Kun raumalainen konemestari Emil Hugo Katajavuori soitteli kotona kanteletta, lapset Ulla ja Eino kuuntelivat vieressä ja oppivat soiton alkeet. Raumalla oli 20-luvun puolivälissä virinnyt innokas radioamatööriharrastus; Yleisradio oli perustettu vuonna 1926, ja kun...
Joulun aikaan, joulun taikaa Huurteisen maan pinnalle leijailee pian tuhansia erimuotoisia lumihiutaleita. Hennolla hangella voit nähdä pienen, pienten tassujen jäljet. Voit arvuutella niiden kuuluvan jollekin eläimelle …tai sitten… Kuuntele tarkasti ja korviisi...
Musiikkineuvos Anneli Kuparisen lapsuudenkodissa Laatokan-Karjalassa kantele oli aina läsnä, kuultavissa ja kosketeltavissa. Siitä syntyi rakkaus kansallissoittimeen ja musiikkiin, joka on jatkunut koko elämän ajan. Se on antanut tulta alle 70-vuotisjuhlaa viettävälle...
Kanteleelle on vuosien saatossa kirjoitettu melkoinen määrä erilaisia oppikirjoja. Pienkanteleelle tarkoitetut oppaat rajaan tämän artikkelin ulkopuolelle. Isolle kanteleelle painetuista kouluista suurin osa on tarkoitettu ptkältä sivulta soittoa varten. On merkille...
Kiinnostus Suomen kansallissoittimeen on matkustanut maailmalle monia väyliä pitkin. Sarah Cummings-Ridgen kohdalla kipinä kyti yhden sukupolven yli ja loimahti liekkiin Sarahin sormissa ja sydämessä parikymmentä vuotta sitten. Nyt hän levittää kanteleoppia Mainessa...