Paul Salminen

Suomalaisen konserttikanteleen kehittäjän muusikko Paavo Benjamin Hinkkasen eli Paul Salmisen kuolemasta tulee tänä vuonna kuluneeksi 60 vuotta. Hän syntyi 11.10.1887 Inkerinmaalla Rappulan kylässä, joka kuului Toksavan seurakuntaan. Paulin isä Paavo Hinkkanen ja äiti Helena os. Puumalainen olivat molemmat sukujuuriltaan lähtöisin Suomesta. Isä oli ammatiltaan maanviljelijä ja perheeseen kuului kolme poikaa, joista vanhin oli Väinö Ferdinand, keskimmäinen Paul Benjamin ja nuorin Edvard Emanuel.

Paulin varhaislapsuudesta ei ole säilynyt kovinkaan paljon tietoa. Hän oli vasta 3-vuotias, kun isä kuoli ja äiti Helena jäi perheensä yksinhuoltajaksi. Kansakoulun kaikki Hinkkasen veljekset kävivät kuitenkin omalla kotiseudullaan Toksavassa, mutta sen jälkeen perhe muutti Pietariin. Edessä oli ensin rippikoulu ja konfirmaatio Pyhän Marian kirkossa, jonka kanttorina toimi musiikin monitoimimies Mooses Putro, joka tunnetaan nimellä myös ”Karjalan Sibelius”.

Paul Salmisen syntymän aikoihin Karjalassa ja Inkerinmaalla kukoisti monipuolinen ja rikas suomalais-inkeriläinen kulttuuri. Erikoisen suosittuja olivat kesäiset laulu- ja soittojuhlat, joista tunnetuimmat olivat Sortavalan laulujuhlat, mutta vilkasta oli myös Inkerinmaan oma kuoro- ja orkesteriharrastus. Suurelta osin papiston tehtäväksi jäi tavallisen kansan opetus ja sivistäminen. Perustettiin lisää uusia suomenkielisiä kouluja ja kirjastoja, joista tunnetuin oli Kolppanan opettajaseminaari. Kaiken tämän hyvinvoinnin keskellä inkeriläisiä varjosti kuitenkin ainainen venäläistämispelko.

Opiskelu ja avioituminen

Paavo Hinkkasen varsinainen muusikon ura alkoi, kun hän pääsi opiskelemaan 1908 Pietarin Keisarilliseen Konservatorioon. Oppilaitos oli jo tällöin tunnettu ympäri Eurooppaa korkeatasoisesta opetuksestaan, missä myös suomalaismuusikot olivat hankkineet kannuksensa oopperalaulajista säveltäjiin asti. Pedagogeina konservatoriossa opettivat tunnetut säveltäjät, kuten Nikolai Rimski-Korsakov, Sergei Prokofjev, Igor Stravinski ja monet muut. Musiikkiopinnoissaan Paul Salminen edistyi nopeasti ja sai pian kiinnityksen 1912 vetopasuunan soittajaksi Pietarin Keisarilliseen Orkesteriin. Lahjakkaana oppilaana hänet valittiin täydentämään lisää opintojaan Robert Kajanuksen orkesterikouluun Helsinkiin, missä opiskelutovereina olivat Heikki Klemetti, Otto Kotilainen ja Toivo Haapanen.

Helsingissä ollessaan Paul tapasi ensimmäisen kerran tulevan vaimonsa näyttelijä Ida Salmisen, taiteilijanimeltään Ida Salmi. Tuttavuus jäi kuitenkin lyhyeksi, kun Paul joutui palaamaan Pietariin. He tapasivat uudestaan vuonna 1917, kun Ida tuli Tamperelaisen näytelmä-kerhon mukana Pietariin esiintymään. Heidän siellä ollessaan kaupungissa puhkesi vallankumous ja näyttelijät joutuivat palaamaan Suomeen, mutta Ida ja Paul myöhästyivät junasta ja joutuivat jäämään Pietariin. Siellä he menivät naimisiin 1918 Pyhän Marian kirkossa, jossa vihkikanttorina oli edelleenkin Mooses Putro. Samassa yhteydessä Paul otti vaimonsa sukunimen Salminen. Tästä alkoi heidän monivaiheinen pakomatkansa Mustanmeren, Romanian, Saksan ja Baltian kautta Suomeen vuonna 1920.

