Matleena Huovisesta Kanteleliiton toiminnanjohtaja

Kanteleliiton edellinen toiminnanjohtaja Riitta Huttunen jäi tehtävästään lopullisesti siirtyessään työskentelemään Aito Records & Agencyn kulttuurivientihankkeessa. Riitan sijaisenaan toimineen Elisa Kerolan työsuhde päättyi heinäkuussa. Samalla hän jäi...

Kanteleliitossa uusia toimijoita

Elisa Kerola Valittiin Kanteleliiton vt. toiminnanjohtajaksi joulukuussa 2010 Ia Pellisen siirtyessä Kulttuurikeskus Stoan kulttuurituottajaksi. Olen 39-vuotias, Pohjois-Karjalassa kasvanut ja sittemmin helsinkiläistynyt kanteleensoittaja.  Olen valmistunut musiikin...

Kantele kaikille

  Miksi musiikki kannattaa, kyseli musiikkiterapeutti Päivi Jordan-Kilkki esitelmässään Kanteleliiton ja Kanteleensoiton opettajien kevätpäivänä 30.3. Tampereella. Jordan-Kilkki pohti esitelmässään musiikin vaikutusta ja toimivaa opettaja-oppilassuhdetta sekä...

Kantele 20+30

Kanteleen taidemusiikin koulutus Sibelius-Akatemiassa sai alkunsa 20 vuotta sitten silloisella solistisella osastolla. Tuona aikana on kantelealalla tapahtunut paljon ja osaltaan koulutuksen kehittyminen on vauhdittanut alan toimintaa. Nykyään koulutus tapahtuu...