Kantelenäyttely Jyväskylässä

teksti: Dahlblom Kari, 30.5.2008

 

jyvaskylaJyväskylän seudun kansanmusiikkiyhdistys ry:n Palokan Pelimannitalon ylimpään kerrokseen on perustettu pysyvä kanteleeseen keskittynyt soitinnäyttely. Kanteleiden ohella esillä on muitakin kansansoittimia kuten mm. jouhikoita, virsikanteleita, mandoliineja ja domria.

Ajatus kantelenäyttelysta syntyi allekirjoittaneella muuton seurauksena. Uudessa kodissamme ei ollut enää tilaa vuosien aikana hankitulle suurelle määrälle soittimia. Juuri valmistuneen Palokan Pelimannitalon yläsali tuntui mitä parhaimmalta pysyvän näyttelyn soijoituspaikalta. Asia sai välittömästi kannatusta pelimannitalon väeltä.

Syitä pysyvän näyttelyn järjestämiseen on, sillä lukuisat kulttuurihistoriallisesti arvokkaat kanteleet odottavat arvoistaan sijoituspaikkaa. Suomessa ei ole kanteleisiin keskittynyttä soitinmuseota. Kaustisen Kansantaiteenkeskuksen kansansoitinmuseo voi laaja-alaisuutensa vuoksi keskittyä kantelesoittimiin vain rajoitetusti. Valtaosa maamme museoiden kanteleista ja muista kansansoittimista on varastoituna ja ne kuuluvat harvoin näyttelyesineistöön. Yhteistyö Keski-Suomen museon kanssa on aloitettu.

Kantelenäyttely ei perustu samankaltaisten soittimien ja aineistojen lukumäärään, vaan niiden kulttuurihistorialliseen merkitykseen sekä opetustarkoitukseen. Tavoite on kehittyä kantelemuseoksi jolla olisi sekä valtakunnallista, että kansainvälistä merkitystä. Alusta alkaen on ollut tarkoituksena tehdä Keski-Suomen ja koko maamme oman ainutlaatuisen kanteleperinteen ohella tunnetuksi myös Itämeren ja Volgan alueen kanteleita. Näyttelyn ensimmäiset yli 30 soitinta, kehyksissä olevat valokuvasuurennukset, nuotit ym. aineisto ovat allekirjoittaneen kokoelmista. Mukana on suomalaisia, karjalaisia, virolaisia ja venäläisiä kanteleita.

Lahjoituksina on jo saatu neljä suomalaista talonpoikaiskanteletta, yksi Paul Salmisen kantele ja yksi itäkarjalainen alttokantele 1930-luvulta. Kaksi viimeksimainittua ovat soitinharvinaisuuksia. Salmisen erikoisvalmisteisesta suurkanteleesta kirjoittaa Rauno Nieminen tarkemmin lehtemme sivuilla. Kokoelmien helmiä on myös 11-kielinen aunukselainen Varloin kantele (Kantele 1/2008). Toivon mukaan tulevaisuudessa näyttelyyn saadaan enemmän mm. suomalaisia perinnealueiden talonpoikaiskanteleita. Soittimien ja aineiston omistussuhteet säilyvät ennallaan lahjoittajan niin halutessa. Näyttelyhyllyjen, pöytien ja vitriinien jne. rahoittamisesta neuvotellaan ja ratkaisuja on jo näköpiirissä.

Palokan Pelimannitalo on rakennettu suurelta osin talkoovoimalla ja oikealla pelimannihengellä. Talo tarjoaa paljon muun ohella mitä parhaimmat puitteet valtakunnallisesti ja kansainvälisesti kiinnostusta herättävälle kantelemuseolle. Soittimet ja muu aineisto ovat ajankohdasta sovittaessa vapaasti tutkijoiden käytettävissä. Kantelenäyttelyä järjestää ja hoitaa omalla ajallaan Kari Dahlblom yhteistyössä Palokan Pelimannitalon henkilökunnan kanssa. Tervetuloa tutustumaan! 

Yhteystiedot: Palokan Pelimannitalo, Saarijärventie 71, 40270 Palokka, www.jskamu.net

Kerro meistä muille:
  • Digg
  • del.icio.us
  • Facebook
  • MySpace
  • Google Bookmarks
  • Technorati
  • BlogMemes Jp
  • email
  • Live
  • Print
  • Tumblr
  • TwitThis
  • Yahoo! Buzz
  • YahooMyWeb

Aiheeseen liittyviä artikkeleita:

  1. Kantelemuseo Jyväskylään Palokan Pelimannitalossa avataan Kalevalan päivän aattona 27.2.2009 kantelemuseo. 152 vuotta vanhasta viljamakasiinista rakennettu talo on museolle sopiva ympäristö. Museosta vastaa soitintutkija Kari Dahlblom. Hänen oman kokoelmansa lisäksi esillä on yksityisten...
  2. Kantelemuseon kesä Suomen Kantelemuseon kolmas toimintavuosi pyörähti käyntiin Kalevalanpäivänä v. 2011. Museosta vastaa vapaaehtoistyönä soitintutkija ja kanteleensoittaja Kari Dahlblom. Lehden ilmestyessä  museonhoitaja on jo kesälaitumilla, mutta elokuun alusta hän pitää jälleen museota auki säännöllisesti tiistaisin klo 15...
  3. Suomen Kantelemuseon alkutaival ja kesän aukioloajat Suomen Kantelemuseolle arvokkaita soittimia / Museon ja Pelimannitalon kesäkahvilan aukiolo kesällä Jyväskylässä, Palokan Pelimannitalossa sijaitseva Suomen Kantelemuseo on aloittanut toimintansa vilkkaasti. Vajaan kolmen ensimmäisen toimintakuukauden aikana kymmenet vierailijaryhmät ja muut...
  4. Kanteleita Moskovassa: Glinkan musiikkikulttuurimuseo Kantele-lehti kävi tutustumassa Glinkan musiikkikulttuurimuseoon Moskovassa. Museo on aluperin perustettu Moskovan konservatorion yhteyteen 1912. 1954 museo sai nykyisen nimensä ja 1985 nykyiset toimitilansa, joissa on hieno soitinnäyttely. Näyttelyssä on esillä...
  5. Kantelemuseo lehdistössä Tämän vuoden Kalevalanpäivänä avattu Suomen kantelemuseo on ollut esillä verkkosivuilla. Tutkija, kanteleensoittaja Kari Dahlblom kertoo jutuissa museosta ja kanteleista. - Suomessa on satoja tai tuhansia kanteleita paikallisten museoiden varastoissa, mutta...