Finn-Kanteleet: Valon helmiä -konsertti 30.3.2010 klo 19 Kouvolan kaupungintalolla

teksti: Aho Johanna, 8.3.2010

 

kuva Petri Niikko

Valon helminä kuullaan klassisen musiikin kauniita ja herkkiä sävellyksiä; mm. Händelin Largo ja Saint-Saëns’n Le Cygne. Kanteleorkesterin solistina esiintyy Annukka Nevalainen (alttoviulu). Konsertin johtaa Johanna Aho. Liput 12 € / 8 €.

Finn-Kanteleet on valtakunnallinen kanteleorkesteri, jonka soittajistoon kuuluu merkittävä osa maamme eturivin kanteletaiteilijoista. Orkesteri juhlii tänä vuonna 70-vuotistaivaltaan. Sen juuret ulottuvat vuoteen 1940, jolloin Tyyne Niikko perusti Joensuussa yhtyeen nimeltä Karjalainen kanteleyhtye. Vuonna 1975 nimi muutettiin nykyiseen muotoonsa, Finn-Kanteleet, jolloin myös perustettiin saman niminen yhdistys. Niikko johti yhtyettä 1970-luvulle, jolloin vastuun otti hänen tyttärensä, musiikkineuvos Anneli Kuparinen. Vuosina 2002-2004 orkesterin taiteellisena johtajana toimi Susanna Heinonen, 2005-2009 Mirva Minkkinen ja vuodesta 2010 alkaen Johanna Aho. Orkesteri on tehnyt useita tallenteita ja konsertoinut laajasti kotimaassa ja ulkomailla. Konserttikiertueet ovat ulottuneet mm. Yhdysvaltoihin, Japaniin ja Dubaihin.

Kouvolan kaupungintalo sijaitsee keskustassa osoitteessa Torikatu 10. Kaupungintalon juhlasali on suosittu konserttien pitopaikka. Mm. Kymi Sinfonietta esiintyy siellä säännöllisesti. Kaupungintalo on valmistunut vuonna 1968 ja sen juhlasaliin mahtuu noin 400 kuulijaa. www.visitkouvola.fi/useinkysyttya/kokousjajuhlatilat

Kerro meistä muille:
  • Digg
  • del.icio.us
  • Facebook
  • MySpace
  • Google Bookmarks
  • Technorati
  • BlogMemes Jp
  • email
  • Live
  • Print
  • Tumblr
  • TwitThis
  • Yahoo! Buzz
  • YahooMyWeb

Aiheeseen liittyviä artikkeleita:

  1. Vuoden Kanteleyhtye 2008: Finn-Kanteleet Vuoden kanteleyhtye 2008 -tunnustus myönnettiin Finn-Kanteleille. Yhtye on toiminut yhtäjaksoisesti lähes 70 vuotta ja sen kotipaikka on Lahti. Kanteleliiton hallitus halusi myöntää tunnustuksen Suomen vanhimmalle kanteleyhtyeelle sen pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta...
  2. Jokilaaksojen kanteleet kulttuurilähettilääksi   Pyhä-, Siika- ja Kalajoen alueelta ponnistava Jokilaaksojen kanteleet -yhtye valittiin Nuori Kulttuuri -lähettilääksi. Nuori Kulttuuri -lähettiläät toimivat Suomessa asuvien nuorten kulttuurin esimerkkinä ja esikuvana omassa lajissaan ja edistävät harrastustaan...
  3. Venäläiset kanteleet Venäläisten kansantarujen eli bylinoiden sankareita on usein kuvattu kanteleensoittajiksi. Kantele oli kansanrunouden ja kirkollisten kuvausten perusteella myös muinaisten venäläisten kiertävien soittajien ja hovimuusikoiden ns. skomorohien yksi tärkeimmistä soittimista. Venäjänkielellä...
  4. Kanteleleirit 2010 Vuoden 2010 kanteleleirit koottuna – tarkista tiedot leirien järjestäjiltä. 24. Folk kurssi  28.6.-2.7.2010 Haapavedellä Ilomantsin leirikesä 2010, 11.–20.6.2010 Kamu’10 – Lasten ja nuorten kansanmusiikkileiri, 14.-18.6.2010 Nummelassa Kangasalan kanteleklassikot, 28.–30.5.2010 Kansanmusiikkijuhla Sommelo – Kolmas Kansainvälinen...
  5. Lahdessa soi tango 7.11.2008 säväytti Finn-Kanteleiden Kuutar -kvartetti yhdessä Hannu Lehtosen kanssa yleisöään tangokonsertilla Lahdessa. Ohjelmassa oli niin suomalaista kuin argentiinalaistakin tangoa. “Kantele sopii tangoon ihmeellisen hyvin. Rytmiikan käsittely on mielestäni usein haasteellista...