Jokilaaksojen kanteleyhdistys ry 20 vuotta

Siika-, Pyhä- ja Kalajokilaakson alueella on pitkä kantelehistoriansa. Alueella on ollut tunnettuja kanteleensoittajia kuten mm. Pasi Jääskeläinen, Antti Rantonen, Riika Pentti, Anni Kääriäinen, Ilona Porma, Martti Pokela, Väinö Savikoski ja Samppa Uimonen. Alueella...

Kuulumisia kiertueelta: Luomumatka

LuoMuKanteleet-yhtyeen kanteleensoittajat ovat parin vuoden välein tehneet esiintymismatkan. Jo edellistä matkaa suunniteltaessa esitettiin idea tutustumisesta muihin suomalaisiin kanteleensoittajiin. Niinpä noin vuosi sitten yhtyeen ohjaaja Maarit Aarvala otti...

Pasi ja kantele

”Ainoa, jolla Suomen tasavallassa on kuninkaallinen oikeus olla tunnettu jo pelkältä ristimänimeltään.” Sopisiko em. luonnehdinta kehenkään 2000-luvun kanneltajaan? Ehkä ei, mutta 1900-luvun alun Suomessa oli Pasi, josta on lukemattomia lehtijuttuja ja tarinoita. ...

Pauliina Syrjälä ja Saarijärven kantele

Pauliina Syrjälä on keskittynyt Saarijärven kanteleen soinnin tutkiskeluun. Soittimen rikas resonanssi ja monenlaiset mahdollisuudet kiehtovat. Tällä hetkellä Pauiinalla on taiteilija-apurahakausi menossa, joten työhön on saanut keskittyä rauhassa. Pauliinan musiikkia...