Mies paikallaan!

Kohtaus viimapakkasessa

Olen viettänyt viimeiset viisi vuotta kirjailija Kalle Päätalon valtavan, itse asiassa maailman suurimman, elämankerran, Iijoki-sarjan parissa. Sattumalta oman kotimme kirjastosta löytyi tuon 26-osaisen kirjasarjan ensimmäinen osa Huonemiehen poika. Luin sen ja jäin koukkuun. Vuodet vierivät, luin sarjaa kotona, matkalla, Saksassa asuessamme ja jälleen sieltä palattuamme ihan viime kevääseen saakka.

Sarjan viimeinen osa, vuonna 1995 ilmestynyt Hyvästi Iijoki päättyi Päätalon unelman täyttymykseen, ensimmäisen romaanin Ihmisiä telineillä ilmestymiseen tasan viisikymmentä vuotta sitten hänen 39-vuotissyntymäpäivänään 19.11.1958. Lukijat halusivat kuitenkin tietää, miten päähenkilöitten elämät menivät. Niinpä kirjailija päätyi sittenkin tiivistettynä kertomaan kirjailijan uransa ja elämänsä ehtoon tapahtumia ja kirjoittamaan vielä yhden kirjan, josta minulla ei ensin ollut aavistustakaan. Minulle tuli sarjan luettuani vieroitusoireita ja päätin lukea muitakin Päätalon kirjoittamia kirjoja.

Niitä kunnankirjastosta etsiessäni käteeni osui v. 1998 kirjoitettu kirja Pölhökanto Iijoen törmässä, joka olikin tuo em. varsinainen Iijoki-sarjan loppuosa. Miksi tämä kirjaesittely on päätynyt Kantele-lehteen? Iijoki-sarja huipentui viimeisessä osassaan kantelealamme kannalta ja eräs kirjan tilannekerronta sai ainakin minut tuntemaan yhteistä ylpeyttä tapahtuneesta. Päätalo sairastui vakavaan sydäntautiin jo aika nuorella iällä, kirjojen mukaan liiallisen tunnollisuuden ja rehkimisen tuloksena. 1970-luvulla hoitokeinot eivät olleet vielä kovin tehokkaita. Hän sai aika ajoin kävelylenkillä todella tuskallisia kohtauksia, jotka saattoivat kaataa hänet katuun. Kerran kun tällainen taas iski, ohiajava autoilija pysäytti autonsa – . Mutta nyt on parempi antaa kirjailijan itsensä kertoa:

Koska oli viimapakkanen ja tiesin kohtauksen lykkäävän huokosistani lähes vaahtomaisen hien, käsitin ulkona piankin kohmettuvani. Siksi konttasin Joonan remmi kädessäni varsinaisen kadun viereenkoira. Pian tulikin Tampereen suunnasta taksi. Puskin itseni polvieni päälle ja aloin huiskautella käsiäni. Taksinkuljettaja varmaan käsitti minut päissään koiraansa ulkoiluttamaan lähteneeksi ukoksi. Ainakin hän painoi lisää kaasua. En kuitenkaan joutunut kauankaan istumaan siinä lonkkani päällä ja käsillä tantereesta tukien, kun pienehkö henkilöauto tuli samalta suunnalta. Nostin käteni huiskimaan ja nyt auto pysähtyi. Oven auki työntänyt kuljettaja kysyi, olinko avun tarpeessa. Sanoin, että minulla on sydänkohtaus ja toivoisin pääseväni kotiin, josta tilattaisiin ambulanssi. Kuljettaja auttoi minut autoon, johon myös Joona hypähti. Pystyin neuvomaan kotiosoitteeni. Olin sen verran tajuissani – saman käsitti myös hätääntynyt vaimoni – että osasimme kysyä minut sisälle asti auttaneen laupiaan samarialaisen nimen ja osoitteen. Sanoin miksi:

– Jos jään henkiin, laitan sinulle kirjani tekijänkappaleen.

– Olen Ismo Sopanen.

Vaikka hän ei itse asiaa maininut, ja minä olin kovien tuskieni kanssa puoliksi pökissä, nimestä valkeni miehen olevan tunnettu kanteletaiteilija. Vaimoni tilasi ambulanssin ja lähti mukaan saattelemaan minua Tampereen keskussairaalaan. Sieltä minut vietiin ensiavun kautta teho-osastolle, jossa jouduin olemaan lähes viikon päivät.

Kotiin palattuani Sopanen sai lupaamani kirjan, kaksikin. Otin yhteyden Salukseen ja Halonen kutsui minut heti sinne. Hän järjesti niin, että pääsin samana keväänä toukokuussa Meilahteen, jossa tohtori Kala sovitti minulle sydämentahdistajan. Sen saatuani tapahtui todella niin kuin Halonen sanoi:

– Sinulle alkoi nyt uusi elämä.

Kalle Päätalo: Pölhökanto Iijoen törmässä

Kiitos, Ismo, että satuit paikalle juuri tuolloin! Monen monta hauskaa osaa ja osuvaa kansankuvausta olisi Iijoki-sarjasta jäänyt kirjoittamatta, jos kirjailijan tie olisi tuohon kohtaukseen päättynyt. 

Aiheeseen liittyviä artikkeleita:

1. Ismo Sopanen: kantele on yksi kivijalka elämässä Ismo Sopasen varhaisimmat musiikkimuistot ovat äidin laulut. Kotona soi myös isän viulu sekä Sopasen sisarukset -trio. Ismon kanteleinnostuksesta sai alkunsa myös 30-vuotias Kanteleliitto. Ismo Sopasen kiinnostus musiikkiin heräsi kymmenvuotiaana. Isä...
2. Kanteleliiton historiikki, Kanteleliitto 30 vuotta Alussa olivat kotimaa, kantele – ja Ismo.  Neljän vuosikymmenen takaisessa Suomessa kantele oli katoamassa. Erkki Ala-Könni ja Martti Pokela pitivät ponnekkaita palopuheita henkitoreissaan viruvan viisikielisen puolesta. Ison kanteleen soittajia oli...
3. Sulo Huotari 24.8.1920–13.4.2005 Muusikko Paul Salmisen 1920-luvulla kehittämän suomalaisen konserttikanteleen rakentamistyön jatkaja Sulo Huotari syntyi Karjalassa, Nuijamaalla maanviljelijäperheeseen. Sulon musikaalisuus ilmeni jo nuorena ja ensin mandoliini sekä sitten viulu tulivat nuorelle pojalle tutuiksi....
4. Kantele-kirja hahmollaan Kanteleliiton vetämän Kantele-kirjaprojektin loppusuora alkaa avautua. Kaustisella marraskuun alussa järjestetyssä Baltic Psaltery -seminaarissa kuultiin muiden esitelmien ohessa yleisesitys tulevasta Kantele-kirjasta. Tässä lyhyet kuulumiset kirjan toimituskunnalta. Toimituskunnan johtavana ideana on ollut...
5. Juha Kuorttinen: Kanteletarinoita Juha Kuorttinen vanhan Lappeenrannan linnoituksen päällä, Viipurin portin yläpuolella. Idean portista sai Eero Somerkoski, Kuorttisen ensimmäinen kanteleopettaja, joka toi karjalaisuutta Lappeenrantaan. kuva: Arja Kangasniemi Juha Kuorttisella on verissä sekä kanteleensoitto...