Suomen Kantelemuseon alkutaival ja kesän aukioloajat

teksti: Muro Tuula, 20.5.2009

Suomen Kantelemuseolle arvokkaita soittimia /

Museon ja Pelimannitalon kesäkahvilan aukiolo kesällä

Jyväskylässä, Palokan Pelimannitalossa sijaitseva Suomen Kantelemuseo on aloittanut toimintansa vilkkaasti. Vajaan kolmen ensimmäisen toimintakuukauden aikana kymmenet vierailijaryhmät ja muut tutustujat ovat pitäneet museonhoitaja Kari Dahlblomin kiireisenä. Tieto uudesta museosta on pannut liikkeelle myös kanteleenrakentajia ja -soittajia sekä heidän perheenjäseniään. Museoon on saatu alkuperäisen kymmenien kanteleiden kokoelman lisäksi 19 korvaamattoman arvokasta kanteletta. Soittimien joukossa on keskisuomalaisia harvinaisuuksia, jotka vahvistavat entisestään tietoa Keski-Suomesta vilkkaana kanteleperinteen alueena.

Museonhoitaja ja soitintutkija Kari Dahlblom mainitsee uusista lahjoituksista kolme noin 100 vuotta vanhaa soitinta: edesmenneen mestaripelimanni Arvi Pokelan kanteleen, jonka on rakentanut saarijärveläinen Juho Tamminen, Tuure Peltosen rakentaman, osittain kromaattisen kaksoiskanteleen Uuraisilta sekä Pasi Jääskeläisen, tunnetun kanteleensoittajan ja kuplettilaulajan kanteleen.  Dahlblom korostaa, että kaikki näytteille saadut soittimet ovat mielenkiintoisia ja arvokkaita. Soittimista jokainen kertoo oman tarinansa jälkipolville.  Museossa on näytteillä kanteletietoutta koko sen levinneisyysalueelta. Keskisuomalaisella kanteleperinteellä on museossa tärkeä sija ja sitä tulee täydentämään Dahlblomin valmisteilla oleva kirja Keski-Suomen kanteleleista.

Suomen Kantelemuseo on ainoa kanteleisiin keskittyvä museo Suomessa ja koko maailmassa. Sen tavoite on olla avoin ja vuorovaikutteinen osa Keski-Suomen kulttuuritarjontaa. Museo on mielenkiintoinen kohde kaikille. Soittimien tutkijoille ja rakentajille museon kokoelma, yksityiskohtaiset tiedostot soittimista ja piirustuksista antavat sellaistakin tietoa, jota muualla ei ole saatavilla. Historiallinen, 152 vuotta vanhaan viljamakasiiniin rakennettu Palokan Pelimannitalo on museolle oiva paikka; talo on kokonaisuudessaan mielenkiintoinen. Se on myös sopiva erilaisten tilaisuuksien järjestämiseen.

4.6 – 9.8.2009  Palokan Pelimannitalo, Kantelemuseo ja Pelimannitalon kesäkahvila ovat auki kolmena päivänä viikossa: tiistaisin ja torstaisin klo 12.00 – 17.00 ja sunnuntaisin klo 12.00 – 15.00.  (18.-21.6. ei aukioloa).  Kari Dahlblom esittelee Kantelemuseota ryhmille tilauksesta, puh. 0500 654 157.  Lisätietoja www.jskamu.net

clip_image002


Kerro meistä muille:
  • Digg
  • del.icio.us
  • Facebook
  • MySpace
  • Google Bookmarks
  • Technorati
  • BlogMemes Jp
  • email
  • Live
  • Print
  • Tumblr
  • TwitThis
  • Yahoo! Buzz
  • YahooMyWeb

Aiheeseen liittyviä artikkeleita:

  1. Suomen Kantelemuseon toimintaa 2010 Suomen kantelemuseo Palokan pelimannitalossa Jyväskylässä, Palokan Pelimannitalossa sijaitseva Suomen Kantelemuseo avasi ovensa Kalevalanpäivänä v. 2009. Se on ainoa kanteleisiin keskittynyt museo Suomessa ja koko maailmassa. Esillä on soittimia ja tietoa...
  2. Kantelemuseon kesä Suomen Kantelemuseon kolmas toimintavuosi pyörähti käyntiin Kalevalanpäivänä v. 2011. Museosta vastaa vapaaehtoistyönä soitintutkija ja kanteleensoittaja Kari Dahlblom. Lehden ilmestyessä  museonhoitaja on jo kesälaitumilla, mutta elokuun alusta hän pitää jälleen museota auki säännöllisesti tiistaisin klo 15...
  3. Hieno Keski-Suomen kantelekirja julkistettiin! Torstaina 24.11. pidettiin Suomen Kantelemuseossa Jyväskylän Palokassa Keski-Suomen Kantelekirjan julkistustilaisuus. Kirjassa kiteytyyy Kari Dahlblomin vuosien työ kanteleen hyväksi. Tilaisuuteen oli kokoontunut arvovaltainen joukko alan ihmisiä ympäri Suomea. Keski-Suomen Kantele...
  4. Kantelemuseo lehdistössä Tämän vuoden Kalevalanpäivänä avattu Suomen kantelemuseo on ollut esillä verkkosivuilla. Tutkija, kanteleensoittaja Kari Dahlblom kertoo jutuissa museosta ja kanteleista. - Suomessa on satoja tai tuhansia kanteleita paikallisten museoiden varastoissa, mutta...
  5. Kantelemuseo Jyväskylään Palokan Pelimannitalossa avataan Kalevalan päivän aattona 27.2.2009 kantelemuseo. 152 vuotta vanhasta viljamakasiinista rakennettu talo on museolle sopiva ympäristö. Museosta vastaa soitintutkija Kari Dahlblom. Hänen oman kokoelmansa lisäksi esillä on yksityisten...