Punaiseen iltapukuun pukeutunut kiinalaisnainen valtaa ison esiintymislavan guzhengia soittaessaan. Konserttisalissa istuvat ihmiset katsovat lumoutuneina, kuinka pienikokoinen nainen soittaa perinteistä kiinalaista soitintaan vuoroin höyhenenkevyesti, vuoroin taas...
Kanteleliitto järjestää ensimmäisen kerran historiansa aikana kansainvälisen kantelekilpailun ja -tapahtuman Helsingissä 27.–29. toukokuuta. Kantelekilpailut ja -katselmukset ovat kuuluneet Kanteleliiton toimintaan sen perustamisesta 1977 lähtien. Joka toinen vuosi ja...
Kuuluvi sorea soitto, kuului kuutehen kylähän. Eik’ ollut sitä otusta, ku ei tullut kuulemahan tuota soittoa suloista, kajahusta kanteloisen.” Hiljaisessa salissa kaikui vanha kalevalainen sävelmä ja kalevalainen runo, ihmiset kuulostelivat kanteleen alkuperää. Näin...
Kanteleen taidemusiikin koulutus Sibelius-Akatemiassa sai alkunsa 20 vuotta sitten silloisella solistisella osastolla. Tuona aikana on kantelealalla tapahtunut paljon ja osaltaan koulutuksen kehittyminen on vauhdittanut alan toimintaa. Nykyään koulutus tapahtuu...
Otto Koistinen teki ensimmäisen kanteleensa vuonna 1957 ja sen jälkeen hän on tehnyt noin 1000 kannelta. Joukossa on kotikanteleita, konserttikanteleita, pienkanteleita ja myös muutama virolainen kromaattinen kannel. Aktiivinen rakentaminen on siirtynyt seuraavalle...