Martti Pokela (1924–2007)
Marttia muistellessa on pakko todeta: kukaan ei ole saanut kanteletta soimaan niin kuin hän. Hän löysi suomalaisen kanteleen sielun. Samalla hänelle avautui ainutkertainen musiikki.
Kun Martti sai vuonna 2001 säveltaiteen valtionpalkinnon, perustelut olivat vastaansanomattomat: ”Pokela on kanteleen tunnetuin, taitavin ja monipuolisin tulkki, suuri muusikko, luova säveltäjä, innostava kouluttaja ja kaikkensa peliin pistävä kansallissoittimen puolestapuhuja.”
Martti oli syntynyt Pyhäjokilaaksossa, Haapavedellä. Lapsuudesta jäivät voimakkaina mieleen viisikielisten ja isojen kanteleiden kielten helinä. Koulun jälkeen oli mentävä rintamalle, Vienan Karjalaan. Viime vuosina sotamuistot nousivat usein mieleen ja saivat öisin etsimään kanteleisiin uusia virityksiä ja synnyttämään viimeisiä sävellyksiä. Niitä on mukana kaksi vuotta sitten ilmestyneellä äänitteellä Improsette by Martti Pokela. Merkillinen luomisvoima säilyi loppuun asti. Elämän ulkoisia puolia tärkeämmäksi tuli omien sisäisten äänten kuunteleminen. Ne olivat musiikkia ja purkautuivat tarinoina elämän suuruudesta.
Marjatta ja Martti Pokelan sekä kitaran menestystarina alkoi vuonna 1949. Muutamassa vuodessa heidät tunsi koko Suomen kansa, heistä tuli käsite. Sitä jatkui parikymmentä vuotta. Viisikymmenvuotiaana Martti aloitti aivan uuden elämänuran. Hänestä tuli kanteletaitelija, säveltäjä, monipuolisen kansanmusiikkinäkemyksen esitaistelija, Sibelius-Akatemian kanteleen ja kansanmusiikin opetuksen aloittaja. Se oli historiallinen hetki. Opetus onnistui niin hyvin, että myöhemmin syntyi kokonainen kansanmusiikin koulutusohjelma. Ja sitten taas uusi suuri harppaus: klassisen musiikin opetus kanteleella aloitettiin.
Sibelius-Akatemiassa Martti Pokela opetti vielä viime lukuvuonna. Hän ehti opettaa yli kolmekymmentä vuotta, monen monta opiskelijasukupolvea. Tulokset ovat kaikkien tiedossa. Ja aina hän oli opiskelijoitaan edellä ryhmätyön ja sävellysprosessin railakkaana ohjaajana, luovuuden ja mielikuvituksen uupumattomana ylistäjänä.
”Suot sorahti, maat vavahti, vaskiharjut halkieli.” Martti on poissa, mutta ei unohdu koskaan. Niin kauan kuin Suomi ja sen kansallissoitin kantele mainitaan, niin kauan muistetaan Martti Pokelan elämäntyö.
Heikki Laitinen
Kantele 4/2007
Aiheeseen liittyviä artikkeleita:
- Martti Pokela akatemialla Tammikuinen lauantaiaamu Helsingin Pitäjänmäessä. Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osaston AOV-luokasta kuuluu tikkukanteleella soitettuna karjalaista maanistusimprovisaatiota, soittajana Emmi Knuutinen. Ympärillä kuuntelee professori Martti Pokelan johdolla iloisia naisia, kaikki kansanmusiikkiosaston varsinaisia tai nuorisokoulutuksen opiskelijoita,...
- Vuoden kantelelevy 2005: Martti Pokela, Improsettes Kanteleliitto valitsi ensimmäistä kertaa vuoden levyn. Valitsijana toimi Ylen musiikkiyksikön päällikkö Helena Hiilivirta. “Levypino, jonka sain Kanteleliitolta, yllätti minut monipuolisuudellaan”, kertoo Helena Hiilivirta. “Oli hienoa huomata, miten monia eri tyylejä...
- Vuoden yhtye 2007: Blatentsaine Blatentsaine on neljän nuoren naisen kansanmusiikkiyhtye, jossa kantele soi yhdessä viulun, nokkahuilujen ja haitareiden kanssa. Yhtye soittaa omaa pelimanniperinteeseen pohjautuvaa musiikkiaan, joka syntyy yhdessä tekemällä, sovittamalla, säveltämällä ja soittamalla –...
- Arctic Paradise LIVE 2007 Maailmanmusiikin vaikuttajat Helsingissä 20.–22.4.2007 Arctic Paradise LIVE esitteli suomalaista nykykansanmusiikkia kansainvälisille ammattilaisille. Kansainvälisille kutsuvieraalle räätälöitiin Taiga-festivaalin yhteyteen oma ohjelma, jonka puitteissa vieraat kuulivat yli kymmenen kokoonpanon konsertit sekä tapasivat artistien...
- Kanneltajan horoskooppi 2007 Kauris 21.12–19.1. Koska Saturnus, hallitseva planeettasi, antaa sinulle kunnianhimoa ja sitkeyttä, tästä(kin) soittovuodesta tulee sinulle menestyksekäs. Olet todellinen täydellisyyden tavoittelija, mikä toki toimii monessa asiassa. Kannattaisi kuitenkin pitää mielessä, että joskus...