Kalevalaa kanteleella ja kanteleetta
Kalevalan 160-vuotisjuhlavuoden kunniaksi Ateneumin taidemuseossa nähdään Kalevala-aiheisen taiteen suurnäyttely. Näyttely on laajin Kalevala-taiteen katselmus moniin vuosikymmeniin: esille on yli 200 kansalliseepoksesta aiheensa ammentanutta teosta liki kuudeltakymmeneltä taiteilijalta, mukana monia kanteleaiheisiakin teoksia.

Katja Tukiainen, Kevätjuhla, 2008, öljy kankaalle 200 x 450 cm, Kuu projisoituna videoanimaationa osaan maalausta, lisäksi seinämaalaus osana teosta. kuva: KKA/Hannu Pakarinen | Kalevala 27.2.–9.8.2009 Ateneumissa
Näyttely esittelee Kalevalan monet kasvot – sen, miten kansalliseepoksemme on puhutellut kuvataiteilijoita kaikkina aikoina, ilmestymishetkestään aina nykypäivään asti. Ateneumin taidemuseon amanuenssin Riitta Ojanperän kuratoimassa näyttelyssä on esillä maalauksia, veistoksia, grafiikkaa ja valokuvia 1850-luvulta 1900-luvun lopulle. Taiteilijanimiä ovat mm. R.W. Ekman, Akseli Gallen-Kallela, Heikki W. Virolainen ja Wäinö Aaltonen.
Näyttelyn historiallinen osuus rakentuu teemoittain kootuista saleista, joissa on esillä taiteilijoiden näkemyksiä mm. Väinämöisestä, Kullervosta ja Ainosta sekä maailman synnystä ja Tuonelan virrasta. Eepoksen henkilöt ja aiheet edustavat yleisinhimillisiä teemoja ja myyttejä, jotka kertovat vahvaa tarinaansa myös yli kansallisuusrajojen.
Kalevalaa juhlistetaan Ateneumissa myös tilausteoksilla. Kalevalaseura tilasi kymmeneltä kuvataiteilijalta ja kymmeneltä oman aikamme säveltäjältä heidän näkemyksensä siitä, miltä Kalevala näyttää ja kuulostaa vuonna 2009. Uudet taideteokset ja sävellykset muodostavat näyttelyssä oman kokonaisuutensa.
Taiteilijoiden Kalevala 2009 -hankkeessa mukana olevat kuvataiteilijat ovat Martti Aiha, Juhana Blomstedt, Ulla Jokisalo, Kuutti Lavonen, Stiina Saaristo, Risto Suomi, Nanna Susi, Marjatta Tapiola, Katja Tukiainen ja Santeri Tuori. Säveltäjistä mukana ovat Kimmo Hakola, Pekka Jalkanen, Olli Kortekangas, Einojuhani Rautavaara, Herman Rechberger, Aulis Sallinen, Jukka Tiensuu, Riikka Talvitie, Jovanka Trbojevic ja Lotta Wennäkoski.
Näyttelyn yhteydessä on tapahtumia:
KALEVALA. NYT.
http://www.ateneum.fi/default.asp?docId=15777
Keskiviikkoisin 25.3, 1.4, 8.4, 15.4. ja 22.4. klo 18.00, liput museon pääsymaksun hinnalla
Ateneum-salin ja Suomalaisen kirjallisuuden seuran tuottama moniääninen sarja tarjoaa tuoreita näkökulmia kalevalaisiin aiheisiin. Viitenä iltana kuullaan ja nähdään keskusteluja, musiikkia ja tapahtumallisia tilanteita, joissa nykyajan suomalaisuutta peilataan suhteessa vanhaan perinteeseen.
- 25.3. Suomalaisuuden ääniä, Suomalais-ugrilaiseen laulutraditioon ja ääni-improvisaatioon perehtynyt muusikko Anna-Kaisa Liedes keskustelee musiikin ja sanoitusten perinteistä ja nykyajasta Don Johnson Big Bandin laulajan Tommy Lindgrenin kanssa.
- 1.4. Väinämöisen kasvot paikka: Ateneum, Kalevala-näyttelyn pääsali, 2.kerros Voiko kanteleella soittaa rokkia? Tällaistako kantelemusiikki onkin? Timo Väänänen on käsitellyt kanteleen mielikuvia tohtorityössään Väinämöisen kasvot. Ateneumin esityksessä nähdään ja kuullaan monenlaisia kanteleita, mukana esityksessä on tanssija, ohjaaja, koreografi Päivi Järvinen.
- 8.4. Karelianismia? Kolonialismia? Keskusteluja kalevalaisuudesta valokuvauksessa paikka: Suomalaisen kirjallisuuden seura, Hallituskatu 1, vapaa pääsy Valokuvaaja I. K. Inha kuvasi vuonna 1894 Vienan Karjalan kyliä Elias Lönnrotin jalanjäljissä. Valokuvatutkija Elina Heikka ja sosiaalihistorioitsija Matti Peltonen keskustelevat Karjala-kuvien nykytulkinnoista.
- 15.4. Shamaani-ilta Taiteilija Johannes Setälä ja uskontotieteilijä Susanna Aarnio perehtyvät ja perehdyttävät shamanistiseen maailmankuvaan.
- 22.4. Utopiat ja sukupuoli kalevalaisessa runoudessa Aiheesta keskustelevat erikoistutkija, FT Senni Timonen, taidehistorioitsija, FT Anna-Mari Vänskä ja Joensuun yliopiston perinteentutkimuksen professori Seppo Knuuttila.
Aiheeseen liittyviä artikkeleita:
- Kantele on kantele, eikä kirjekuori Kolme Väinämöiskuvaa On ihanaa lumoutua! Lumoutuessaan ihminen hämmästyy, ihmettelee, sitten (vielä, jos on hidasta tyyppiä) sulattelee ja lopulta ihastuu – ”että tällaistakin on!”. Minä lumouduin perinpohjaisesti vieraillessani Ateneumin Kalevala-näyttelyssä. Lumouduin vahvoihin...
- Timo Väänänen – musiikin löytöretkeilijä Timo Väänäselle kantele on ollut oman ilmaisun soitin lapsesta lähtien. Muusikkoudesta on syntynyt myös taiteellinen tohtorintutkinto, joka ilmentää musiikkia Väinämöisestä viimeisimpään tekniikkaan höysteenään valokuvia, tanssia, lavasteita… Kun Timo Väänänen...
- Kantelekilpailut Tampereella on avattu Eva Alkula ja Hannu Saha avasivat kantelekilpailun Tampereella 3.6.2009 Kanteleliiton puheenjohtaja, kanteletaiteilija Eva Alkula toivotti osanottajat ja yleisön tervetulleeksi kaikkien aikojen suurimpiin kantelekilpailuihin – avajaiset pidettiin tänään 3.6. Tampereen konservatiorion...
- Kulttuurin Kuhmo Pekka Huttu-Hiltunen esittelee Juminkeon teettämää kannelta, joka on tehty vuonnislaisen runolaulaja Ontrei Malisen kanteleen mukaan. Uhut-seuran puheenjohtaja Svetlana Staskoit osoittaa vuosilukua 1833, joka kertoo kanteleen olevan Ontrein kanteleen mukaan tehty....
- Kantelemuseo Jyväskylään Palokan Pelimannitalossa avataan Kalevalan päivän aattona 27.2.2009 kantelemuseo. 152 vuotta vanhasta viljamakasiinista rakennettu talo on museolle sopiva ympäristö. Museosta vastaa soitintutkija Kari Dahlblom. Hänen oman kokoelmansa lisäksi esillä on yksityisten...
