Taidekantele – minne menet?

Uusi vuosi, uudet kujeet. Näin myös musiikissa, jota usein pidetään aikamme peilinä. Sävelten kautta säveltäjät peilaavat aikaansa ja sen ilmiöitä, esittäjät heijastelevat tuntojaan. Mistä tulemme, missä olemme ja minne menemme? Samat tekijät vaikuttavat niin...

Anni Marttinen ja Annin kanteleet

Petäjäveden tunnettu kanteleensoittaja Anni Marttisen (1922–2003), os Katajamäki, syntyi laulun ja soiton keskellä. Isältään Anni Marttinen sai ensimmäisin kanteleensa kuusivuotiaana. Anni Marttisen elämäntie johti Marttilan Olavin maatilan emännäksi ja neljän lapsen...

Esko Finström: Meri-Lapin musiikkipuuhamies

Kanteleharrastuksella on Meri-Lapissa vahva jalansija. Soitinta on opetettu siellä kymmeniä vuosia, mutta 1990-luvun alussa kanteletoiminta alkoi saada määrätietoisemmat puitteet. Kuinkas muuten kuin innokkaan ja aktiivisen puuhamiehen ansiosta. Seitsemäntoista vuotta...

Matkamuistoja Karjalasta

Kaikki vanhat kanteleet eivät ole museoissa. Niitä voi löytyä myös yksityiskokoelmista. Esittelyvuorossa on kaksi kannelta, jotka on tuotu Suomen nykyisen itärajan takaa, Toinen Petroskoista ja toinen Varloin kylästä, Aunuksesta. Varloin kanteleen pelasti Aino...

Aukkoja

Kantele-ekumeniaa ja tilulilu-tittantaa-tittit! Tänä syksynä saimme kuulla kaksi ikävää uutista. Ensin nukkui pois Martti Pokela ja pian sen jälkeen Toivo (Topi) Alaspää. He jättivät jälkeensä aukot, joita kukaan toinen ei voi koskaan samalla tavalla täyttää. Aukkojen...