Toivo Alaspää (1929–2007)
Kuluneen syksyn ruskaan on oman kirpeän värinsä lisännyt kahden kantelemestarin poismenon synnyttämä kaipuu. Martti Pokela lähti elokuisena torstaina, Toivo Alaspää syyskuisena sunnuntaina. Viime vuosina he olivat usein yhdessä, muistelivat menneitä milloin nauraen, milloin kyynel silmäkulmassa. Heillä oli mitä muistella. Kantele oli kummallekin kaikki kaikessa. Kummallakin oli yli kuusi vuosikymmentä kestänyt esiintyjän ura takanaan. Kumpikin kantoi soitossaan satoja vuosia vanhoja piirteitä, vaikka aina kielten helistessä ajankohtaisia ja uusia.
Toivo Alaspää oli kotoisin Perhonjokilaaksosta, Vetelin Alaspään pienestä mutta sitä maineikkaammasta kantelekylästä. Hän kasvoi kiinni kanteleeseen jo lapsena. Vilkas poika pakotettiin kanteleen ääreen, ettei ehtisi tehdä pahojaan. ”Minä itkin ja soitin.” Mutta sen jälkeen ei enää koskaan tarvinnut pakottaa, vaan ”päinvastoin on pitänyt kieltää, että älä soita enää…”
Toivo oli uskollinen kotikylänsä soittotyylille: lyhyeltä sivulta ilman sammutuslautaa. Hannu Sahan väitöskirjassa ”Kansanmusiikin tyyli ja muuntelu” on hienoja lähikuvia Toivon soitosta. Levolliset kädet, määrätietoiset sormet, turhaa liikettä kaihtava soitto. Heleä, väkevä sointi syntyy niin pienellä sormen heilahduksella, että sitä on nuorempien melkein mahdotonta oppia. Vähäeleisessä voimassa oli soiton mahti.
Veljiensä Sulon ja Simon kanssa Toivo muodosti kuuluisan kanteleyhtyeen. Resonanssi oli suurempi kuin kolmen kanteleen summa. Mikä sointi! Kun seisoi soittajien keskellä, ymmärsi, miksi kantele on taivaallisten soitinten joukossa.
Toivo asui vuosikymmeniä pääkaupunkiseudulla, työskenteli ensin auton ratissa, sitten kaivinkoneenkuljettajana. Hän oli suosittu esiintyjä: Seurasaaressa, kotiseutujuhlissa, kansanmusiikkitapahtumissa ja monenlaisissa muissa juhlissa. Kesäisin hän soitti kotiseudullaan. Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla hänestä tehtiin mestaripelimanni 1985. Kalevalaseuran tunnustuspalkinnon hän sai 1993.
Sibelius-Akatemian Kansanmusiikin osastolle oli suuri onni, että Toivo asui lähellä. Hän oli neljännesvuosisadan talonpoikaisen estetiikan tärkeä opettaja. Vielä viime toukokuussa hän opetti nuorimmalle opiskelijapolvelle, kuinka kantele saadaan lyhyeltä sivulta soimaan.
Toivo oli aina valoisa ja rauhallinen. Soittajan käsi tervehti voimakkaasti, turvallisesti. Tunnen sen vielä kädessäni eikä se siitä häviä.
Heikki Laitinen
Kantele 4/2007
Aiheeseen liittyviä artikkeleita:
- Sulo Alaspää (1919–2008) Yhden maineikkaimman ja pidetyimmän kanteleyhtyeen tarina on kääntynyt lopuilleen. Muisto Alaspään veljesten triosta säilyy kumminkin varmasti niin kauan kuin kanteletta soitetaan, ja soittokin helisee nuorimman veljen Simon toimesta. Ei...
- Vuoden yhtye 2007: Blatentsaine Blatentsaine on neljän nuoren naisen kansanmusiikkiyhtye, jossa kantele soi yhdessä viulun, nokkahuilujen ja haitareiden kanssa. Yhtye soittaa omaa pelimanniperinteeseen pohjautuvaa musiikkiaan, joka syntyy yhdessä tekemällä, sovittamalla, säveltämällä ja soittamalla –...
- Arctic Paradise LIVE 2007 Maailmanmusiikin vaikuttajat Helsingissä 20.–22.4.2007 Arctic Paradise LIVE esitteli suomalaista nykykansanmusiikkia kansainvälisille ammattilaisille. Kansainvälisille kutsuvieraalle räätälöitiin Taiga-festivaalin yhteyteen oma ohjelma, jonka puitteissa vieraat kuulivat yli kymmenen kokoonpanon konsertit sekä tapasivat artistien...
- Kanneltajan horoskooppi 2007 Kauris 21.12–19.1. Koska Saturnus, hallitseva planeettasi, antaa sinulle kunnianhimoa ja sitkeyttä, tästä(kin) soittovuodesta tulee sinulle menestyksekäs. Olet todellinen täydellisyyden tavoittelija, mikä toki toimii monessa asiassa. Kannattaisi kuitenkin pitää mielessä, että joskus...
- Akateeminen kantele (1,2&3) Kantele on viimeaikoina ollut akateemisten jatkotutkintojen aiheena tai välineenä. Tieteellisen tutkimuksen kohteena kantele on hämmästyttävän vähän, mutta melko uusiin taiteellisiin tutkintoihin kantele on ehtinyt hyvin mukaan. Kantele-lehti pyysi lisensiaatti- tai...
