UMA Juo kanssani Kuopiossa 19.3.2010
UMA
Juo kanssani
Lauluja pienistä hetkistä, valvotuista öistä ja uneliaista aamuista
Perjantai 19.3.2010 klo19 Kuopion musiikkikeskus, kamarimusiikkisali
Essi Marila, laulu
Jenni Vartiainen, sähkökantele/konserttikantele
Aiheeseen liittyviä artikkeleita:
- Taituruutta, luovuutta, musiikin moninaisuutta XIV valtakunnallinen kantelekilpailu Jyväskylässä 4.–6. kesäkuuta 2007 oli valtava menestys sekä osanottajamäärältään että taiteelliselta tasoltaan. Kun edellisen kerran soolokilpailuna neljä vuotta sitten järjestetyssä kisassa oli mukana 75 osanottajaa, nyt kilpailijoita...
- Tuopa Tyttö, kaunis Tyttö, Kanteletta soittaa Tämän vuoden ensimmäisessä Kantelelehdessä oli Mirva Minkkisen sykähdyttävä artikkeli Sibeliuksesta ja kanteleesta. Oli ihailtava teko hankkia lupa Sibeliukselle lahjoitetun kanteleen konserttikäytölle. Toivottavasti kantele ja sen hienoksi todettu sointi tallentuu...
- Kansanmusiikki.fi-portaalin ja Pelimanni-lehden vuoden kansanmusiikkilevy: Tuulella sateellakin Kansanmusiikki.fi-portaalin ja Pelimanni-lehden lukijaäänestys Vuoden kansanmusiikkilevy 2009 on päättynyt. Äänestyksessä eniten ääniä sai tällä kertaa LuoMuKanteleet-yhtyeen levy Tuulella, sateellakin. Luomukanteleet: Tuulella sateellakin LuoMuKanteleet-yhtye perustettiin vuonna 1997 kanteleensoittoa Luoteis-Helsingin musiikkiopistossa...