Orkesteritoiminta

Suomeen palattuaan Paul Salminen liittyi uudestaan Kajanuksen johtamaan sinfonia-orkesteriin ja pääsi heti mukaan Saksan konserttikiertueelle. Matkalta palattuaan Paul kiinnitettiin useisiin eri orkestereihin, kuten esim. Helsingin kaupungin-, Teatteri- ja Radio-orkestereihin. Näiden lisäksi hän soitti vielä Helsingin Pasuuna-kvartetissa. Ajan puutteen takia hän jäi hetkeksi pois orkesteritoiminnasta ja keskittyi entistä määrätietoisemmin uudenlaisen kanteleen kehittämiseen ja soiton opettamiseen.

Konserttikanteleen kehittäminen

Kiinnostuksen kanteleen rakentamiseen Paul Salminen sai Sortavalan laulu- ja soittojuhlilta 1906, missä hän tapasi karjalaisen runonlaulajan ja kanteleensoittajan Petri Shemeikan. Hänen kanteleensoittonsa teki Pauliin unohtumattoman vaikutuksen. Aikaisemmin hän oli kyllä lukenut lehdistä Suomessa valmistetuista karjalaisista 5–14-kielisistä pienkanteleista ja Vienan-Karjalassa käydessään hän oli nähnyt myös venäläisiä kanteleita eli gusleja. Suomessa ollessaan Paul kiinnostui yhä enemmän harpun mekanismista, koska hän ajatteli sen soveltuvan yhtä hyvin kanteleeseen. Korjatessaan rikkinäisiä harppuja, hän samalla tutustui soittimen rakenteisiin ja osasi jonkin verran soittaa harppua.

Paul Salmisen tärkein elämäntyö oli kuitenkin konserttikanteleen sävelvaihtokoneiston keksiminen. Hän ei kuitenkaan itse valmistanut kanteleen kaikukoppia, vaan käytti niiden rakentamiseen eri puuseppiä. Eniten kanteleen puuosia tekivät Efraim ja Oskari Kilpinen, Leander Laasanen ja Armas J. Koivisto. 1920 häneltä valmistuivat ensimmäiset diatoniset 32- ja 35-kieliset kotikanteleet, joita pystyttiin soittamaan ainoastaan C-duurissa ja a-mollissa erillisten käännettävien g-vipujen avulla. Soittamisen helpottamiseksi Salminen merkitsi kanteleen kanteen eri oktaavialojen kohdille c-kielet punaisilla ja g-kielet mustilla viivoilla.

Merkittävin käännekohta Paul Salmisen elämässä tapahtui, kun hän sai ensimmäisen patenttinsa 1921 spindellikanteleelle, jossa kielet olivat eri tasossa ja kromaattinen sävelvaihtokoneisto oli sijoitettu diskanttikielien kohdalle. Nämä kantelemallit hän jaotteli niiden kielilukumäärän mukaan 21-, 30-, 35-, 90-, ja 105-kielisiksi soittimiksi. Vieläkään Salminen ei ollut tyytyväinen saavutuksiinsa, vaan haki uuden patentin vuonna 1927 parannetulle sävelvaihtokoneistolle. Uusi malli poikkesi edellisestä siten, että kielet olivat samassa tasossa ja kromaattisuus saatiin aikaan samaa kieltä venyttämällä tai lyhentämällä. Kalevala-taiteen ansiosta myös sivistyneistö ja eri taiteen harjoittajat alkoivat yhä enemmän kiinnostua kanteleesta. Historiallisesti arvokkaiksi ovat jääneet Akseli Gallen-Kallelan akantuslehti- ja joutsenaiheiset design-kanteleet, joiden koristeelliset puuleikkaukset toteuttivat Alpo Sailo ja Armas J. Koivisto.

