Sanna Kurki-Suonion taiteellinen tohtorintutkinto 9.5.2009 klo 15.00 Pitskun kulttuurikirkossa, Helsingissä

teksti: Muro Tuula, 30.4.2009

LAULAJAN HILJAINEN HALTIOITUMINEN

Sanna Kurki-Suonion taiteellisen tohtorintutkinnon tarkastustilaisuus 9.5.2009

Laulaja Sanna Kurki-Suonion taiteellisen tohtorintutkinnon Laulajan hiljainen haltioituminen julkinen tarkastustilaisuus järjestetään Helsingissä Pitskun Kulttuurikirkossa lauantaina 9.5.2009 klo 15. Lautakunnan lausunnon taiteellisesta opin- ja taidonnäytteestä sekä kirjallisesta työstä esittävät lautakunnan puheenjohtaja professori Vesa Kurkela ja säveltäjä, dosentti Pekka Jalkanen.

Tutkinto koostuu viiden konsertin sarjasta. Niissä Kurki-Suonio kartoitti laulajan läsnäolon musiikillisia tasoja ja keinoja. Konserteista ensimmäinen oli toteutukseltaan teatteriesitys Kohtauksia ja se esitettiin Lapinlahden sairaalassa. Toinen konserteista, Kainuu, oli Sanna Kurki-Suonio Trion konsertti. Kolmas, Yrtti, oli yhdessä kanteletaiteilija Eija Kankaanrannan kanssa duona toteutettu nykymusiikin konsertti ja neljäs, Maamme Laulut saattoi Sanna Kurki-Suonio Trion ja tanssiteatteri Tsuumin naistanssijat yhteen koreografi Ari Nummisen ohja- uksessa.  Viimeinen konserteista, Äänestä nousi hiljaisuus – hetki ja ikuisuus, oli yhdessä Heikki Laitisen kanssa duona toteutettu improvisaatio. Näiden konserttien lisäksi Kurki-Suonio lauloi vuoden 2008 aikana kaksi mittavaa, hänelle sävellettyä roolia kahdessa nyky-oopperassa. Säveltäjä Jovanka Trbojevicin ooppera the Heart in the Plastic Bag esitettiin Kööpenhaminassa maaliskuussa 2008 ja Veli-Matti Puumalan Anna Liisa Helsingin Juhlavii-koilla elokuussa 2008.

Kurki-Suonio on kansanlaulun palkittu moniottelija, joka on tehnyt kansainvälisesti uraa uurtavaa työtä vuodesta 1990 lähtien, jolloin hän liittyi ruotsalaisen Hedningarna-yhtyeen laulajaksi. Yhtyeen riveissä hän lauloi ympäri maailmaa vuoteen 1999 saakka. Kurki-Suonio on työskennellyt mielellään nykymusiikin parissa ja säveltänyt itse musiikkia tanssi- ja teatteriesityksiin. Viimeisin, marraskuussa 2007 ilmestynyt levy Huria sai Etno Emman vuonna 2008.

Taiteellinen tohtorintyö oli prosessi ja löytöretki, jonka suomista oivalluksista Kurki- Suonio toteaa: ”Moni sellainen asia, joita pohdin jo aiemmin, on saanut vahvistusta. Lisäksi olen oivaltanut monia uusia asioita. Laulajana ja muusikkona olen kehittynyt ehkä eniten kohti hiljaisuutta ja minättömyyttä. Olen kokenut kehityksen paitsi muusikkouden kehittymisenä myös henkisenä kasvuna. Minättömyys ei ole persoonattomuutta vaan itsensä korostamattomuutta. Hiljaisuus ei ole musiikittomuutta vaan tietynlaista musiikin ytimen äärellä valppaana mutta rauhassa elämistä. Tästä on hyvä jatkaa.”

Sanna Kurki-Suonio on laulaja ja pedagogi. Hän vastaa kansanmusiikin koulutuksesta Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulun musiikin koulutusohjelmassa.

Palkintoja muun muassa: Joensuu–palkinto v. 2008, Etno Emma v. 2008 albumille Huria, Kalevalaisten naisten joka viides vuosi jaettava Elsa Heporauta -palkinto suomalais-kansallisen kulttuurin kehittämisestä v. 2005.

Esimerkkejä yhtyeistä ja projekteista:
Sanna Kurki-Suonio Trio, Duo Riitta Huttunen & Sanna Kurki-Suonio, Frode Fjellheimin arktinen messu Aejlies Gaaltje, duo Sanna Kurki-Suonio & Magnus Stinnerbom, Hedningarna sekä lukuisia tanssi- ja teatteriesityksiä

Kerro meistä muille:
  • Digg
  • del.icio.us
  • Facebook
  • MySpace
  • Google Bookmarks
  • Technorati
  • BlogMemes Jp
  • email
  • Live
  • Print
  • Tumblr
  • TwitThis
  • Yahoo! Buzz
  • YahooMyWeb

Aiheeseen liittyviä artikkeleita:

  1. RytmiS 2009 antoi oivalluksia opetukseen Perinteiset kanteleensoiton opettajien koulutuspäivät järjestettiin tänä vuonna yhdessä JaSeSoi ry:n kanssa. Kanteleensoiton opettajat pääsivät alennetulla hinnalla osallistumaan Rytmiseminaariin, joka järjestettiin tänä vuonna jo 24. kerran. Seminaari pidettiin Mikkelin nuoriso-opistolla 20.–22.3....
  2. Folklandia 2009: Kanteleviesti ja Nuori Pelimanni  Silja Europa seilasi 9.–10.1. täynnä kansanmusiikin ja -tanssin ammattilaisia ja harrastajia. Kantele oli loistokkaasti edustettuna Vilma Timonen Quartetin (Vilma Timonen, Ape Anttila, Mikko Hassinen ja Topi Korhonen), Teppana Duon (Rauno...
  3. Kanteleliiton syyspäivät 2009 Kanteleliiton syyspäivät ja syyskokous Kemissä 16.–18.10.2009. Isäntänä Merilapin kanteleensoiton edistämisrahasto. Kanteleliitto ry:n syyskokous 17.10.2009 klo 17 Tervetuloa Kanteleliiton sääntömääräiseen syyskokoukseen Kemiin 17.10.2009 klo 17. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. Kokouksen jälkeen klo 19 syyspäivien pääkonsertti Kemin...
  4. Kansanmusiikkiopiston kanteleryhmät syksyllä 2009 SYYSKAUDEN 2009 SÄÄNNÖLLINEN OPETUS Tervetuloa mukaan Kansanmusiikkiopiston toimintaan! Kaikki kevään opetusryhmät jatkavat myös syksyllä, ja niihin voi ilmoittautua vielä mukaan. Opisto tarjoaa myös ison joukon uusia opetusryhmiä jotka perustetaan jos...
  5. Juhani Nuorvala – con groove Tavoitan helsinkiläisen, urbaaneihin teknorytmeihin usein liitetyn Juhani Nuorvalan elokuisena iltana hämäläisen järven rantalaiturilta miettimässä näytelmämusiikkia, jossa hän aikoo käyttää kanteletta. Nuorvalan on viime aikoina saattanut tavoittaa myös harjoittamassa hollantilaista puhallinyhtyettä...