Kantele esillä Sammon Vartijat -koululaismusikaalissa Pietarissa

Sitä sormet soittamahan, kielet kaikki laulamahan, tarinoita tutkimahan, uusiakin tuottamahan Pietarin Suomalainen Musiikki-instituutti kantaesittää yhdessä Pietarin Suomalaisen Koulun kanssa Sammon Vartijat -koululaismusikaalin, joka perustuu Timo Parvelan...

Jättikantelon jälille

Viime syyskuussa olin mukana merkillisellä löytöretkellä. Matka suuntautui läntiselle Uudellemaalle ja matkakumppaneinani olivat Timo Väänänen ja Leena Häkkinen. Olimme Sammatin kirkon kellotapulin jättikantelon jälillä. Olimme saaneet luvan ottaa valokuvia...

Kolhon kanteletehdas, osa 2

Kolhon kanteletehdas nousi nopeasti ja sen tuotanto suunniteltiin niin suureksi, että sitä varten rakennettiin oma verstasrakennus. Kanteleita rakennettiin Paul Salmisen piirustuksilla. Sodan jälkeisenä aikana soitinten saaminen oli vaikeaa. Soitintuonti Saksasta...

Emma Vähätalo – kantelekultaa Pietarista

Lahtelainen Emma Vähätalo soittaa monen kaverinsa tavoin kanteletta. Hänen soittimenaan on alusta lähtien ollut konserttikantele ja eniten häntä kiinnostaa soittaa ”jännää ja erityistä musiikkia” – Emma soittaa enimmäkseen taidemusiikkia. Hän on...

Akateeminen kantele (1,2&3)

Kantele on viimeaikoina ollut akateemisten jatkotutkintojen aiheena tai välineenä.  Tieteellisen tutkimuksen kohteena kantele on hämmästyttävän vähän, mutta melko uusiin taiteellisiin tutkintoihin kantele on ehtinyt hyvin mukaan. Kantele-lehti pyysi lisensiaatti- tai...