Seurasaari soi! 4.-8.8.2010, Kansanmusiikkia Helsingissä

Ohjelma tarkista ohjelma tapahtuman sivuilta: http://www.seurasaarisoi.fi/ KESKIVIIKKO 4.8.2010 klo 18 Karunan kirkko. Sulavainen ”Sulavainenpa sinä minun suuri synnyttelijäisein, Kallehoinenpa sinä minun ikikantajaisein.” SUUNTA-yhtyeen musiikissa...

Kansanmusiikkiopiston kanteleryhmät syksyllä 2009

SYYSKAUDEN 2009 SÄÄNNÖLLINEN OPETUS Tervetuloa mukaan Kansanmusiikkiopiston toimintaan! Kaikki kevään opetusryhmät jatkavat myös syksyllä, ja niihin voi ilmoittautua vielä mukaan. Opisto tarjoaa myös ison joukon uusia opetusryhmiä jotka perustetaan jos...

Kesämuusikot keikoilla

Kanteleliiton kesämuusikkoina ovat tänä kesänä olleet Senni Eskelinen, Anu Alviola ja Tuuli Lukkarinen. Kantele on soinut monenlaisissa paikoissa – tavaratalossa, kirkoissa, ulkoilmalavoilla ja Seurasaaressa. Kuulijoita on riittänyt, suurin osa turisteja....

Taituruutta, luovuutta, musiikin moninaisuutta

XIV valtakunnallinen kantelekilpailu Jyväskylässä 4.–6. kesäkuuta 2007 oli valtava menestys sekä osanottajamäärältään että taiteelliselta tasoltaan. Kun edellisen kerran soolokilpailuna neljä vuotta sitten järjestetyssä kisassa oli mukana 75 osanottajaa, nyt...