Ida Elinan uudet nettisivut julkaistu

Ida Elina on 25-vuotias suomalainen laulaja-lauluntekijä ja uuden sukupolven kanteleensoittaja. Hänen musiikkiaan kuvaillaan omaleimaiseksi, intensiiviseksi ja r&b-vaikutteiseksi kantelegospeliksi. Musiikillisiksi esikuvikseen Ida Elina nostaa muun muassa Michael...

Ida Elinan kanteleklubi sunnuntaisin Bulevardin kahvisalongissa

Ida Elina on suurella sydämellä tehtyä uudenlaista kantelepoppia, omia biisejä sekä laulua vahvalla otteella. Tule ja tuo kaverisikin, Ida Elina tarjoaa musiikin! Ida Elinan klubiajat keväällä 2012 Ilta alkaa aina klo 18.00 ja soitto kestää noin tunnin,...

Päivi Ollikaisen pop/jazz-tutkintokonsertti

Päivi Ollikainen soittaa tutkintokonsertissaan mm. Michael Jacksonia ja omia sävellyksiään. Tutkinto on tyylilajiltaan pop- ja jazz-musiikkia ja kuuluu Päivin opintoihin Sibelius-Akatemiassa. Tutkintokonsertti pidetään Sibelius-Akatemian Kamarimusiikkisalissa...

Kilpailutunnelmia liitelevyllä

Tällä kertaa esittelen kaksi syksyn uutukaisäänitettä. Sain mukaan myös jotain erityistä – Kantelelehden liitelevyn, jossa on toukokuisten kantelekilpailujen eri sarjojen voittajien ja muidenkin kilpailussa mukana olleiden taiturien livesoitteita. Kilpailumuistoja...