Merkittävä kantelelahjoitus

Kanteleliiton toiminnanjohtaja Elisa Kerola otti vastaan 8-kielisen koverokanteleen kesäkuun alussa Salossa. Kanteleen lahjoitti Jukka Pulli. Kantele oli tullut hänelle sedältään Armas Pullilta, jonka vaimo oli ollut taiteilija Pekka Halosen tytär Elina. Jukka Pulli...

Paul Salminen

Suomalaisen konserttikanteleen kehittäjän muusikko Paavo Benjamin Hinkkasen eli Paul Salmisen kuolemasta tulee tänä vuonna kuluneeksi 60 vuotta. Hän syntyi 11.10.1887 Inkerinmaalla Rappulan kylässä, joka kuului Toksavan seurakuntaan. Paulin isä Paavo Hinkkanen ja äiti...

Muistutuksia meijän vanhoista kansallisista soitoistamme

Antikvariaateissa voi tehdä sykähdyttäviä löytöjä. Toistakymmentä vuotta sitten niissä sattui usein käteeni vähäinen nuottilehti, joka oli pehmeätä, paksua, hapertuvaa paperia. Painoarkki oli taiteltu kahdeksansivuiseksi, mutta sivuja ei oltu leikattu auki....

Tuopa Tyttö, kaunis Tyttö, Kanteletta soittaa

  Tämän vuoden ensimmäisessä Kantelelehdessä oli Mirva Minkkisen sykähdyttävä artikkeli Sibeliuksesta ja kanteleesta. Oli ihailtava teko hankkia lupa Sibeliukselle lahjoitetun kanteleen konserttikäytölle. Toivottavasti kantele ja sen hienoksi todettu sointi tallentuu...

Parppein kantele

Vuonna 1873 kierteli Suomessa ruotsalainen antropologi Gustaf Rezius matkakumppaneinaan Erik Nordenson ja Christian Loven. Retziuksen matka ulottui Suomeen, Karjalaan ja Volgalle asti. Matkan tavoitteena oli suomalaisten rotuominaisuuksien selvittäminen...