Duo Mitrej ti 8.2.2011 klo 11.30, 12.30 ja 13.30 Tanssitaitelijija Päivi Järvinen ja kanneltaja Timo Väänänen improvisoivat näyttelyissä 15–30 minuuttia kerrallaan. Esityksissä käytetään 1100-luvulle ajoitetun kanteleen mukaan tehtyä Novgorodin kannelta sekä liikettä...
Ohjelma tarkista ohjelma tapahtuman sivuilta: http://www.seurasaarisoi.fi/ KESKIVIIKKO 4.8.2010 klo 18 Karunan kirkko. Sulavainen ”Sulavainenpa sinä minun suuri synnyttelijäisein, Kallehoinenpa sinä minun ikikantajaisein.” SUUNTA-yhtyeen musiikissa...
Kantele eläväksi -hanke on julkaissut oppaan museoille kanteleiden luettelointia ohjaamaan. Oppaassa esitellään kantele soitintutkimuksen kannalta, kerrotaan mm. luokittelusta, osista, valokuvaamisesta ja materiaalitunnistuksesta. Hankkeessa ovat mukana Nurmeksen...
Vuonna 1968 julkistettiin Marjatta ja Martti Pokelan, sekä Oiva Heikkilän yhteistyönä syntynyt 5-kielinen kantele. Kanteleen mitoitus noudatteli Armas Koiviston kannelta, mutta jopa moderniksi voisi kutsua Pokeloiden designea. Soitin tehtiin puusepän koneilla osista...
Arja Kastinen konsertoi. Käytössä on vaski-, jouhi- ja teräskielisiä kanteleita (5–15-kiel.); osa tarkkoja, osa muunneltuja kopioita museokanteleista, vanhin malli vuodelta 1833. Musiikki pohjautuu improvisaatioon sisältäen sointivärien kirjon vuosisatojen takaisia ja...