Laulujen Loiskeet 2011 -kilpailu

Uusien kansanlaulujen sävellys- ja sanoituskilpailu Kilpailuaika: 1.3.–15.7.2011 Laulujen Loiskeet 2011 – Uusien kansanlaulujen sävellys- ja sanoituskilpailu synnytettiin juhlistamaan Lappajärven pelimannitapahtuman Lokakuun Loiskeiden 20-vuotista taivalta. Kilpailun...

Iloa Ilomantsista

Ilomantsin 39. kanteleleiri pidettiin kesäkuun puolivälissä Pogostan koululla. Innokkaita soittajia oli saapunut aina Japanista ja Kanadasta saakka. Enemmistö kuitenkin tuli eri puolilta Suomea. Opetusohjelmassa oli erikokoisia kanteleita sähköllä tai ilman,...

Anna-Liisa Tenhunen – intohimoinen perinteentutkija

Kun Anna-Liisa Tenhunen pääsi opiskeluaikana penkomaan arkistoja, ajan ja paikan taju katosivat. Näin löytyi oma ala kantele- ja perinteentutkimuksen parissa, jonka tuorein näyttö on helmikuussa julkaistussa Kantele-tietokirjassa. Tenhusen polveilevilta poluilta...

Kauneimmat kansanlaulut omilla mausteilla -kurssi

27.–30.12.2009, opettajana Arja Kastinen Kurssipaikka: Oriveden Opisto, Koulutie 5, 35300 Orivesi. Oriveden Opisto on sitoutumaton taiteisiin keskittynyt kansanopisto. Opisto sijaitsee Oriveden kaupungin keskustassa hyvien liikenneyhteyksien varrella. Pihapiiristä...

Vilskettä Lahden leirillä

Finn-Kanteleet ry:n järjestämä Lahden Kanteleleiri pääsi jälleen käyntiin – nyt  jo 35. kerran. Upean järvimaiseman ympäröimänä pidettiin avajaiset, joissa leirin teemana oleva rytmiikka kuului kun Duo Pizzicato (Sanni Missonen ja Mona Marjamaa) Lahdesta...