Improvisaatio on osa elämää enemmän tai vähemmän jokaiselle. Siinä missä yksi ei tiedä, mitä seuraavassa hetkessä tekee, toinen yrittää välttää yllätyksiä loppuun asti. Ja sitten auto ei lähde käyntiin. Tai sähköt katkeavat viikoksi. Pitää improvisoida.
Arja Kastiselle (vas. kuva: Paul Brück) improvisaatio on kaiken perusta ja Eija Kankaanrannalle (kuva: Kimmo Tähtinen) monipuolinen työkalu. Molempien haastattelu Kantele-lehdessä 1/2012.
Improvisaatio on kuulunut taiteeseen läpi ihmiskunnan historian. Luultavasti ensimmäinen toiminta, jota taiteeksi on voinut kutsua, on ollut puhdasta improvisaatiota. Tanssiin improvisaatio on kuulunut näkyvästi pitkään ja teatteriin se on tullut jäädäkseen. Improvisaatioteatteriryhmiä on tullut koko ajan lisää sitä mukaa, kun impron löytäneet ovat ryhtyneet kouluttamaan muita.
Musiikissa impron mielletään kuuluvan varmaankin ennen kaikkea jazziin, kun taas klassisessa musiikissa ei ajatella improvisoinnilla olevan suurtakaan sijaa. Ei myöskään kansanmusiikissa. Ei ainakaan omassamme. Samat tanssisävelmät kuulostavat eri ryhmien soittamina kovin samanlaisilta. Laulut lauletaan kutakuinkin samoin sanoin.
Rockissa improvisaatiolla on isompi rooli kuin iskelmämusiikissa. Sooloja saatetaan soittaa joka kerta hieman eri tavalla – tosin yleensä aina samalla asteikolla. Humppabändikin saattaa keikalla innostua.
Koko jutun voit lukea Kantele-lehdestä 1/2012, lehden saat liittymällä Kantele-liittoon: http://kantele.net/liity. Vanhoja numeroita voit lukea lehtiluukku.fi-sivustolla.