KanteleFest 2010 valloitti

teksti: Ia Pellinen, 31.8.2010

Kaikkien aikojen ensimmäinen KanteleFest järjestettiin 1.-4.7.2010 Haapavesi Folkin yhteydessä. Haapavedellä kuultiin kanteletta monenlaisissa muodoissaan. Senni Eskelisen tähdittämän Stringpurée Bandin konsertti sai yleisön pyörittelemään päitään – miten kanteleesta voi saada aikaan tuollaisia ääniä? Upeassa kirkkokonsertissaan festivaalin avanneet Arja Kastinen ja Ritva Koistinen puolestaan herkistivät yleisönsä kyyneliin. Aloituspäivän ohjelmassa valloitti myös Jokilaaksojen kanteleyhdistys ry:n tuottama konsertti, jossa kuultiin rempseää Jaakko & Sanna -duoa.

Kantelekärpänen iski useisiinkin 5-kielisen kanteleen alkeita KanteleFestin aikuisten workshopissa haltuunsa ottaneisiin. Pienempi yleisö taas viihtyi Vilma Timosen Kanteleen kyydissä -konsertissa sekä Riikka Yli-Kotilan ja Mirka Laurosen vetämän kalevalaisen musiikkisadun esityksessä.

Festivaali sai arvoisensa huipennuksen, kun ilmakanteleen SM-kisailijat ottivat toisistaan mittaa lauantai-iltana. Voiton (ja samalla tietenkin myös maailmanmestaruuden!) vei Ilmo Kyherö pastissityylisellä teoksellaan “Kanteleen seitsemän päivää”. Kilpailun jälkeen sai kantaesityksensä Arnold Chiwalalalta ja Soili Perkiöltä tilattu pedagoginen kantelesävellys “Mukawa Kantele”, jossa kuultiin suomenkielen lisäksi ainakin “pseudo-swahilia”. Teoksen kantaesityksessä soittaneet Kardemimmit ehtivät pitämään myös oman konserttinsa lauantai-illan päätteeksi. KanteleFest päättyi siellä missä alkoikin, eli Haapaveden kirkossa, jossa järjestetyssä jumalanpalveluksessa veisattiin kanteleiden säestyksellä Riikka Yli-Kotilan johdolla.

Uuden festivaalikonseptin mukaisesti kantele näkyi ja kuului myös isäntäfestivaalin tuottamassa ohjelmassa. Suurta kiitosta sai muun muassa Emma Viljanen-Laurmaan maisterintutkintokonsertti, jossa hän esitti haitarille sovittamaansa kanteleohjelmistoa isoisoäitinsä Anni Kääriäisen repertuaarista. Lisäksi kuultiin koklea latvialaisen Valdis Muktupāvelsin soittamana sekä hieman kaukaisempaa sukulaista, kanunia Trio Khouryn konsertissa.

Festivaali herätti kovasti kiinnostusta, joten ei muuta kuin katseet kohti seuraavaa festivaalia, joka järjestetään kesällä 2012!

Aiheeseen liittyviä artikkeleita:

  1. KanteleFest 29.7.-4.8.2012 Tuusulanjärvellä KanteleFestin 2012 yhteistyökumppanina on Meidän festivaali KanteleFest on kanteleen monimuotoisuuden juhla: musiikki versoo esiin festivaalin aikana niin kantaesitysten, klassisen kanteleohjelmiston kuin meditatiivisen pienkantelesoitannan muodossa. Monimuotoisuus näkyy KanteleFestissä isommalla mittakaavalla...
  2. Folklandia 2010 Puhti ilmakanneltaa Folklandialla soiteltiin ja nautittiin kansanmusiikista 9.–10.1.2010 viidennentoista kerran. Kanteleliitto oli risteilyllä myös mukana ja vei kantelemusiikkia kaikkien kuultavaksi. Edustusbändinä laivalla oli tänä vuonna trio Aino, Essi ja Maija,...
  3. Suomen Kantelemuseon toimintaa 2010 Suomen kantelemuseo Palokan pelimannitalossa Jyväskylässä, Palokan Pelimannitalossa sijaitseva Suomen Kantelemuseo avasi ovensa Kalevalanpäivänä v. 2009. Se on ainoa kanteleisiin keskittynyt museo Suomessa ja koko maailmassa. Esillä on soittimia ja tietoa...
  4. Kanteleliiton tunnustukset 2010 Annikki Smolander-Hauvoselle ja Vilma Timoselle Vilma Timonen Quartet esiintyi Artic Paradice Live 2009 vieraille ja muulle yleisölle. KUVA: Jorma Airola Kanteleliitto myöntää Kultakantele 2010 -tunnustuksen Annikki Smolander-Hauvoselle, vuoden Kantele 2010 -tunnustuksen Vilma Timoselle. Kunniajäsenyydet myönnetään...
  5. Kanteleleirit 2010 Vuoden 2010 kanteleleirit koottuna – tarkista tiedot leirien järjestäjiltä. 24. Folk kurssi  28.6.-2.7.2010 Haapavedellä Ilomantsin leirikesä 2010, 11.–20.6.2010 Kamu’10 – Lasten ja nuorten kansanmusiikkileiri, 14.-18.6.2010 Nummelassa Kangasalan kanteleklassikot, 28.–30.5.2010 Kansanmusiikkijuhla Sommelo – Kolmas Kansainvälinen...