Kantele Finnish Music Quarterlyn teemana

teksti: Kantele-lehti, 31.8.2008

fmq1

Syyskuun alussa ilmestyvän Finnish Music Quarterly -lehden numeron 3/2008 teemana on kantele. Kansallissoittimemme identiteettiä valotetaan useilla artikkeleilla, joiden kirjoittajat kuuluvat maamme kanteleasiantuntijoiden parhaimmistoon.

Mukana on muun muassa Hannu Sahan artikkeli kanteleen historiasta ja soitinopillisesta luonteesta, Pekka Jalkasen artikkeli kanteleesta taidemusiikki-instrumenttina sekä Hannu Tolvasen kirjoitus kanteleen käytöstä populaarikulttuurin piirissä. Kanteleenrakennuksen kiehtovaan maailmaan sukeltaa puolestaan Marko Aho ja Arja Kangasniemen jutussa ovat pääosassa suomalaiset kanteleartistit. Näiden lisäksi kanteleeseen liittyviä puheenvuoroja esittävät Heikki Laitinen ja Carl Rahkonen omissa kolumneissaan.

Kanteleeseen liittyvien kirjoitusten ohella numerossa haastatellaan muun muassa 80-vuotta täyttävää säveltäjä Einojuhani Rautavaaraa sekä jazz-saksofonisti Esa Pietilää. 

Finnish Music Quarterly (FMQ) on neljä kertaa vuodessa ilmestyvä englanninkielinen erikoislehti, joka keskittyy suomalaisen musiikkielämän kiinnostaviin ja ajankohtaisiin tapahtumiin ja ilmiöihin. Lehdellä on tuhansia lukijoita ympäri maailman. Lehden päätoimittajana toimii musiikintutkija, FT Juha Torvinen. 

www.fmq.fi, fmq@fmq.fi

Kantele 3/2008

Aiheeseen liittyviä artikkeleita:

  1. Kantele-kirja hahmollaan Kanteleliiton vetämän Kantele-kirjaprojektin loppusuora alkaa avautua. Kaustisella marraskuun alussa järjestetyssä Baltic Psaltery -seminaarissa kuultiin muiden esitelmien ohessa yleisesitys tulevasta Kantele-kirjasta. Tässä lyhyet kuulumiset kirjan toimituskunnalta. Toimituskunnan johtavana ideana on ollut...
  2. Kantele-lehden ja Kantele.netin päätoimittajaksi Sauli Heikkilä Kantele-lehden ja Kantele.netin uudeksi päätoimittajaksi on valittu Sauli Heikkilä. Päätoimittajuudesta oli kiinnostunut ilahduttavan suuri hakijajoukko, mukana oli useita vahvoja ammattilaisia, joista Kanteleliiton hallitus valitsi päätoimittajaksi Heikkilän. Sauli Heikkilällä on Pieni...
  3. Heijastumia – kantele taidemusiikkisoittimena Kuluneen kevään aikana minulla on ollut ilo kommunikoida monien eri alojen taiteilijoiden kanssa, millaisena taidekantele heille tällä hetkellä näyttäytyy. Esiin tulleet erilaiset heijastumat omasta rakkaasta soittimestamme ovat kiehtovia. Kantele-lehden tässä...
  4. Sibelius ja viisikielinen kantele Sibeliuksen obligato-melodia Vilhelmiina Halosen valssiin on kuultavissa tässä YouTube-videossa. Viisikielistä soittaa Hannu Saha ja viulua Arto Järvelä. ...
  5. Akateeminen kantele (1,2&3) Kantele on viimeaikoina ollut akateemisten jatkotutkintojen aiheena tai välineenä.  Tieteellisen tutkimuksen kohteena kantele on hämmästyttävän vähän, mutta melko uusiin taiteellisiin tutkintoihin kantele on ehtinyt hyvin mukaan. Kantele-lehti pyysi lisensiaatti- tai...