RytmiS 2009 antoi oivalluksia opetukseen

teksti: Kerola Elisa, 30.5.2009

Perinteiset kanteleensoiton opettajien koulutuspäivät järjestettiin tänä vuonna yhdessä JaSeSoi ry:n kanssa. Kanteleensoiton opettajat pääsivät alennetulla hinnalla osallistumaan Rytmiseminaariin, joka järjestettiin tänä vuonna jo 24. kerran. Seminaari pidettiin Mikkelin nuoriso-opistolla 20.–22.3. Osallistujia oli yhteensä noin 50, joista kanteleensoiton opettajia oli neljä.

JaSeSoi ry on musiikkikasvatusyhdistys, joka edistää Orff-pedagogiikan tuntemusta Suomessa. Orff-Schulwerk on musiikkikasvatusfilosofia. Sen ideoita on musiikin, liikkeen ja puheen luonnollisen yhteyden säilyttäminen ja kehittäminen. Luovuus, improvisatorisuus sekä ryhmätoiminnan korostaminen ovat Orff-pedagogiikan mukaisessa opetuksessa avainkäsitteitä.

RytmiS 2009

Orff-Schulwerk on tarkoitettu jatkuvasti muuntuvaksi ja kehittyväksi pedagogiseksi työtavaksi, joka ottaa huomioon kaikenlaiset oppijat tarpeineen ja odotuksineen. Jotta kasvattaja voi itsenäisesti käyttää ja kehittää Schulwerkia, hänen täytyy oppia tietämään sen mahdollisuudet, sisällöt ja tavoitteet. (Orff s.a./2000, 5 ja 9.)

RytmisS – rytmiseminaari antoi viikonlopun verran mallia siitä, millaista Orff-pedagogiikan hengessä toteutettu opetus voi olla. Kouluttajina toimivat Christiane Wieblitz Salzburgin Orff-instituutista. Lisäksi Tuula Jukola-Nuorteva, Markku Kaikkonen ja Kaarlo Uusitalo. Jokainen heistä piti kurssin aikana kolme sessiota. Sessiot sisälsivät mm. hauskasti, mutta johdonmukaisesti ohjattuja laulu- ja soittoharjoituksia, yksinkertaisista melodia-aiheista alkavia, vähitellen moniäänisiksi kasvavia lauluja. Tuula Jukola-Nuortevan sessioissa teimme ryhmänä pienoisnäytelmät, joissa ryhmissä sävelletty musiikki kommentoi tapahtumia.

Sessioissa koetut työskentelytavat muistuttivat siitä, miten innostavaksi ja hauskaksi opetustilanteen voi helpoilla konsteilla suunnitella. Pala palalta etenevä uuden asian omaksuminen tai erilaiset rytmileikit uutta laulua opeteltaessa olivat hienoja esimerkkejä siitä. Kanteleensoiton opetukseen kurssilla tehdyt harjoitteet ovat helposti muunnettavissa. Rytmiseminaari oli virkistävä kokemus, josta jäi vahva ja hyvä jälkimaku – tätä on saatava lisää!

teksti: Elisa Kerola

Kantele 2/2009

Aiheeseen liittyviä artikkeleita:

  1. Kevätpäivät Mikkelissä 20.–22.3.2009 Kanteleensoiton opettajien (Kanton) ja Kanteleliiton jo perinteiset kevätpäivät pidetään JaSeSoi ry:n järjestämän RytmiS 2009 –seminaarin yhteydessä 20.–22.3.2009 Mikkelissä, Suomen Nuoriso-opistolla.  Näytä suurempi kartta RytmiS -rytmiseminaari on monille ensi askel Orff-pedagogian...
  2. Kanteleliiton syyspäivät 2009 Kanteleliiton syyspäivät ja syyskokous Kemissä 16.–18.10.2009. Isäntänä Merilapin kanteleensoiton edistämisrahasto. Kanteleliitto ry:n syyskokous 17.10.2009 klo 17 Tervetuloa Kanteleliiton sääntömääräiseen syyskokoukseen Kemiin 17.10.2009 klo 17. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. Kokouksen jälkeen klo 19 syyspäivien pääkonsertti Kemin...
  3. Kansanmusiikkiopiston kanteleryhmät syksyllä 2009 SYYSKAUDEN 2009 SÄÄNNÖLLINEN OPETUS Tervetuloa mukaan Kansanmusiikkiopiston toimintaan! Kaikki kevään opetusryhmät jatkavat myös syksyllä, ja niihin voi ilmoittautua vielä mukaan. Opisto tarjoaa myös ison joukon uusia opetusryhmiä jotka perustetaan jos...
  4. Tuula Olkasesta vuoden kylähullu Laukkoskella Laukkoskelaiset ry on valinnut esikoulunopettaja Tuula Olkasen vuoden 2009 kylähulluksi tunnustuksena hänen tekemästään työstä kanteleen ja lasten parissa. Tunnustuskirjassa sanotaan: Laukkoskelaiset ry on valinnut Teidät, Tuula Olkanen vuoden 2009 kylähulluksi...
  5. Kanneltajan horoskooppi 2007 Kauris 21.12–19.1. Koska Saturnus, hallitseva planeettasi, antaa sinulle kunnianhimoa ja sitkeyttä, tästä(kin) soittovuodesta tulee sinulle menestyksekäs. Olet todellinen täydellisyyden tavoittelija, mikä toki toimii monessa asiassa. Kannattaisi kuitenkin pitää mielessä, että joskus...