Toiminnanjohtajan kuulumisia
Toiminnanjohtajan äitiysloman sijaisuutta on takana kolmisen kuukautta ja alun informaatiopaljouden jälkeen on hommat alkaneet vähitellen jo sujua mallikkaasti. Olen jo nyt ehtinyt tutustua moniin mahtaviin soittajiin ja saanut olla viemässä kanteletta maailmallekin Arctic Paradise Live tapahtumassa. Kanteleliiton toiminnan laaja-alaisuus on yllättänyt minut mukavasti ja katse on käännettynä jo kesään ja syksyyn – mitä mahtavatkaan tuoda tullessaan.
Usein oman puurtamisen keskellä sitä unohtaa olevansa osa suurempaa kokonaisuutta ja siksi haluaisinkin muistuttaa tietä kaikkia kanteleensoittajia, että muistakaa miten monipuolista ja elävää ryhmää te edustatte! Odotan innolla kesäkuussa olevia kilpailuja, sillä siellä on esillä koko kirjo. Nähdään siellä!
Sirpa Lahti on virkavapaalla 15.5.–15.7.2009 Tuona aikana Kanteleliiton asioista vastaa toimistosihteeri Tuula Muro 050-5645 966 tai mail(a)kanteleliitto.org.
Kilpailuasioissa voitte olla yhteydessä Vilma Timoseen 044-5167 558 tai timonenvilma(a)gmail.com.
Aiheeseen liittyviä artikkeleita:
- Uudet työntekijät Kanteleliiton toiminnanjohtajan Riitta Huttusen jäädessä äitiyslomalle helmikuun puolivälissä on toiminnanjohtajan sijaisena aloittanut Sirpa Lahti. Hän on Haapavetis-lähtöinen kansanmusiikin soittaja-opettaja-tuottaja, joka työskentelee tällä hetkellä puolipäiväisenä myös Haapavesi Folk Music Festivalin toiminnanjohtajana....
- Uusi toiminnanjohtaja Riikka Hiltunen Toiminnanjohtaja Riitta Huttusen äitiysloman sijaisuutta hoitamassa ollut Sirpa Lahti jää myös äitiyslomalle kevään aikana. Hänen tilalleen uudeksi toiminnanjohtajan sijaiseksi on valittu Riikka Hiltunen. Riikka (FM musiikkitiede) on aikaisemmin...
- Kanteleliitolle uusi hallitus syyspäivillä Kemissä Kanteleliiton syyspäivät ja -kokous pidettiin 16.–18.10.2009 Kemissä. Syyspäivien ohjelmaan kuului virallisen kokouksen lisäksi tikkukantele- ja rytmiikkakurssi Emmi Knuutisen johdolla, Meri-Lapin Kanteleensoiton Edistämisrahaston CD:n julkistaminen ja konsertti Kemin kirkossa. Kurssille osallistui...
- Kantelekilpailun 2009 tulokset Alle 12-vuotiaat, pienyhtyeet 1 Lahden konservatorion duo Emma Vähätalo ja Hanni Jaakkola, Lahti 1 Lahden konservatorion kanteletrio Neea, Viola & Sanni, Lahti 2 Matara, Espoo 3 Lahden konservatorion duo Aurora...
- Kantelekilpailu: Tuomariston yleishuomioita Kilpailu on jälleen ollut hyvin monipuolinen ja suosittu. Osanottajia eri yhtyeissä on ollut kolmatta sataa. Mahtavaa, ihanaa, upeaa, että kantele elää näin vahvasti ja moniäänisesti. Soittimen eri puolet, historialliset kerrostumat,...