HS: Suomessa menossa kantelebuumi
Helsingin Sanomat kertoi tänään, että Suomessa on menossa kantelebuumi.
Kantele on nyt vahvassa myötätuulessa. Kansallissoittimen arvokasta viittaa pitkään kantanut soitin on uuden tulemisensa ja kehittymisensä myötä vapautunut, ja sillä esitetään nykyään kaikenlaista musiikkia.
HS, Pirkko Kotirinta
lue koko juttu: http://www.hs.fi/kulttuuri/
Aiheeseen liittyviä artikkeleita:
- Himmlerin suuri suunnitelma -kirjassa kanteleita Helsingin Sanomissa kerrotaan juuri suomennetusta kirjasta Himmlerin suuri suunnitelma, jonka mukaan natsijohtaja Himmler oli kiinnostunut Karjalasta ja kanteleista. Kirjailija Heather Pringle kertoo, kuinka SS-johtaja Heinrich Himmler ihastui lahjaksi saamaansa kanteleeseen niin,...
- Anton ja Viola Uotila julkaisevat ensimmäisen yhteisen lastenlaululevynsä Etelä-Suomen Sanomat julkaisi tänään uutisen Anton ja Viola Uotilan kohta julkaistavasta levystä. 12-vuotiailla sisaruksilla on vaikuttava esiintymiskokemus, he ovat mm. esiintyneet televisiossa ja radiossa. Uuden levyn sisältöstö kerrotaan Etelä-Suomen Sanomissa mm.:...
- Tuliterä, Tiera ja Louhi Sammonvartijat 3. Louhi, Timo Parvela, Kansi: Jussi Kaakinen Kalevala ja fantasiakirjallisuus nykyisessä muodossaan ovat kohdanneet ennenkin, kuten monet Tolkienin ystävät tietävät. Ja miksipä ei; jos anglosaksiset kirjailijat usein kaivavat inspiraatiota...
- SM-kilpailut kutsuvat pelimanniyhtyeitä Sepän Soittoon Jälleen ensi kesäkuussa ovat vuorossa valtakunnalliset Pelimanniyhtyeiden Suomenmestaruuskilpailut Mäntsälässä. Kilpailut järjestetään perinteikkään, vuodesta 1974 lähtien järjestetyn Sepän Soitto -kansanmusiikkitapahtuman yhteydessä. Myös kilpailulla on pitkät perinteet: se on ollut osana tapahtumaa vuodesta 1976 alkaen ja ensi...
- Sarah Cummings-Ridge – Itä-Amerikan kantelepioneeri Arja Kastinen opastaa Sarah Cummings-Ridgeä Sommelon Kansainvälisellä kanteleleirillä 2009. Kuva: © Klaus von Matt/Sommelo Kiinnostus Suomen kansallissoittimeen on matkustanut maailmalle monia väyliä pitkin. Sarah Cummings-Ridgen kohdalla kipinä kyti yhden sukupolven...