Kaksi kokemusta Sommelon koverokantelekurssista

Upea elämys Kuhmossa Aikaisin keväällä 2008 äitini oli vakavasti sairas, enkä saanut nukuttua. Myöhään eräänä iltana näin vahingossa erään televisio-ohjelman. Kauniita maisemia, ihmisiä rentoutumassa Kainuun metsissä ja rauhoittava taustamusiikki, joka rauhoitti minut...

Kulttuurin Kuhmo

Kuhmo on kulttuurikaupunki, vaikka kaupunkikulttuuriltaan nuori. Voima on muualla: tapahtumissa ja tarjonnoissa; luonnon ja kulttuurin yhdistämisessä – osaamisessa. Kuhmo on yksi maailman musiikkielämän keskuksia. Siellä ollaan myös suomalaisen kulttuurin juurilla,...

Sommelo yksi maailman parhaista maailmanmusiikkitapahtumista

Kansanmusiikkijuhla Sommelo on valittu Englannissa julkaistavan Songlines-lehden vertailuissa maailman 25 parhaan maailmanmusiikkitapahtuman joukkoon. Parhaiden festivaalien listalla on myös Kaustinen Folk Music Festival sekä pohjoismaisista festivaaleista mm. Forde...

Konsertteja ja koulutusta: Kantelevierailu Japanissa 2009

Ensimmäinen matkani Japaniin tapahtui Maija Karhisen kanssa vuonna 1987.  Silloin vierailimme suomalaisen delegaation mukana “International Youth Village” -tapahtumassa Osakassa ja lisäksi Tokiossa, Fukuissa ja Kiotossa. Tutustuimme japanilaiseen kulttuuriin ja...