Opetustyö ja pedagogiikka

Helsingin Sivistysjärjestöjen Kansankonservatorio on perustettu 1922, mutta jo seuraavana vuonna 1923 opetusohjelmaan otettiin konserttikanteleensoitto. Tähän virkaan kutsuttiin muusikko Paul Salminen, mitä hän hoiti kuolemaansa asti eli 26 vuotta. Sen jälkeen työtä jatkoivat hänen lahjakkaimmat oppilaansa Ulla Katajavuori, Kerttu Haapasalo, Marjatta Puupponen ja Urpo Pylvänäinen.

Eräässä konservatorion lehti-ilmoituksessa luki seuraavasti:

”Kansankonservatoriossa tullaan alkaneen toimikauden aikana antamaan opetusta myös kanteleensoitossa. Kysymyksessä ei ole mikään vanhanmallinen tai kansanomainen kantele, vaan kokonaan uusi konserttisoitin, jolla voidaan esittää myös nykyaikaista musiikkia. Opettajana on Paul Salminen kanteleen suunnittelija ja tekijä. Oppilaat voivat harjoitella opiston soittokoneella.”

Pisimpään konservatorion rehtorina toimi  A.O. Väisänen ja hänen ansiostaan kantele pääsi myös hyvin esille. Yleisradioon hän toimitti kerran viikossa 26 vuoden ajan ohjelmasarjaa ”Puoli tuntia kansanmusiikkia”, jossa Paul Salminen oppilaineen kuului vakioesiintyjiin. Ensimmäisenä lukuvuonna oppilaita oli ainoastaan kolme, Ulla Katajavuori, Väinö Hannikainen ja Arvo Kilvensalo, mutta hänen kuolinvuotenaan 1949 oppilaita oli jo 50. Opetusta annettiin sekä yksityis- että ryhmäopetuksena.

Uusia haasteita Paul Salmiselle toivat opetusmateriaalin puuttuminen ja pedagogiikan kehittäminen, joissa hän sovelsi harpun- ja pianon soittotekniikkaa. Opetusmateriaaliksi hän valitsi tunnettuja kansanlauluja ja klassisia kappaleita, joita on säilynyt yhteensä 421 kappaletta. Nuottimateriaalin avulla hän opetti motoriikkaa, sormitusta, kosketusta, sammutusta, fraseerausta ja tulkintaa. Nuotit hän kirjoitti muiden soittimien tapaan kanteleen pitkältä puolelta luettavaksi, jolloin bassokielet olivat lähimpänä soittajaa.

Tunnustukset

Paul Salminen sai myös arvostusta työstään. Tästä osoituksena ovat monet tunnustuspalkinnot kanteleen hyväksi tekemästä työstä. Vuonna 1935 hän sai kuvanveistäjä Alpo Sailon tekemän Petri Shemeikka -veistoksen ja Uuden Kalevalan 100-vuotisjuhlien kunniaksi juhlamitalin 1949, jossa on Elias Lönnrotin kuva ja runonlaulajia. Viimeisimmän tunnustuksen on antanut Kanteleliitto Helsingin Konservatoriolle Kalevalan päivänä 1995. Graniittisessa muistolaatassa on kultakirjaimin kaiverrettu teksti: ”Kiitollisuudella suomalaisen konserttikanteleen, kantelemusiikin ja kanteleopetuksen kehittäjän Paul Salmisen (1887–1949) elämäntyölle.”

Lähdeaineisto

• Väitöskirjani kuva- ja haastatteluaineisto
• Smolander-Hauvonen, Annikki, 1998: Paul Salminen – suomalaisen konserttikanteleen ja soittotekniikan kehittäjä

teksti: Annikki Smolander-Hauvonen

Kantele 2/2009