A-K -kantele n:o 11, Salmisto–Heikkilä

Vuonna 1971 Erkki Ala-Könni ja Martti Pokela toimittivat Pienoiskantele-oppaan. Oppaassa on soitto-ohjeet ja sävelmistö viisi- ja yhdeksänkieliselle kanteleelle. Tavoitteena oli saada kantele koulusoittimeksi. Tarkoitusta varten Marjatta ja Martti Pokela suunnittelivat viisikielisen kanteleen ja Ala-Könni kouluopetukseen tarkoitetun yhdeksänkielisen kanteleen. Kanteleita valmisti Oiva Heikkilä ja Väinö Salmisto. Oiva Heikkilä kertoi Karjalainen-lehdessä vuonna 1977 rakentaneensa noin 4000 suurta ja noin 700 pientä kannelta. Heikkilä oli 1970-luvun alussa Suomen ainoa ammattimainen kanteleenrakentaja.

A-K -kannelta ei ole koverrettu perinteiseen tapaan yhdestä puusta. Kopan ontoksi kovertaminen on tehty vannesahalla, jolloin kanteleen tappipuoli, ponsi ja sivut on sahattu yhdestä lankusta irti. Näin saatuun kehään on liimattu leppäinen pohja ja kuusinen kansi. Ponnen yläosa on liimattu kehään. Tappipuolen ja ponnen alaosien muotoilussa on otettu huomioon sarjavalmistuksen vaatimukset. Pyöreät muodot on ollut helppo tehdä hiomakoneella.  Kantele on petsattu ruskeaksi ja lakattu katalyyttilakalla. Kantele on 630 mm pitkä 150 mm leveä ja 82 mm korkea.

Vaikka kantele on rakennettu nykyaikaisella tekniikalla, on Ala-Könni onnistunut suunnittelussaan tuomaan soittimeen vanhan savupirtin kanteleen piirteitä. Ponnessa on rautanaulasta tehty varras ja tappipuolella kielet kulkevat raudasta tehdyn tallan yli sydämen muotoisilla lavoilla varustettuihin viritystappeihin. Kannessa on kaksi ääniaukkoa, pyöreä ja ristin muotoinen. Vaikka soittimessa on varras, kieliä ei ole kiinnitetty siihen, vaan kielille on porattu kanteen pienet reiät, joista kieli menee ponnen alapuolelle. Jokaisella kielellä on oma rautatangon palanen johon kieli on kiinnitetty.

Pienoiskanteleen oppaassa sanotaan, että soittimen toiseksi pidemmän kielen viritystasoksi sopii  yksiviivainen f. Kielet viritetään perussävelestä (f1) sen yläoktaaviin (1–8). Kanteleen matalin kieli (0) viritetään tarpeen mukaan 7., 6., tai 5. kielen alaoktaavin tasolle. Oppaassa neuvotaan myös kanteleen virittäminen puhtaaseen eli ns. pythagoralaiseen vireeseen.

Oiva Heikkilä kertoo Karjalainen-lehdessä, että kanteleen tekeminen on vaikea ja monitahoinen työ: ”Tosin mies kuin mies rakentaa kanteleen, mutta on eri kysymys saada soittimeen hyvä sointi. Se on vaikeaa ja vaatii paljon perehtymistä.”

Lähteet:

• Ala-Könni, Erkki Pokela, Martti ( 1971) Pienoiskanteleen opas. Musiikki-Fazer: Helsinki (ISBN: F.M. 05173-0)
• Paimensoittimet kuuluvat karjalaiseen kulttuuriin. Karjalainen 4.8.1977

teksti ja kuvat: Rauno Nieminen

Kantele 3/2008

Aiheeseen liittyviä artikkeleita:

1. Rantosen kantele Professori Erkki Ala-Könni keräsi 1950- ja 1960-luvulla muistitietoa Pohjois-Pohjanmaalta Haapaveden ja Leskelän kylän kanteleensoittajista. Hän sai luetteloonsa lähes kaksikymmentä viisikielisen soittajaa, joista ”viimeinen” soittaja oli maanviljelijä Antti Rantonen (1877–1961)...
2. Erkki Ala-Könnin kivinen kantele Kantele on vertaansa vailla oleva suomalaisen kulttuurin symboli, ollut jo parisataa vuotta. Kanteletta on kuvattu sanallisesti, runosäkein, musiikillisesti ja se on mukana sadoissa piirroksissa, maalauksissa ja veistoksissa. Joissakin se...
3. Fedja Hapon kantele Kesäkuun seitsemästoista päivä, vuonna 1919 saatiin Suomen kansallismuseon kokoelmiin Suojärveläisen Fedja Hapon kantele numero K6677:1.  A.O. Väisänen oli tallentanut Hapolta kaksi sävelmää vuonna 1917. Happo soitti 12-kielisellä kanteleella, käyttäen ainoastaan...
4. Minkä arvoinen kantele on? ”Ostin kirpputorilta Paul Salmisen kanteleen joka maksoi 150. Haluaisin tietää minkä arvoinen kantele on?” Oikea vastaus on tietenkin 150€. Soittimen hintahan oli juuri määritelty vapailla markkinoilla kysynnän, tarjonnan ja...
5. Kantele 1626, Nurmeksen museo Museoiden esineistä on yleensä varsin niukasti tietoa ja kaikki tieto mikä siitä on kirjattu esineen saapuessa museoon on arvokasta. Vanhassa käsinkirjoitetussa esineluettelossa on kantele kirjattu seuraavasti: 252 V Kannel näyttää...