Keski-Suomen kanteleperinne -sarjassa on esittelyvuorossa Uurainen. Kuulin siellä sanottavan Elias Lönnrotin toteamusta muistuttaen, että kanteleita oli taloissa seinillä paljon, ja kai niitä on vieläkin. Tutkimukseni Keski-Suomen kanteleista juontaa 40 vuoden taakse...
Kantele-lehti kävi tutustumassa Glinkan musiikkikulttuurimuseoon Moskovassa. Museo on aluperin perustettu Moskovan konservatorion yhteyteen 1912. 1954 museo sai nykyisen nimensä ja 1985 nykyiset toimitilansa, joissa on hieno soitinnäyttely. Näyttelyssä on esillä...
Ismo Sopasen varhaisimmat musiikkimuistot ovat äidin laulut. Kotona soi myös isän viulu sekä Sopasen sisarukset -trio. Ismon kanteleinnostuksesta sai alkunsa myös 30-vuotias Kanteleliitto. Ismo Sopasen kiinnostus musiikkiin heräsi kymmenvuotiaana. Isä harrasti...
Soimisesta Mitä sinulle tulee mieleen sanasta ”soimisesta”? Esitin kysymyksen muutamalle ystävälleni, musiikin suurkuluttajille ja kantelefaneille. Vastauksia olivat mm. ”värähtely”, ”värit”, ”aallot”, ”viesti” tai yksinkertaisesti: ”Soiminen. – Pitäisikö siitä tulla...
Kantele on vertaansa vailla oleva suomalaisen kulttuurin symboli, ollut jo parisataa vuotta. Kanteletta on kuvattu sanallisesti, runosäkein, musiikillisesti ja se on mukana sadoissa piirroksissa, maalauksissa ja veistoksissa. Joissakin se tuntuu päälle liimatulta,...