Folklandia 2010

teksti: Sirpa Lahti, 27.2.2010

Puhti ilmakanneltaa

Folklandialla soiteltiin ja nautittiin kansanmusiikista 9.–10.1.2010 viidennentoista kerran. Kanteleliitto oli risteilyllä myös mukana ja vei kantelemusiikkia kaikkien kuultavaksi. Edustusbändinä laivalla oli tänä vuonna trio Aino, Essi ja Maija, jossa soittavat siis Aino Kurki, Essi Olkanen ja Maija Kauhanen.

Lauantaina risteilyn messutapahtumassa Kanteleliitto oli mukana messupöydällä, jossa myös Pekka Lovikan kantele oli esillä (kuva yllä). Laivan ohjelmaa seuratessa oli hyvin mukava huomata, kuinka kanteleita vilisi joka puolella. Risteilyn lauantai päivänä luovutettiin Kari Dahlblomille Vuoden Kantele -tunnustus ja samalla julkistettiin seuraavalla Folklandialla pidettäviksi ilmakanteleen yhtyesoiton Maailman mestaruuskilpailut. Lisätietoja kilpailusta tullaan antamaan tämän vuoden kuluessa. Yhtyesoiton kilpailun julkistamisen yhteydessä kävi lavalla kertomassa vinkkejä tämän hetkinen hallitseva ilmakanteleen soolosoiton suomenmestari Perinnetohtori Impi. Hän soitti kollegansa Lempin kanssa myös teoksen kahdella ilmakanteleella.

Kantele 1/2010

Kerro meistä muille:
  • Digg
  • del.icio.us
  • Facebook
  • MySpace
  • Google Bookmarks
  • Technorati
  • BlogMemes Jp
  • email
  • Live
  • Print
  • Tumblr
  • TwitThis
  • Yahoo! Buzz
  • YahooMyWeb

Aiheeseen liittyviä artikkeleita:

  1. Folklandia 2011 Folklandia-risteilyllä soitettiin ja nautittiin kansaNmusiikista ja kansantanssista 7.-8.1.2011. Erikokoisia kantelekoteloita nähtiin kuskattavan laivaan ilahduttavan runsaasti ja kanteleensoittoa kuultiinkin monilla esiintymislavoilla risteilyn aikana. Folklandia-gaalassa Vuoden Kantele 2010­ -tunnustus ojennettiin Vilma Timoselle....
  2. Folklandia 2011 Puhti ilmakanneltaa Folklandiassa 2010 Kanteleliitto osallistuu 7.–8.1. 2011 järjestettävään Folklandia –risteilyyn kahden kokoonpanon voimin: Duo Johanna Aho ja Keith O’Híobháird Duo soittaa amerikan-irlantilaisten perinnemusiikkia suomalaisin maustein. Jäsenet: Johanna Aho, kantele ja laulu; Keith O’Híobháird, irlantilainen...
  3. Folklandia-risteily 2012 Folklandia risteillään Silja Europalla 13.- 14.01.2012. Risteilyllä matkaajat pääsevät kuuntelemaan monipuolisia esiintyjiä, katsomaan tanssin riemua sekä itse tanssimaan, kilpailemaan Tikkuristin mestaruudesta, laulamaan yhdessä saunassa ja seikkailemaan laivan kansilla etsiessään...
  4. Feeniks ja Folklandia Vuoden vaihteen molemmin puolin on kanteletta voinut kuulla klubeilla. Marraskuun lopun Feeniks-klubilla Helsingissä oli kantele illan teemana ja tammikuussa Folklandia-risteily täytti 10 vuotta ja kanteleet soivat jälleen laivalla. Lisäksi risteilyllä...
  5. Folklandia 2009: Kanteleviesti ja Nuori Pelimanni  Silja Europa seilasi 9.–10.1. täynnä kansanmusiikin ja -tanssin ammattilaisia ja harrastajia. Kantele oli loistokkaasti edustettuna Vilma Timonen Quartetin (Vilma Timonen, Ape Anttila, Mikko Hassinen ja Topi Korhonen), Teppana Duon (Rauno...