Finn-Kanteleiden Pyhäinpäivän konsertti 31.10.2009 klo 13 Hollolan kirkossa

teksti: Aho Johanna, 26.10.2009

Finn-Kanteleet tarjoaa Pyhäinpäivän konsertissaan klassisen musiikin kauneimpia sävellyksiä; mm. Schubertin Ave Marian ja Franckin Panis Angelicusin. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.

Finn-Kanteleet on valtakunnallinen kanteleyhtye, jonka soittajistoon kuuluu merkittävä osa maamme kanteleensoiton parhaimmistosta. Yhtye on toiminut yhtäjaksoisesti lähes 70 vuotta. Sen juuret ulottuvat vuoteen 1940, jolloin Tyyne Niikko perusti Joensuussa yhtyeen nimeltä Karjalainen kanteleyhtye. Nimi muutettiin nykyiseen muotoonsa vuonna 1975, jolloin perustettiin myös saman niminen yhdistys. Tyyne Niikko johti yhtyettä 1970-luvulle, jolloin vastuun yhtyeestä otti hänen tyttärensä, musiikkineuvos Anneli Kuparinen. Vuosina 2002-2004 yhtyettä johti Susanna Heinonen. Nykyisin yhtyettä johtaa Mirva Minkkinen. Yhtye on tehnyt lukuisia tallenteita ja konsertoinut laajasti kotimaassa ja ulkomailla. Konserttikiertueet ovat ulottuneet mm. Yhdysvaltoihin, Japaniin ja Dubaihin.

Hollolan kirkko sijaitsee Lahden kaupungista 17 km:n päässä osoitteessa Rantatie 917 Hollola kk. Hollolan keskiaikainen harmaakivikirkko on ollut nykyisen Päijät-Hämeen muinainen keskus. Pyhälle Marialle omistettu kirkko valmistui arvioiden mukaan vuosien 1495–1510 välisenä aikana ja on yksi rakennustaiteemme huomattavimmista muistomerkeistä.  Kirkko on Suomen kolmanneksi suurin keskiaikainen seurakuntakirkko. www.hollolanseurakunta.fi

Näytä Hollolan kirkko suuremmalla kartalla

Kerro meistä muille:
  • Digg
  • del.icio.us
  • Facebook
  • MySpace
  • Google Bookmarks
  • Technorati
  • BlogMemes Jp
  • email
  • Live
  • Print
  • Tumblr
  • TwitThis
  • Yahoo! Buzz
  • YahooMyWeb

Aiheeseen liittyviä artikkeleita:

  1. Vuoden Kanteleyhtye 2008: Finn-Kanteleet Vuoden kanteleyhtye 2008 -tunnustus myönnettiin Finn-Kanteleille. Yhtye on toiminut yhtäjaksoisesti lähes 70 vuotta ja sen kotipaikka on Lahti. Kanteleliiton hallitus halusi myöntää tunnustuksen Suomen vanhimmalle kanteleyhtyeelle sen pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta...
  2. Kari ja kanteleiden kirjo Kari Dahlblom innostui kanteleesta kuultuaan sitä radiossa. 1960-luvulla ei kuitenkaan ollut helppoa päästä harrastuksen alkuun ja tarvittiin paljon omatoimisuutta ja innokkutta. Innokkuus johdatti keskisuomalaisen perinteen pariin sekä auttoi löytämään kanteleen...
  3. Kanteleiden katselmus 14.11.2008 juhlittiin Mikkelin konsertti- ja kongressitalo Mikaelissa kanteletaiteilija Elli Sonkkasen 30 vuotta kestänyttä kanteleensoiton opettajakautta kansalaisopistossa. Musiikista vastasivat opettaja itse solisteineen sekä oppilasjoukko eri vuosikymmeniltä soolo- ja ryhmäesityksin. Elli...
  4. Lahdessa soi tango 7.11.2008 säväytti Finn-Kanteleiden Kuutar -kvartetti yhdessä Hannu Lehtosen kanssa yleisöään tangokonsertilla Lahdessa. Ohjelmassa oli niin suomalaista kuin argentiinalaistakin tangoa. “Kantele sopii tangoon ihmeellisen hyvin. Rytmiikan käsittely on mielestäni usein haasteellista...
  5. Kanteleliiton historiikki, Kanteleliitto 30 vuotta Alussa olivat kotimaa, kantele – ja Ismo.  Neljän vuosikymmenen takaisessa Suomessa kantele oli katoamassa. Erkki Ala-Könni ja Martti Pokela pitivät ponnekkaita palopuheita henkitoreissaan viruvan viisikielisen puolesta. Ison kanteleen soittajia oli...