Anton ja Viola Uotila julkaisevat ensimmäisen yhteisen lastenlaululevynsä

teksti: Väänänen Timo, 13.10.2009

Etelä-Suomen Sanomat julkaisi tänään uutisen Anton ja Viola Uotilan kohta julkaistavasta levystä. 12-vuotiailla sisaruksilla on vaikuttava esiintymiskokemus, he ovat mm. esiintyneet televisiossa ja radiossa. Uuden levyn sisältöstö kerrotaan Etelä-Suomen Sanomissa mm.:

Lauluissa liikutaan muun muassa viidakkohotellissa ja tanssitaan lehmäjenkkaa, sekä seurataan huolettoman Sambalelen elämää.
- Levylle on valittu kivoja lauluja, joita olemme halunneet esittää. Aiemmin sopivia lauluja kuuli vaikkapa sukulaisten esittäminä, nyt niitä on löytynyt nuoteistakin, Viola kertoo.

ESS-Anne Siilahti

Lue koko juttu täällä: http://www.ess.fi/?article=254109

Aiheeseen liittyviä artikkeleita:

  1. Violan laulut soivat TV:ssä Viola Uotila on kokenut esiintyjä, hänellä on mm. oma ohjelma ”Violan laulut” TV2:n Pikku Kakkosessa. Esiintymisiä on lukuisia takana ja soololevy on ilmestynyt tänä vuonna. Parhaillaan Viola valmistelee seuraavaa levyään....
  2. Emma Vähätalo – kantelekultaa Pietarista Emma Vähätalo Lahtelainen Emma Vähätalo soittaa monen kaverinsa tavoin kanteletta. Hänen soittimenaan on alusta lähtien ollut konserttikantele ja eniten häntä kiinnostaa soittaa “jännää ja erityistä musiikkia” – Emma soittaa enimmäkseen...
  3. Emma Vähätalolle kantelekilpailujen voitto Pietarissa Emma Vähätalo Pietarissa Emma Vähätalo (s. 1998) voitti marraskuussa Pietarissa järjestetyn kansainvälisen kanteleensukuisten kielisoittimien kilpailun. Osallistujia kilpailussa oli Venäjältä, Valkovenäjältä, Latviasta, Liettuasta, Virosta ja Suomesta. Vähätalo kilpaili 10–14-vuotiaiden sarjassa....
  4. Taituruutta, luovuutta, musiikin moninaisuutta XIV valtakunnallinen kantelekilpailu Jyväskylässä 4.–6. kesäkuuta 2007 oli valtava menestys sekä osanottajamäärältään että taiteelliselta tasoltaan. Kun edellisen kerran soolokilpailuna neljä vuotta sitten järjestetyssä kisassa oli mukana 75 osanottajaa, nyt kilpailijoita...
  5. Kanteleliiton tunnustukset 2010 Annikki Smolander-Hauvoselle ja Vilma Timoselle Vilma Timonen Quartet esiintyi Artic Paradice Live 2009 vieraille ja muulle yleisölle. KUVA: Jorma Airola Kanteleliitto myöntää Kultakantele 2010 -tunnustuksen Annikki Smolander-Hauvoselle, vuoden Kantele 2010 -tunnustuksen Vilma Timoselle. Kunniajäsenyydet myönnetään...