Vuoden kantelelevy 2009: Syyspäivänä

Mun kanteleeni kauniimmin… toivoa siis vielä on Vuoden kantelelevyn valinta oli helppoa, mutta vaikeaa. Kun tätä vuoden kantelelevyn valintaa minulle tarjottiin, vastasin empimättä myöntävästi. Vasta myöhemmin aloin miettiä, onko minulla valmiuksia tehtävään....

Suomen Kantelemuseon toimintaa 2010

Jyväskylässä, Palokan Pelimannitalossa sijaitseva Suomen Kantelemuseo avasi ovensa Kalevalanpäivänä v. 2009. Se on ainoa kanteleisiin keskittynyt museo Suomessa ja koko maailmassa. Esillä on soittimia ja tietoa koko kanteleen levinneisyysalueelta, joskin erityinen...

Emma Vähätalolle kantelekilpailujen voitto Pietarissa

Emma Vähätalo (s. 1998) voitti marraskuussa Pietarissa järjestetyn kansainvälisen kanteleensukuisten kielisoittimien kilpailun. Osallistujia kilpailussa oli Venäjältä, Valkovenäjältä, Latviasta, Liettuasta, Virosta ja Suomesta. Vähätalo kilpaili 10–14-vuotiaiden...

Tuula Olkasesta vuoden kylähullu Laukkoskella

Laukkoskelaiset ry on valinnut esikoulunopettaja Tuula Olkasen vuoden 2009 kylähulluksi tunnustuksena hänen tekemästään työstä kanteleen ja lasten parissa. Tunnustuskirjassa sanotaan: Laukkoskelaiset ry on valinnut Teidät, Tuula Olkanen vuoden 2009 kylähulluksi...