartetin Forward-levylle Etno-Emma Vilma Timonen Quartet Vilma Timonen Quartet -yhtyeen toinen pitkäsoittolevy FORWARD palkittiin vuoden parhaana Etno-albumina 4.2.2010 Emma- gaalassa Peacock-teatterissa. Albumin julkaisi Ääniä loppuvuodesta 2009 ja se sisältää Vilma Timosen uusia sävellyksiä...