Kulttuurin Kuhmo

Kuhmo on kulttuurikaupunki, vaikka kaupunkikulttuuriltaan nuori. Voima on muualla: tapahtumissa ja tarjonnoissa; luonnon ja kulttuurin yhdistämisessä – osaamisessa. Kuhmo on yksi maailman musiikkielämän keskuksia. Siellä ollaan myös suomalaisen kulttuurin juurilla,...

Kalevalaa kanteleella ja kanteleetta

Kalevalan 160-vuotisjuhlavuoden kunniaksi Ateneumin taidemuseossa nähdään Kalevala-aiheisen taiteen suurnäyttely.
 Näyttely on laajin Kalevala-taiteen katselmus moniin vuosikymmeniin: esille on yli 200 kansalliseepoksesta aiheensa ammentanutta teosta liki...

Petri Šemeikan kantele

Elias Lönnrotin vuonna 1835 julkaisema Kalevala loi pohjan karelianismin synnylle. Eri alojen taiteilijat ammensivat aiheitaan Kalevalasta ja kansanrunoista sekä olivat muutenkin innostuneita karjalaisuudesta. Kulttuurikarelianismin lisäksi levisi poliittinen...

Parppein kantele

Vuonna 1873 kierteli Suomessa ruotsalainen antropologi Gustaf Rezius matkakumppaneinaan Erik Nordenson ja Christian Loven. Retziuksen matka ulottui Suomeen, Karjalaan ja Volgalle asti. Matkan tavoitteena oli suomalaisten rotuominaisuuksien selvittäminen...